Ystäväni kysyi tänään millainen päättäjä olen. Mietinkö, pohdinko asioita pitkään ja toimin sitten, vai teenkö päätökset nopeasti.
En osannut suoralta kädeltä edes vastata. Ensin sanoin, että ainakin suhteisiin lähden nopeasti, mutta suhteista pois TODELLA hitaasti ja mieluiten niin, etten itse joudu asiasta päättämään. (mukamas)
Asia pyöri päässä koko päivän ja yhtäkkiä tajusin, että olen salamannopea toimija, kunhan ensin vain keksin mitä haluan.
Olen huono keksimään mitä haluan, kuten olen voihkinut, en olen tekemisissä sisimpäni kanssa aktiivisesti. Olen aika näköalaton ja epävarma.
Mutta kun keksin mitä haluan, teen sen todella vikkelästi, niin että muita hirvittää.
Olin 18v kun luin Hesarista ilmoituksen, jossa etsittiin au pairia. Soitin, sain paikan ja lähtöön taisi olla hädin tuskin kuukausi. Kerroin asiasta vanhemmilleni vasta kun olin paikan saanut. Outoa tässä oli se, että olin huono englannissa ja olin kaikin tavoin nössönynny.
Ykskaksyllättäin keksin, että haluan päästä ravintolakouluun. (virhe) Hain ja pääsin. En miettinyt miten aion pärjätä. Olin kuitenkin jo "aikuinen" ja omillani. Ja aina ollut töissä.
Opiskeluaikana opettaja sanoi, että olisi mahdollista lähteä vaihtoon Portugaliin. Lähdin.
Kuulin yhden vauvan kätkytkuolemasta. Tajusin, että on turha miettiä milloin on sopiva aika vauvalle. Heitin pillerit pois.(paljon aiottua aiemmin)
Tuli tilaisuus irtisanoutua töistä puhelinyhtiöstä. Lähdin.
Näin Kymmenen uutisissa jutun, jossa kerrottiin tarpeesta saada lisää kriisiperheitä lyhytaikaisille sijaislapsille. Soitin aamulla sosiaalivirastoon.
Nyt olen siinä vaiheessa, että sydämestäni toivon, että keksin mitä tehdä. Liittyy se sitten työhön, uuteen kotiin, uuteen elämään. Odotan, että se idea tulee, jotta voin toimia.
Ehkä odotan, että minut haetaan kotoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti