Unmet expectations.
Kaveri lähetti linkin todella kiinnostavaan juttuun, jossa tuo edellinen sanapari mainittiin hiljaiseksi avioliiton tappajaksi.
Kirjoittaja oli mies, joka jo lyhyen avioliiton jälkeen törmäsi tähän.
Se on sitä, kun tulee töistä kotiin ja odottaa puolison tehneen ruoan valmiiksi ja istutaan hyvin käyttäytyvän jälkikasvun kanssa päivälliselle juttelemaan mukavia. Päivällisen jälkeen lähdetään perheen kanssa ulkoilemaan auringonpaisteeseen sillä aikaan kun hovimestari siivoaa sotkut.
Todellisuus on sitä, kun tulee kotiin, kukaan ei ole tehnyt ruokaa, kaapissa ei ole ruokaa, josta tehdä päivällistä. Lapset kiukkuaa ja illalla istutaan kumppanin kamssa voipuneina eikä kukaan siivoa keittiötä.
Sit blaa blaa blaa jotain ja ohje oli että älä odota mitään, go with the flow.
Silmiäavaavaa. Sehän se "elämän pettymys" on. Odottaa jotain mitä ei koskaan saa.
Niin tuttua mulle. Mun perhe-elämä haaveet on amerikkalaisista perhe-elokuvista suoraan. Voitte kuvitella, että meillä ei sellaista ole.
Päivällisten toivon olevan mukavia hetkiä, joissa kaikki puhuu vuorotellen, vitsaillaan ja nauretaan paljon.
Tosiasiassa joku aina mölisee jotain jonkun toisen päälle, mies istuu hiljaa ja mä mulkoilen poikia käyttäytymään.
Lopulta kuopus huutaa "Mulkku" veljelleen, joka ärsyttää.
Go with the flow siis.
Jk. Kirjoitin tämän postauksen kylpytakissa. Bloggaaja huivi ei ollut kaulassa.
5 kommenttia:
Ihan niin kuin kuvaisit meidän perhe-elämää. Kuvittelin joskus, että mun elo perheen kanssa olis korkeintaan pientä satunnaista leikkimielistä eripuraa. Mutta täähän on kolmas maailmansota, eikä rauhaa näy... :D
Sehän se, ne odotukset... Mä kun koitan tässä uudessa parisuhteessani elää fiksusti ja järkevästi niin se puhuminen on kai se avainsana. Puhumisessa tarvitsee kyllä olla se fiksu kuuntelijakin. Puhuminen omista (joskus todella tyhmistäkin) odotuksista tuntuu olevan tosi vaikeeta välillä.
*huokaus*
olis mahtavaa kun olis hovimestari siivoamassa jäljet.
nimim. tiskipöytäni on kadonnut ryönävuoren alle
Tuula. Nyt vaan odotukset minimiin. Sillai et "kukaan ei heittänyt mua kivellä kun pyysin syömään. Olemme niin ihania"
Puolis. Minä kanssa vannon puhumisen nimeen mutta en mä sitä osaa kuin paperilla.
Marika. Miten niin teillä ei ole butleria. Olen järkyttynyt.
mä luulen et mun butler katosi siihen samaan ryönävuoreen, jonka uumenissa on myös tiskipöytä.
en taida olla ammattibloggariainesta. Ei ole huivia, ei butleria, eikä muutenkaan muuta kuin ryönää.
Lähetä kommentti