Ihan perseestä

 Tämä on niiitä päiviä, jolloin vain vihaan elämääni. Heräsin 4.45 ja makaan paikallani ja toivon että lapset ei herää. No ne heräs ennen kuutta. Kuten joka päivä.  Kuudelta oltiin jo olohuoneessa odottamassa et lasten ohjelmat alkaisi. Koska näitä on kaksi, nehän ei tietenkään istu hiljaa katsomassa vaan kiljuvat ja riehuvat. Yhdeksältä mä olin jo sitä mieltä että jään sairaseläkkeelle tai sit vaan tapan itseni. 

Iltapäivällä googlailin vuokrakolmioita tai omistuskaksioita. Tulispa joku joka pelastaisi mut. Antais mulle työn jolla elää. Sit asuisinkin teinin kanssa vaikka kaksiossa vailla yksityisyyttä (saatana). 

Joo, This too shall pass. Pitkään olikin todella hyvä fiilis työstä. Joskus sit tätä. Samperin raskasta. 

Ja koska on raskasta, niin helvetillisellä, mutta nopealla Prismareissulla ostin jotain uutta Marabou suklaata, pistaasi,  sekä sipsejä ja dippiä. Tähän kriisiin ei auta ananas ja raejuusto . Tajuatteko kuinka vaikeaa on pysyä hillittynä eikä pimahtaa kappaleiksi? Omat olisin jo nostanut lumihankeen toviksi :D

Pyörin lohduksi myös nettikaupoissa ja meinasin klikkailla ostoskoriin mutta sit muistin taas ostoslakon. Nyt siihen motivaatio kasvoi entisestään. Tarvitsen omaisuuden että voin karata elämästäni. 

Mutta huraa, olen budjetissa. Mulla on 500 e kahdeksi viikoksi jäljellä. Sen pitäisi riittää ihan hyvin. Myös laskutilin tilanne on se, että siellä pitäisi olla rahaa palkkapäivän tullessa. Eikä huutaa tyhjyyttä. Okei, voi olla että vain 30e, mutta silti. 

Sainpas keksittyä jotain positiivista tähänkin päivään.