maanantai 9. lokakuuta 2023

Oivalluksia, ajatuksia ja Eeva Kolun ihailua

 Olen ollut ärsyttävän stressaantunut ja kireä viime ajat. Tänään päätin tässäkin asiassa kääntää uuden lehden ja etsin Eeva Kolun blogista ihanan viisaan ja hörhön postauksen. Kun on stressaantunut rahasta, pitää keskittyä tuntemaan  itsensä varakkaaksi. Keino tähän on esim ostaa itselleen jotain pientä ylellistä. Jotenkin arvostan tätä neuvoa. Koska tottahan se on. Ei pelko tuo lisää rahaa, se vaan lisää huonoa fiilistä. Jos tekee arjestaan ylellisen oloisen pikkujutuilla, niin tuohan se paljon positiivisempia viboja elämään. 

Toisekseen, pitäähän se oikeasti tajuta, ettei raha lisäännyt stressaamalla. Euriborit nousee vaikka kuinka täällä saisin vatsahaavan asian pohtimisesta. Se on vaan opeteltava vähentämään kuluja. Piste. JA tietysti elää kuten olisi huoleton ja varakas. 

Seuraava ajatukseni on sen tajuaminen, etten varmaan pääse ensi vuonna Kreikkaan. Mun pitää saada itseni uskomaan että loma voi olla loma ilman Kreikkaakin. Että jos jostain luopuu, voi jotain muuta tulla tilalle. Mullahan voi olla vaikka mitä seikkailuja edessä Suomessa, kun sille sitten kerrankin olisi aikaa. Tai vaikkei seikkailuja, niin ainakin rento hyvä mieli. 

Suuri onnen tunne oli eilen, kun naapurin mies oli superihana ja kiinnitti mun seinältä tippuneen patterin takaisin. Samalla hän näki mun mielestä kamalan suuren vaivan ja korjasin mun juuttuneen tuuletusikkunan olohuoneesta. Ikkuna, joka on kaikki nämä vuodet ollut jumissa ja kerännyt pölyä ja hämäkinverkkoja väliinsä. Sen lisäksi ikkuna on ollut raollaan eli siitä on vetänyt julmetusti. Hän sitten näpsänä miehena korjasi tämän ongelman ja vei multa stressiä tonnin. Olin oikeasti miettinyt pitääkö mun vaihdattaa ikkunat ja mistä mä saan rahat ja stressi stressi. Nyt mä selvisin tästä ilmaiseksi, paitsi tietenkin ostan hänelle hyvän ginipullon. Mä olen niin kiitollinen näistä mun ihanista naapureista. Toki tämä on vastavuoroista eli mä olen esim lainaillut autoani molemmille naapureille. 

Sekin ihana tapahtui, että makuuhuone sai uudet ehjät rullaverhot, koska esikoinen ne kiinnitti. On muuten luksusta. Entiset oli niin ärsyttävät ettei niitä voinut juurikaan availla, koska sitten ei tiennyt saako niitä enää pysymään alhaalla, Nyt voin vaikka hankkia viherkasvin makkariin, koska se saa joskus valoakin. 

Mutta suurin ihme on kyllä se, että olen ollut tällä uudella ruokavaliolla jo viisi päivää. Otan asian rennosti eli lauantain juhlissa söin mitä huvitti, mutta onneksi ei huvittanut ahmia. Muutama päivä ärsytti kovasti etenkin iltaisin, mutta eilinen TTK-ilta sujui oikein hyvin ilman viiniä ja karkkia. (Viinillä edelleenkin tarkoitan yhtä viinilasillista) Olen ihan ällistynyt, että painoa on lähtenyt kaksi kiloa. Tämä saattaa innostaa jatkamaan fiksuja muutoksia. Tänään menen bioisäni synttärikahveille ja sielläkin aion syödä mitä tarjotaan, eli tosiaan en lähde nipottamaan tämmöisiä. Pitkästä aikaa optimistinen olo. 

3 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Mä kannustan sua säästämään Kreikkaa varten ja katsomaan, että löytyykö sitten joku budjettiin sopiva matka. Jos ei säästöt riitä Kreikkaan, niin sitten sulla on kuitenkin lomarahaa säästettynä vaikka siihen kotimaan lomaan. Tai miten olisi piipahdus Tallinnaan?

P kirjoitti...

Rva Kepponen, hyvä ajatus tuokin. Että optimistisesti säästää lomaan, vaikka sitten voikin joutua käyttämään rahat asuntolainankorkoihin, Mulle piipahdus Tallinnaan ei valitettavasti korvaa Tallinnaa vaikka kuin päin miettisin. Mä tarvitsen Kreikan ja auringon ja uima-altaan.

Taru kirjoitti...

Hyviä asioita tapahtuu, vaikka välillä rämmitään.

Komppaan Kepposta, sun pitää päästä Kreikkaan, no matter what. Miten olis Kreikka säästötili, jonne menisi kaikki liikeneväinen euro. God natt.