Ruokapähkäilyjä

 Mulla on ollut moraalinen krapula meidän syömisistä. Mä en ihan oikeasti jaksa tehdä kahta lämmintä ateriaa päivässä, joten koululaisten lounas on ollut eineksiä nämä viikot. En mä paheksu eineksiä, nehän on pelastanut maailman korona-aikana mm., mutta se, että annan poikien syödä joka päivä hamppareita ja senttipitsoja, korpeaa.

Kuopuksen kanssa sunnuntaina juteltiin ruoka-asioista ja päätettiin tehdä muutos asiaan. Kuopus ehdotti, että maanantaisin kokoonnumme palaveriin ja suunnitellaan viikon ruoat lounaineen kaikkineen. Olen tässä viime aikoina ollut onnellinen, että päivällinen on riittänyt kahdeksi päiväksi. Nyt täytyy miettiä asia uusiksi eli päivällinen on seuraavan päivän lounas myös. Muille varmaan peruskauraa, mutta mulle tää on nyt lähes ihan uutta :D

Ystäväni kanssa juteltiin tänään näitä ja sain lohtua. Hän on kuulemma koko vuoden syöttänyt perheelle vain ja ainoastaan eineksiä, koska ei vaan jaksa ja pysty. No kuitenkin, ystäväni ehdotti, että nyt kun tää mun lähes aikuinen täällä elelee, niin voisin vastuuttaa häntä hieman. Poika sais rahaa, menis kauppaan, ostais ruokaa ja tekis sen. Ostais siis muuta kuin pitsoja. Tai chili con carne aineksia. Eli miettis mitä haluaa syödä ja opettelis tekemään. Kohtahan sekin kuitenkin omilleen muuttaa. Lähivuosina ainakin. Kyllä, tämä me toteutetaan. 

Kuopukseni tuntien hänkin haluaa tehdä saman ja mikäs sen hauskempaa. 

jk. Moni mun kaveri instaan usein laittaa ihania ruokia mitä heillä  tehdään arkenakin ja tulee kyllä kateus siitä luovuudesta mitä muut käyttää. Etenkin sen suhteen et valmistavat kalaa!!! Suurta ihailua. 

jk. Tänään tein ison satsin Rainbowx grillikasviksia. Ne on ihania sekä kanan, että fetan kanssa. Ja munakkaan täytteenä. Tiedän mitä syön seuraavat päivät siis. 

jk. Nettishoppailu loppui. Päädyin palauttamaan kaiken mitä tilasin paitsi käsilaukkuni. Silkkaa säästöä.

Elämänmuutos once again

 Meillä oli eilen perhepalaveri mun luona. Poikien isän perhe ja me. Keskimmäinen ei oikein viihdy toisessa kodissaan ja viikonloppuisin huokailee raskaasti, kun maanantain vaihtopäivä lähenee. Eilen sit ystäväni vinkistä TAAS puhuin pojalle, josko hän jäis toistaiseksi mun luo ja tapais isäänsä sit muualla. Ollaan tätä mahdollisuutta tarjottu aiemminkin, mutta se on aina kaatunut siihen että isän luona on oma huone, täällä ei. Nyt sit vihdoin tajus, et onhan hänellä täälläkin oma huone. Joka toinen viikko, kuten ennenkin. 

Soitin eksälle ja kutsuin jutteleen. He tuli koko sakki, koska koskeehan asia heitäkin.

Hirmu hyvässä hengessä sovittiin, että kevätlukukauden loppuun mennään näin ja sit katsotaan uudestaan. Mä jankutin että kukaan ei ole vihainen tai loukkaantunut ja hänelle toivotaan parempaa oloa ja tän suunitelman voi purkaa milloin vain. "Äitipuoli" sanoi ettei pojan huone katoa minnekään, eli se odottaa kyllä eikä mene muuhun käyttöön.

Mutta uskomattomista kaikesta on se, kuin mahtava eksä mulla on. Vaikka poika täyttää ensi kuussa 18 vuotta, niin eksä jatkaa nyt sit elareiden maksamista mulle ja isoimmat menot jaetaan puokkiin kuten aiemminkin. Siis how cool is that? Sen kun ei tarttis maksaa mulle euroakaan, kun poika sen 18. Hiton hyvin valinnut lasteni isän jos saan sanoa. 

Vaikka mulle on tärkeintä lapsen hyvinvointi, niin ei tää mulle läpihuutojuttu ole. Olen viidessä vuodessa tottunut että joka toinen viikko mun ruoan laitto on helpompaa, ruokalaskut pienempiä, iltarauha on RAUHA jne. Nyt pitää nää miettiä uusiksi. 

Sit nauratin eksää ja vaimoaan sanomalla että vaikka en kaipaa mitään miesjuttuja ja säätöä, niin nyt en voi säätää mitään, kun talo aina täynnä. Painotin kyllä sitä, etten halua mitään säätöjä, mutta periaatteen vuoksi marisen :D Vertasin sitä siihen, etten yleensäkään käy baareissa, mutta nyt kun ei voi mennä baariin, se loukkaa ja suututtaa :)

Tänään mä sit tiedän millaista on elää kun talossa vain yksi teini. 

I give up

 Mä lopetan tän elämänmuutoksen. 🤪

Joo, en käy ostamassa kaupasta ruokaa, kun kotonakin on. Uuu taloudellista. 

Mut sit vahingossa löysin Lumin laukun outletista. Pakko oli tilata. Siis pakko. 

Tajuatte varmaan. 

Ei vieläkään helppoa

 Ostamattomuus nimittäin. Eilen tajusin sen miksi somevaikuttajille maksetaan. Silmiin osui Stockan mainos, johon oli valittu Enni Koistisen suosikkivaatteita. Enni on varsinainen persoona somen perusteella ja sillä on tyyli! Ja sen tekee mahtavaksi se, ettei hän ole mikään hintelä mallimittainen nainen. Eli ihailua siitä, että pukeutuu rohkeasti ja persoonallisesti. (jos ette tiedä, niin google ja insta ja ja)

No joka tapauksessa, katsoin läpi ne hänen suosikkinsa ja mitä hittoa, tilasin mekon ja kengät. Toivon et ne olis hyvät, mutta mun taloudelle tekis hyvää se, että ne ei olis. Taas ollaan jännän äärellä. 

Eilen mä olin vihdoin lääkärillä reumasormien takia. Turhaa olin jännittänyt, oli hyvä ja kiva lääkäri. Viimeksi kun olen käynyt reuman takia terveyskeskuksessa (vuonna 2014) sain osakseni ärtynyt mäkätystä. Nyt mua ei syyllistetty mistään.  Sain neljän viikon kortisonikuurin ja yhden peruslääkkeen. Esitin toiveen, ettei aloittaisi mitään solumyrkkylääkitystä tässä kohtaa. (koronan takia en halua joutua riskiryhmään lääkityksen takia)

Iloa sain labratuloksista. Niiden perusteella olen huipputerve, miinus se reuma. Sain myös kehuja notkeudestani, kun tosta noin vain sain kädet lattiaan. Olin että mitä, eiks se oo normaalia. Lääkäri sanoi että aika moni on tönkkö. Eli cool, mä olen notkea ja terve 50v. 

Vahva luotto että kohta olen normaali taas. Optimistisena ajattelen, että sitten kahvakuulailen täällä kaiket päivät. 

(Ostolakko on muuten sama juttu kuin laihdutuskuuri. Jos kieltää kaiken, niin sortuu aika suurella todennäköisyydellä. Jospa teenkin "vain"elämäntapamuutoksen. Saan ostaa jotain TÄRKEÄÄ, mutten turhakkeita huvin vuoksi. Et ei haahuilua kirpparilla ja ostamista siksi, kun halvalla saa. Eli hmm, jospa karkitkin ostais vaan täyteen hintaan eikä koskaan tarjouksesta ihan vaan siksi kun nyt olis 5 suklaalevyä 9 eurolla, niin onhan se nyt kannattavaa.)

Uusinta vuodelta 2014

 Vahingossa osui silmään oma vanha postaus. Jotenkin huvittavaa, että olen vieläkin samaa mieltä kaikesta sanomastani. 

Mutta muistikirja!!  Mä niin aloitan taas muistikirjatouhun ja merkkaan ylös ajatukseni, vaikka sitten päätyisinkin miettimään että mitä kummaa ajattelinkaan. 

Minna Canth oli kauppias ja seitsemän lapsen äiti

Lehtiä lukiessa osuu silmiin joskus (usein) jotain inspiroivaa. Jotain mistä haluan kirjoittaa. Useimmiten en pääse silloin koneelle ja unohdan koko jutun. Olen alkanut kirjoittaan muistikirjaan ylös sen inspiraation tuoneen lauseen. Eilen avasin kirjan ja luin ensimmäisen: Minna Canth oli kauppias ja seitsemän lapsen äiti.
Niin? Mitä mä tästä olen ajatellut? Voisinko hieman täsmentää?

Toinen lause: onnellisuus on ikävystyttävää.
Ton lauseen mä muistan itse ajatelleeni, enkä lukenut sitä siis mistään. Tämä tuli mieleen jostain. Ajatuskulku meni jotenkin näin että toisten ihmisten (ja omankin) jokapäiväisestä onnesta lukeminen on ikävystyttävää. Paljon kiinnostavampaa on joku hieman särmikkäämpi. En tarkoita kurjuutta tai epäonnea kuitenkaan. Elämää isolla eellä, ja onni nyt ei sellaista vain ole. Luettuna siis, elettynä toki.

Tosta pääsenkin eiliseen ajatukseen: ikinä en kykenis kirjoittaan face statukseen "I love my family", "Mun lapset on parhaita", "Mulla on niiin ihana mies ja niin ihanat lapset" and so on. Kyllä, voin ajatella noin, mutta en vaan kykene mitään tuollaista kirjoittamaan. Joku siinä tökkää. Mulla on muutama tuttu, joilta toi on vakiokamaa, vähintään kerran viikossa tulee sydämiä ja perhe ja mies. Se menee mun mielestä epäuskottavan puolelle. Ketä yrität vakuuttaa?
Inhottavan kyyninen olen, anteeksi.
 Mä uskon rakkauteen ja kaikkeen, mutta se julkinen vakuuttelu saa vaan epäileväksi.

Mutta I love my family anyway :D

Sit kateudesta. Kaverini kertoi taas kuinka ahisti olla kotona lasten kanssa, kun mies oli matkoilla. Kaverilla on tylsät illat ilman miestä, ei osaa nukkua ilman miestä, mikään ei ole kivaa.
Sanoin vilpittömästi kadehtivani häntä. Musta olis ihanaa riutua kun mies on poissa, mutta ei, en riudu. Okei, kauhean kiva etten, koska sen verran usein olen yksin.
 Mietin riuduinko koskaan. Ehkä alussa? En tiedä. Mä niin paljon tykkään olla iltoja yksin ettei tosiaan. Eilenkin oli taas yksinäinen Teho-osasto maraton. Ihanaa.

Ostamattomuuden vaikeus

 Ei ole tehty ostamattomuutta helpoksi. Luin uutta Kotivinkkiä ja sieltä meikkijuttuja. Tuli hirveä hinku saada uusi poskipuna ja Catricen nude huulipuna. EN mene kauppaan.

Sisustusjuttuja katsellessa tuli mieleen, että vois olla kiva mennä kirpparille, Fidaan ja kierrätyskeskukseen. Nouuuu. En mene.

Mutta sit Supernanny puhui mekoista. Olin et aaaa, niin, mä en löydä housuja, ryhdynpä mekkoihmiseksi. Tilasin Ellokselta pari mekkoa. Mut tyypillisesti siinä käynee niin, että ei ne ole hyviä mulle kuitenkaan ja palautan ne. Ja jos en palauta, niin oikeasti tarvitsen vaatteita, joita käyttää trikoiden sijaan. 

Syön kolmatta päivää putkeen muinaista suosikkiruokaani kanan sisäfilettä ja vihreitä papuja. Pavut loppui. En aio mennä kauppaan, syön muuta. Koska onhan se ihan eri juttu ostaa papuja a noin 0.70 senttiä, kuin tilata kaksi mekkoa 70 eurolla. Onhan? Koska pavut voin korvata muulla, mutta mekkoja en. 

Loma alkoi ja loppui jne

 Tervetuloa talouskatsaukseen.

Olen vihdoinkin ratkaissut, millä saa hoidettua talouden kuntoon. Ei vaan käy kaupassa! Tänään käytin esikoiseni kaupassa heti aamusta ja jäin itse autoon istumaan Prisman parkkihalliin. Jos olisin mennyt mukaan, niin jotain olisin kuitenkin ostanut ja mä ihan oikeasti en tarvitse mitään. Kaapit täynnä. Sehän normaalisti ei ole ostamisen este, kuten tiedämme.

Sain työpuhelun myös. Multa kysyttiin stressanko kun ei nyt ole töitä eli olen lapseton. Sanoin etten stressaa. Ja se on totta. Ei tää tilanne ikuisuuksia kestä kuitenkaan. Tavallaan myös mukava lomailla loman jälkeen. 

Niin se loma! Mulla oli ihana hiihtoloma.

Maanantaina menin Helsinkiin hotelli Presidenttiin yöksi. Ihan vain huvin vuoksi. Muutaman tunnin istuskelin itsekseni, mutta illalla menin ystävän kanssa syömään pitkän kaavan mukaan. Ruoka oli loistavaa, seura myös ja oli niin ihana mennä vain hissillä "kotiin". 

Alunperin "puoltyttären" piti tulla mun luo yökylään, mutta sairastui. Olin salaisen helpottunut, koska oli kiire mennä kotiin olemaan yksin. Ennenkuin pääsin yksinäisyyteen, menin ystävän luo hävikkilounaalle. (ystävä oli leiponut rieskaa ja paistanut kauramaidosta lettuja) 

Keskiviikkona mentiin samaisen ystävän perheen kanssa ravintolaan syömään , koska hällä oli synttärit. 

Torstaina esikoinen avovaimoineen tuli mun luo yökylään ja mentiin taas ravintolaan syömään. Olin esikoiselta saanut aikanaan syndelahjaksi "lahjakortin" yhetisruokailuun ravintolassa ja mä käytin sen nyt, kun tilaisuus oli. Oli tosi kiva ilta.

Kotona saunottiin, juotiin skumppaa ja katsottiin Temppareita. Kyllä, nuorison takia aloin katsomaan sitä, vaikka vannonut etten ikinä!!!

Perjantaina nämä isot ja mun kuopus hypättiin autoon ja ajettiin Kuopioon kylpylään. Me syntiset. Kuopio valikoitui mun bestiksen takia, joka asuu siellä. Nähtiin heti  kylpylällä ja otin hänen teininsä mukaan, niin pääsivät rieukkuun mun kuopuksen kanssa. Ihana katsoa kuinka ystävyys kantaa tuonkin ikäisillä. Jatkavat mihin jäivät, vaikka nähneet ehkä vuosi sitten.

Kylpylän jälkeen mentiin ravintolaan syömään omalla porukalla ja sit iskikin uni isosti.

Aamulla herätys, aamiainen, kylpylä. Kylpylästä suoraan pikkuteinit ja minä hypättiin ystävän autoon ja mentiin kaupunkiin. Teinit lähti omiin hommiinsa ja minä ystävän kanssa sain vihdoin olla kahden, nenätysten. Käytiin sekä kahvilla että lounaalla ja puhuttiin tauotta.

Tän jälkeen haettiin pikkuteinien kamat kotoota ja mentiinkin taas kylpylään. Kylpylästä ystävän kotiin syömään ja iltaa istumaan.

Kyllä, meillä oli ihana minuuttiaikataulu koko reissun. 

Matka kotiin oli raskas, niinkuin aina ja lojuin koko illan ihanassa rauhassa yksin!

Maanantaina alkoi poikaviikko ja sekin meni että hups vaan.

Nyt on pojaton viikko ja siis mun taloudellinen menestystarinaviikko. :D

Ja nyt vannon ja vakuutan, että alan kirjoittaan tänne joka päivä. Kuten viisas Marika sanoi, on tää yhtä puuroo muuten vaan tää aika. 

Iloista viikkoa!