Katsoin taas suosikkisarjaani Eroja ja avioeroja ja kirjoitin ylös yhden lauseen. Tai kaksi.
"Olen kyllästynyt menneeseen. Haluan vähän nykyisyyttä." Tämä oli kontekstissa ettei jaksa enää vatvoa ja marista menneitä vaan olla nyt, tässä. Se osui minuun syvälle, koska etenkin eilen olin varsin äksy ja nimenomaan marisin. Vihdoin myös eksäni soitti ja kertoi muuttopäivän. Nasevasti sanoin että kiva kun vihdoin kerrot mullekin milloin pilaat mun elämän. Paljon muutakin sanoin 😀
On kyllä ristiriitaista valittaa siitä että kuopus muuttaa kokonaan mun luokse. Kun ottaa huomioon, että olen lapseni hankkinut sillä mentaliteetilla, että elän heidän kanssaan. Niin että eihän se nyt oikeasti siihen liity tää känkkäily.
Sen lisäksi että oli tällaista kiukuttelua, kävin myös piristävää keskustelua yhden menneisyyden spesiaalin tyypin kanssa, joka sanoi että olen upea ja villi. Muistin että vaikka olen nykyään tylsä vässykkä, niin mun sisällä elää oikeasti se upea ja villi myös. Päätin alkaa elää sen mukaan. Tänään puin päälle uuden leopardimekon, vaikka on vain tavallinen kotipäivä. Punaista huulipunaakin laitoin lähikauppareissulle.
Nyt mun pitäisi pitää kiinni tästä mun uudelleenherännesta identiteetistä Willinä.
Loppuun vielä alkuviikon hyvät teot. Siivosin kuivatavarakaapit. Palautin kaksi tilaamaani vaatetta. Silkkaa säästöä. Jätin myös ostamatta pari juttua kirpparilta, vaikka olin jo kärryyn ottanut. Kuinka monta sisustusvilttiä ihminen tarvitsee ja eikö mun ollut tarkoitus karsia? Eli hyveellinen ostamattajättäminen.
Ruoaksi tällä viikolla ollut uudenlaista carbonaraa uunissa. (Uudenlainen=käytin parmesania juustona ja fusillipastaa eikä spagettia) Tein eilen myös hyvin onnistunutta Marry me chickeniä. Nyt pitää pakastimesta metsästää kolmen päivän ruoat. Mitäköhän upea ja villi keksisi?
2 kommenttia:
Minä kyllä ymmärrän ristiriidan kuopuksen muutossa kokoaikaiseksi sinun luoksesi. Siinä on monenlaisia tunteita. Varmaan suurimpana suru ja kiukkukin siitä, että pojan isä on valmis tuolla lailla "katkaisemaan" isä-poikasuhteensa siten, että poika ei voi asua isänsä kanssa vuoroviikoin enää. Kärjistetysti ja rumasti sanottuna tuossa sellaiset vibat "muutan tästä nyt tän mun uuden perheen kanssa rakentamaan unelmien taloa ja sinä edellisen liiton lapsi menet takaisin äidillesi". Kauniimmin sanottuna, elämä muuttaa muotoaan ja se, että isä muuttaa toiselle paikkakunnalle ei rakkautta katkaise. Täytyy vaan hakea uudet tavat ylläpitää yhteyttä ja järjestää yhteistä aikaa. Nykypäivän kommunikointivälineillä voi suhdetta ylläpitää erinomaisesti. Tokihan nuori on myös sellaisessa elämänvaiheessa, että yhteisen ajantarve vanhemman kanssa vähenee itsenäistymistä kohti mennessä. Asioilla on kaikki mahdollisuudet mennä hyvin, mutta se vaatii panostusta pojan isältä. Ja toki myös pojalta. Mutta onhan tuo iso juttu.
Mun sydäntä kirpaisee, että menetät oman huoneen, se on NIIN tärkeä juttu, tai ainakin on ollut mulle. About 2 v olin ilman omaa huonetta ja voin henkisesti huonosti....
Mut kyllähän te pärjäätte, sinä pärjäät luksusmuija, tietty!
Lähetä kommentti