perjantai 21. kesäkuuta 2013

Domestic person

Sellainen musta on tullut, pienessä mittakaavassa. Mistä nautin Barcelonassa tosi paljon? No pyykin pesusta. Mä en tajua miksi joku niin arkinen puuha musta on reissussa kivaa. Enkö mä osaa olla lomalla?

Itseasiassa en.

Barcelona oli juuri niin kiva kaupunki kuin muistin. Mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että kyllä siellä lasten kanssa on ihan erilaista kuin aikuisten kesken.
Paljon kuljettiin metrolla, mutta paljon käveltiin. Arkena me mennään autolla joka paikkaan, joten kävelyn määrä tais alkuun järkyttää poikia. Keskimmäinen yllätt iloisesti ja käveli mukisematta, mutta junnu oli ajoittain katastrofaalinen kirkuja.

Mäkin osasin. Olimme kävelemässä eläintarhasta keskustaan, kun junnu sain megakilarit, minä ragesin, mies suuttui ja lopputuloksena minä istuin yhdelle penkillä, kaukana perheestä, itkemässä ja mies ja isot pojat istui yhdellä penkillä ja junnu  juoksi penkkien väliä itkemässä ja anteeksi pyytelemässä. Mies väitti et me oltiin aikamoinen nähtävyys jopa espanjalaisille.

Huomaatteko, en osaa edes matkakertomusta kertoa imelästi, vaan aina pitää olla rehellinen ja raadollinen?

Kyllä mä Barcelonaa voin suositella lapsiperhekohteeksi kyllä. Onhan siellä paljon tehtävää ja nähtävää. Ja ihana hiekkaranta, ihana päästä kaupunkilomalla uimaankin.
 Ajoittain askarrutti tämä nylylasten meno. Vai onko kyseessä ihan vain lasten taipumus. Mua ahdisti välillä poikien nopeatempoisuus. Ne ei mitään asiaa osaa katsoa ja kokea hitaasti, vaan koko ajan pitää kiitää kauheaa vauhtia eteenpäin. "Nonni, 10 sekkaa katsottu tätä eläintä, äkkiä seuraava, joko saa jädeä".
Mitään ei voi tehdä rauhassa.

Jalat oli reissussa kovilla. Sen verran on selvästi liikuntaa takana, et jalat ja selkä ei tulleet särkyisiksi yhtään vaikka kuinka käveli. Ainoastaan hiertyi rakoille. Laastareita kului.

Tajusin mikä mulle reissussa on raskasta. Se kun pitää koko ajan nähdä ja tehdä. Alkaa ahdistaa kun ei saa OLLA. Olin lähes onnellinen, kun junnulla oli yhtenä aamuna vatsatauti ja sain sen kanssa jäädä hotellille olemaan. Poika katsoi telkkaa ja mä luin terassilla. Kahden aikaan laitoin miehelle visteiä, et nyt kyllästyttää, nyt voitais mennä jonneen. Poika tervehtyi ja päästiin uimaan.

Poikia ihailin eniten siitä, et ne tosiaan jaksaa matkustaa. Ajatelkaa, meillä kone lähti aamulla aikaisin, herätys oli jo 03.30 aamulla. Pojat nousi pirteinä ja hyväntuulisina. Kentällä ja koneessa oli moitteettomasti. Takaisin tultiin ilta yhdentoista koneella. Koko päivä oltiin puuhattu ja tehty ja silti jaksoivat olla ihmisiksi taas kentällä ja koneessa. Junnu oli ainoa joka nukkui koneessa. Perillä oltiin 03.30, mutta silti heppu jaksoi herätä ja olla iloinen koko loppukotimatkan. Viideltä päästiin kotona nukkumaan ja herätys iloisesti yhdeksän jälkeen jo. Piti koira hakea hoitolasta. Mutta heppu jaksoi. Ja minä.

Pinnalliset huomiot. Barcelonassa naiset ei ole kovinkaan tyylikkäitä toisin kuin Roomassa. Itseasiassa suomalaiset taitaa voittaa sen kilpailun.
Melkein kaikilla naisilla oli tosi lyhyet sortsit. Sopi se niille tai ei. (Yleensä ei) Tajusin, et ongelma taitaakin olla mun omassa päässä. Mä kuvittelen omassa päässäni, et vain täydelliset sääret saa näkyä, muut ajattelee, et sääret saa näkyä.
Ja minä siis mietin, et mun jalkoja ei saa kukaan nähdä ikinä. Paitsi huom, mä osaan olla jo rannalla uimavaatteissa. Ennen saatoin olla jopa farkuissa tai vähintään pyyhe ympärillä. Oikeasti. Voi minua pientä.

Mitään kuvia en voi reissusta laittaa, Arvatkaas päättikö kamera irtisanoa itsensä reissussa. Mutta ajoitti itsensä hyvin. Sain Sagrada familiasta kuvia ennenkuin kamera hajos.


4 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Toi on tuttu ilmiö, että lapsilla on reissussa koko ajan kiire. Joka paikassa pitää juosta katsomaan jo seuraavaa asiaa. Meillä siihen yleensä auttaa se, että mennään tosi reippaasti paikka lävitse ja palataan sitten katsomaan uudestaan parhaita paloja.

Kaupunkilomassahan on aikuistenkin kesken se riski, että nähtävää tulee ahnehdittua liikaa ja lomalla ei ehdi rentoutumaan. Oman kokemukseni mukaan lapsiperheen ainoa stressitön loma on all inclusive hyvien uima-altaiden äärellä.

Meillä meni lomamatka aika leppoisasti. Ei käynyt mitään havereita. Jatkuvaa uhkausta ja kiristystä poikien ruodussa piti vaatii vieläkin :) mutta ne pysyivät siinä ja itsellänikin hermo kesti koko reissun.

s kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta.

Etenkin toi, että teidän lapset osaa käyttäytyä koneessa ja matkustaa ihmisiksi myös väsyneinä. Vau.

Me oltiin B:ssä ehkä teidän kanssa samaan aikaan ja multakin hajosi kamera! Ei tosin jääty sinne, tultiin ja lähdettiin vain lennoilla ja oleskeltiin toisessa kohteessa.

Taru kirjoitti...

Ihana kuulloinen reissu. Perheaikaa kiireettömästi + hyväkäytöksiset lapset ja hotellipäiväkin.
Meidän pojat ilmoittaa läsnäolostaan heti koko lentokentälle, koneelle- ja kaupungille.
Mikään ei hyydytä eritotin kuopuksen vahvaa luonnetta ja ääntä.
Not nice!

Barcelona on vaan niin ihana.
Ja matkoilla ihan parasta on se, että pääsee SYÖMÄÄN valmiiseen pöytään ihania ruokia ja ei tarvitse hoitaa
Tiskejä!!!

Ruokaa ruokaa....mulla on mielessä vain yksi asia nykyään. No loma myös...enää 4 työpäivää!!

Bon apetit!

Ps. voisitko tehdä ruokajutun matkasta??? ;)

Jenny B-HH kirjoitti...

Hieno matkakertomus!
Ja ihana toi sun raitamekko aiemmassa postauksessa. Love it.