Jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa kaivoin esiin "8 viikkoa" kuurin ohjeet esiin laatikon pohjalta. Katselin taas näitä oikein fiksuja neuvoja ja ohjeita elämäntapamuutokseen ja päätin varovaisesti ateria kerrallaan kokeilla. Tässä on nyt kokeiltu kaksi päivää ja sitten se iski. Paniikki. Laihdutus on pahasta. Siis oikeasti on. Jos ei olisi, olisin kovin hoikka enkä tämmöinen läskivuori.
Kaikki liiallinen ruoan miettiminen on pahasta. Ruokien rajoittaminen on pahasta. Ihan kaikki on pahasta ja sairastuttaa.
Eli mikä neuvoksi. Haluan olla parempivointinen ja tietysti hoikempi.
Mutta kaikki, edes semirennot päätökset rajoittamisesta saa mut sekaisin lopulta. Ja lihomaan. Ja ahmimaan.
En tiedä. Toi 8 viikkoa juttu on oikein hyvä ja toimivaksi todennut aiemmin, mutta sitten tulee se hetki kun mietin tarviiko nyt aina olla niin fiksu syömisissä, et voisiko ottaa rennosti "tänään" ja sitten se mopo taas karkaa.
Olisinpa ihminen joka osaa rentoutua muilla tavoin kuin syömällä jotain.
Eilen oli outo ilta. Olin päivän ateriat syönyt hienosti, mutta illalla telkkarin katsominen tuntui tylsältä ilman "jotain". Tuntui että mun rennosta illasta puuttui joku oleellinen juttu.
Oikeasti ihan paskaa tämmönen.
Mutta kun haluan laihtua.
4 kommenttia:
Mun verensokerit ovat edelleen korkealla, samoin kolesterooli ja olen saanut lähetteen ravitsemusterapeutille. Olen joskus ollut jollain ravitsemukseen erikoistuneella sairaan/terveydenhoitajalla ja hän uskoi edelleen sellaiseen kalorilaskentaan ja laihduttamiseen. Se mamma tuumasi, että kyllä sitä voi aikuinen ihminen olla pienessä nälässäkin. Ei ilmeisesti ollut tavannut ihmistä, jolle ruoka on suuri nautinto ja oikeastaan intohimo.
Ravitsemusterapeutti oli langanlaiha nuori tyttö, mä olisin hyvin voinut olla hänen äitinsä. Olin pitänyt ruokapäiväkirjaa ja sitten aluksi oli vielä haastattelu. Tavoitteena vähentää makea syöntiä ja saada parempi hoitotasapaino diabetekselle ja toivottavasti myös hieman laihtua. Analyysin tulos oli, että mun välipala sisältää liian vähän proteiinia ja siksi pitää nälkää niin huonosti ja leipää menee ennen illallista vähän liikaa ja huonolla tuurilla myös makeaa. Kolmen kohdan ohjelma oli 1) rasvan vaihtaminen parempaan 2) proteiinin lisääminen välipalaan, helpoimmillaan lasi rasvatonta maitoa parin leivän kanssa 3) kasvisten lisääminen (kourallinen lisää) ja mun tapauksessa on toistaiseksi vapaat hedelmät ja marjat, joita voisi sitten syödä esim. illalla telkun edessä.
Kuulemma ihminen ei pysty kolmea muutosta enempään muutokseen. Oli jotenkin hämmentävä kokemus. Ylipainoinen huonolla hoitovasteella oleva diabeetikko könkkää ravitsemusterapeutille ja ohjeet oli lisää proteiinia + kasviksia + marjoja. Yhtään ei neuvottu näkemään nälkää. Toki suoraa sokeria ja muita nopeita hiilareita kehotettiin välttelemään.
Sit neuvona oli jälleen, että parasta makean tuskaan on rahka marjoilla tai sitten ihan peruspulla. Ja sit seuraavaksi paras on kohtuullinen pala tavallista täytekakkua.
Mulla on edelleen lievää hyperglykemiaa ja aivan järkyttävä nälkä. Paino on todella pahasti jälleen nousukäyrällä. Tässä ei kuulemma voi muuta kuin yrittää syödä mahdollisimman terveellisesti ja odotella, että saataisiin joku toimiva lääkitys. Huoh.
RvaK, sulla on ollut fiksu ohjeistaja!
Syömishäiriöisen nuoren kautta/takia/ansiosta musta on tullut aivan allerginen kaikille ruokarajoitteille, dieteille ja kuureille. Ja painon vahtimiselle myös.
Aivan erityisesti yhtään minkäänlaiselle rajoittamiselle, koska todennäköisesti ihmismieli karkaa ajattelemaan ja kaipaamaan juuri sitä, mitä ei saisi (syödä tmv.)
(tästä hyvänä esimerkkinä se, että en saa syödä lakritsia. Arvaa vain mitä hinkuan makeista kaikkein eniten?) (en todellakaan saa. Ihmettelin että onpa stressiä työssä kun on verenpaine niin oudoissa lukemissa. Se mitään stressiä ollut, vaan mun iltalakritsi - pari hassua palaa illassa. Pakottauduin jättämään sen pois, viikon kesti ja paineet normalisoituivat. Se on ainoa - ja varsin tuskainen - ruokarajoite jonka elämässäni hyväksyn. Mutta joka helkkarin kerta kun menen kauppaan, menen tuijottamaan lakuhyllyä. Saatan valita jonkun kuminamin tilalle, mutta eihän se ole yhtään sama asia)
PM eli Pieni Makea kuuluu elämään. Aivan ehdottomasti.
Laihduttaminen ei ainakaan nykyään enää taida kuulua elämään. Tai korkeintaan se kuuluu elämään ääriharvoin. Nykyään elämään taitaa kuulua juuri tuo, miten rouva Kepposta oli ohjeistettu. Pitää syödä riittävästi että on kylläinen olo ja riittävän monenlaista ruokaa niin että saa kaikenlaisia makuja.
Ja muistaa koko ajan että PM kuuluu elämään.
Monestihan sitä sanotaan, että erilaisia elämäntapamuutoksia yritetään tehdä liian isosti, ja sitä on vaikea pitää yllä ja tulee morkkis heti, jos ei pysty siihen kaikkeen, mihin pitäisi. Pitäisikin aloittaa ihan (pienen) pienellä muutoksella, mihin pystyy, ja muu pysyy ennallaan, ja kun siihen on tottunut, voi ottaa mukaan taas toisen uuden, pienen muutoksen. Joku ihan pieni juttu per päivä, tai vaikka vaan kerran viikossa, sekin on jo parempi kuin ei mitään. Miettiä itselle sopiva systeemi. <3
Rva Kepponen, mielenkiintoisia kokemuksia sulla noista neuvojista. Vai että nälkääkin pitäisi sietää. Mun tiedon mukaan juurikaan sitä ei suositella. Ilhadutti sun puolesta tuo täytekakkujuttu. Onneksi se on siis lähes hyve se kakkupala. Mulle varmaan ei suositella suklaalevyä. Outoa kyllä, olen nyt selvinnyt suklaatta kokonaiset kuusi päivää.
Marika, mä niin ymmärrän mitä puhut. Kaikki rajoittaminen saa todellakin himoamaan kiellettyä. Siksi mä nyt yritän TAAS elämäntapamuutosta ja rennolla otteella. ELi olen syönyt pullaa ja kakkua tarjottaessa enkä inise asiasta. Kokonaisuus ratkaisee.
Ymmärrän tuon PM jutun myös. Se oikeasti vie makeanhimoa illoista pois, jos päivällä ottaa pikkumakean.
Aliel, kyllä. Totta. Pienet muutokset kerrallaan olisi fksuja. Mun "ongelma" on vain se, että pääosin syön terveellisesti mutta liikaa herkkuja. ELi nyt vaan opettelen säännöllisempää syömistä ja täyskielto suklaalle ainakin alkuun.
Lähetä kommentti