Ihme kyynelehtimistä

 Se fiilis, kun alkaa kyynelehtiä juuri sen ystävän edessä, joka ei itse harrasta tunnemyrskyjä. Ääh. Mutta tavallaan teki ihan hyvää. Tosiaan kahvittelun lomassa puuskahdin, että inhoan kauheasti mun elämää ja sitten tuli kyynel. Mutta kuten tunnemyrskyvapaa kaveri sanoi, niin olo helpottuu kun sanoo asioita ääneen. Monin tavoin olemme samassa junassa. Kumpikaan ei oikein tiedä mitä haluaa ja millä sitä elämää parantaisi. Etenkään minä en tiedä mikä olisi se oikea tapa. 

Kokeilin sitten baby stepsiä eli siivosin jääkaapista kaiken vähänkään vanhaan viittaavan. Joululta jäänyt jotain sälää ja roskiin vaan. Ihanan paljon tyhjempi kaappi. 

Huomenna otan jonkun laatikon ja teen saman. Turha sälä huitsin nevadaan. Jos se onkin oikotie onneen. Luopuu turhasta pikku hiljaa ja katsoo sitten mitä tapahtuu. Mutta siis pikku hiljaa. En ennenkään ole revitellyt, niin en nytkään. Ajatus kyllä siitä, että yhdeltä istumalta luopuisi ihan kaikesta turhasta kiehtoo. Mutta siihen tarvitsisi jonkun seuralaisen viereen istumaan. Voisiko perustaa karsimisringin ja vuorotellen kävdä jokaisella uhrilla? 

Esimerkkinä karsimisongelmista on esim yhdet lastenhuoneen verhot, jotka olen ostanut n 15 vuotta sitten. Miksi en saa heitettyä niitä kierrätykseen? Mikä tunneside niihin on?

(Tiedän että tästä karsimisesta olen haaveillut aika kauan, mutta ihan oikeasti, voisinko jo tehdä sen?)

Viikon plussa: olen ruoat pääosin tehnyt jääkaapin ja pakastimen sisällöstä. 

Nyt käänsin uuden iloisemman lehden, koska näemmä kyynel kevensi mieltä. Tänään teen pilatesta VIHDOIN ja vasta sen jälkeen parkkeeraan telkun eteen. Huomenna tulen leveilemään tänne kuinka monta tavaraa sain heivattua pihalle. 

Welcome back

 Otsikossa toivotin itseni tervetulleeksi blogiini. Mä en ole lokakuun jälkeen kirjoittanut tai lukenut blogeja. On ollut jotenkin kauhean mälsä syksy. Ensin oli syyskuun vesivahinko, joka aiheitti ihan hirveää paniikkia. Sellaista "apua kuka maksaa, joudunko evakkoon, miten selviän kaikesta." Kun alkupaniikki häipyi saadessani teidon, että valtaosin taloyhtiö korjaa, rauhoituin. Sitten alkoikin odottelu, että joku tekisi jotain. Vasta joulukuussa alkoi remontti ja parissa viikossa se oli ohi, juuri jouluksi. Kaksi ja puoli kuukautta oltiin ilman toista vessaa ja toista makuuhuonetta eli taas pääsin hoitolasten huoneen lattialle nukkumaan. 

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. (Tästä kyllä taas suuri kiitos myös äidille ja siskolle, jotka innoissaan hankki materiaalit makkariin ja vessaan.)

Syksy oli myös todella työntäyteinen ilman lomaa ja elämä tuntui jotenkin ankealta. Kun vajoan ankeuteen, aina unohdan että jotakuinkin joka päivä näen ystäviä ja kuitenkin nauran ja sen sellaista. 

Marraskuussa alkoi sitten työstressi. Koska ei ollut hoitolapsia, alkoi ahdistamaan taas ihan tosissaan. Kuusi viikkoa olin ilman töitä ja se ei ollut hauskaa. Ja kun ei ole töitä, musta tulee flegu ja lähinnä lojun sohvalla. Ärsyttävää on myös se, että kerrankin olisi vapaata, mutta ei todellakaan rahaa tehdä sillä vapaalla mitään. Ja mun vapaus on myös puhelimen kanssa naimisissaoloa kuitenkin, että kovin kauas ei voi karata. Olin siis sohvalla, 

Mun fleguiluun liitty vahvasti myös se, että lakkaan tekemästä ruokaa. Kaikki ruokaan liittyvä ärsyttää. (Paitsi se mun oma iltaruoka. Tietysti.) Tämä ruoanlaitto lakko, joka mulla on myös loma aikoina on myös siitä hyödyllinen, että teini on alkanut huolehtia omista ruoistaan enempi. Hän ja tyttis siis. Ne syö kana tai tonnikalasalaattia plus nugetteja ja pakastepitsaa. Pari kertaa tehneet tik tok ruokaa Turkkilaista pastaa, joka on kyllä hyvää, 

Jos jotain hyvää haluaa syksyn paniikista löytää, niin sen, että alkoipa taas talousasiat kiinnostaa entistä enemmän. Mietin, jos olisi tammikuun ostoslakossa kokonaan. Ikäänkuin nyt muutenkaan olisin aikoihin ollut shoppailija.  Mutta paniikin aikana katselin tavaroita täällä ja voihkin että TUONKIN olen ostanut. Miksi? Haluan eroon kaikesta turhasta ostelusta. 

Olen ostanut kaksi hyvää asiaa eli vaatetta. Kaikon ihanat siistit housut ja track pantsit. Ensimmäiset housut ikinä, jotka istuu mun päällä suht hyvin. Laatu todellakin kohdillaan ja hintaa niin reilusti, että joka välissä ei voi ostaa lisää, mutta ehdottomasti valmis maksamaan laadusta. Tämä uusi minä. 

Tämä uusi minä alkoi myös pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa vuoden vaihteessa. Pitää oikeasti keskittyä elämän hyviin asioihin. Olen ollut kyllä kovin ankea. 

Mutta täältä mä nousen.