torstai 28. toukokuuta 2015

So what?

Hiukan onnekas mä olen, tajusin juuri.
 Normaaliin tapaani kärsin sotkusta tai lähinnä siitä, etten jaksa ja viitsi siivota. Äsken oivalsin jotain suurta. MITÄ VÄLII? Mulla ei ole ketäään "äitiä", joka voisi tulla mulle mesoamaan sotkusta. Mä olen se äiti, joka saa siitä valittaa, kukaan ei voi valittaa mulle. Yritän kuvitella tilanteen, et mies tulisi kotiin ja kommentois hiekkaa ja koirankarvoja. En näe sellaista. Etttä hhahahahhah, mä saan elää pellossa ja kukaan ei voi mua määrätä. Siitäs sai!

Tänään olin uppiniskainen ja hieman omahyväinen.
 Rakas ystäväni kertoi eilen olevansa uupumussairaslomalla. Ehdotin tulevani kylään. Ystävä sanoi, että on poikki ja zombie, eikä jaksa mitään tai ketään, haluaa vaan olla.
Aamulla tulin siihen tulokseen, ettei uupumukseen ja sen sellaiseen ei auta yksinäinen märehtiminen. Piste.
Hyppäsin autoon ja menin soittamaan ystiksen ovikelloa, yllärinä. Riskin ottaen.
 Pääsin sisään ja sain kahvia. Puhuttiin ja naurettiin.

Päätelmä: minä olen lääke. Minua ei kannata uhmata. Minä tulen ja piristän vaikka väkisin.

Uhmakasta ja ehkä yli-itsevarmaa.

Minä olen!!!!

4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

:D!

Aikauhhia ja tyrsk ja pyrsk, levisivät kahvit pitkin pöytää.

Kyllä en uskaltais uhmata noin hurjaa lääkettä

P kirjoitti...

Mikä naurattaa? En tajua.
Minä olen lääke, medicine ja ällös minua uhmatko. Jotain hienoa latinaksi...

Tuula kirjoitti...

Olet mainio :) Ja onnekas se ystävä ♥

mäkin tarttisin tuollaista mitä väliä -asennetta. Just nyt jurppii esikoisen oksentama matto (joka on helkutan painava villamatto, ou jee) ja sohva. Olisko joku voinut jo raskausaikana valistaa, että lapsiperheeseen kantsii ostaa jotkut vuosikymmenten raiskaamat huonekalut ja matot? Tai vuorata koti muovilla, kunnes lapset täyttävät 10v?

Leonida kirjoitti...

Kerrassaan hauskoja oivalluksia sulla! Olet kyllä hyvä ystävä, onnekas se uupumuslomailija, joka sai sut lääkkeekseen. :)