Kuluva marraskuun viikko on mun suosikkiviikko! Mun keskimmäinen aloitti eilen työt Subwayssä. Koulun ohessa töitä aloitti siis tekemään. Mä olen pakahtua onnesta ja joka välissä sen pojalle toitotan kuin iloinen ja ylpeä mä olen. Eihän tässä muuten niin tohkeissaan olisi, mutta tämä on mun 19-vuotiaan eka työ. Taisin jo jossain kohtaa tännekin kirjoittaa, että oli vähän vaikea olla kahden muun pojan kesätöistä onnellinen, kun yksi ei ollut niitä saanut. Että ei viitsi hihkua ja hehkuttaa. Mutta nyt saan ja ilokseni veljetkin iloitsee yhden puolesta.
Sitä vain, että taakka vierähti harteilta.
Mun pojalla on muutenkin alkanut ihana yritteliäisyys. Hän harrastaa dubbaamista eli ääninäyttelyä. Hän on nyt itse soitellut äänistudioihin ja päässyt äänistudioon antamaan ääninäytteitä ja esittelemään dubbaustaitojaan. Hän on saanut paljon hyvää palautetta, eli uskon vakaasti, että kun tämä hyvä putki on auennut, niin kohta hän saa myös noita hommia.
Kun mulla nyt kuitenkin on poika, joka on paljon viettänyt aikaa sängyn pohjalla, niin on ihan supermahtavaa, kun hän on alknut löytää omaa polkuaan elämässä.
Kuopus sanoi että olenko ajatellut, että isoveikka voi kohta muuttaa kotoa, kun on saanut töitäkin. Olen ehtinyt ajatella, mutta nou, ei vielä. EI ei ei. Mä haluan että nämä kaksi on kotona. Piste.
Vaikka toki olisi aika kiva saada oma huone takaisin ja lopettaa kahden huoneen välinen seikkailu. Että viikko makkarissa, viikko lastenhuoneessa. Mutta ei silti. Se tarkoittaa sitä, että mun lapsenvahtikin lähtisi. Nyt sentään joskus harrastuskuskaan tai käyn kaupassa ilman taaperoita.
Okei, kyllä mä sen päästän, jos se haluaa. Kun satavarmana tiedän että pärjää.
Ei mulla muuta.
jk. Hetki jolloin tajusin että pojasta on tullut mies. Eilen oli jäätävä lumipyry ja lumikaaos, mutta poika ei edes puolella sanalla vihjannut että voisin viedä hänet töihin. Niin vaan fillaroi sinne ja takas. Sekin pakahduttaa.
3 kommenttia:
hienoa pojalle (ja äidille)! Kuulostaa siltä että menee eteenpäin kovaa vauhtia.
On se niin että oman nuoren hyvinvointi vaikuttaa vanhemmankin hyvinvointiin, varsinkin jos on ollut nuoren asioista huolissaan.
Jospa vielä pääsisi tekemään jonkun roolin ääninäyttelijänä...saisi sen uran alkuun myös.
Mä niin olen sisäistänyt sanonnan "Äiti on niin onnellinen kuin onnettomin lapsensa." Mä niin nautin tästä yhtäkkisestä hyppäyksestä miehuuteen. ❤️
Ihania uutisia! Olen sekä sinun että pojan puolesta onnellinen.
Meidän esikoinen ei ole vielä ollut töissä. Vähän jännittää, että miten ja milloin se ensimmäinen työpaikka aukeaa ja onko kauhean tuskainen tie. Keskimmäisellä on erilainen draivi. Ei hänkään ole ollut palkkatöissä missään, mutta vetää kaverinsa kanssa seurakunnan alakoululaisten sählykerhoa ja tuli juuri valituksi himoitsemalleen isospaikalle lasketteluriparille. Uskon, että tuo vapaaehtoistyö antaa kuitenkin valmiuksia palkkatöitten hakemiseen ja tekemiseen. Kuopuksen reittiä edes kesätyöelämään en osaa vielä edes kuvitella :D
Lähetä kommentti