Aina kun avaan Facebookin, mun sivulle lävähtää Zalandon mainos, jossa tuo otsikon teksti. Jossain määrin se piristää mua.
Itse en ole ollut pirteä. Mun on keskiviikon vapaaillan jälkeen niin vaikea laskeutua arkeen. Mies tänään jo viisaana huomas, että mua vaivaa jokin. Sit kun mua ei vaivaa muu kuin kyllästys. Kaikki hyvin ja sit tylsyttää kuitenkin.
Asiaa ei kyllä auttanut, kun aamuisessa säbäturnauksessa oleva tuttu äiti kertoi sanoneensa miehelleen, et heitä yhdistää vain lapsi ja asuntolaina. "Siksi me Rouva x:n kanssa käydään koko ajan baareissa hauskaa pitämässä".
Musta se oli aika surullista. MINÄ EN HALUA ajatella noin. En aio ajatella. Mutta silti asialle täytyy tehdä jotain. Helposti elo menee siihen, ettei ole mitään ihmeellistä juteltavaa. Etenkään kun asutaan eri maissa. Vaikka ehkä juuri siksi pitäisi olla kerrottavaa. Mut ei ole. Toinen tekee töitä, toinen pyörittää kotiarkea. Eipä siitä aina juttua synny. (Näiden baaripomppijoiden avioliitot on muuten täsmälleen saman ikäisiä kuin mun. 15 vuotta tulee täyteen. Onko olemassa joku varttikriisivuosi?)
Mutta onneksi on taas arki alkamassa.Aion kääntää uuden lehden ja olla iloinen ja aikaansaava. Oikea supersöpöliini.
jk. Täytyy aloittaa laihdutuskin uudestaan. Selkeesti olin positiivisempi kuurin aikana. Tasapainoilu ei sovi mulle :)
4 kommenttia:
Mä jäin tätä nyt kauheasti miettimään, mutta en oikein saa ajatuksiani sanoiksi. Mut ensinnäkin uskon kyllä kaiken kertomasi perusteella, että teillä on hyvä ja luja liitto, vaikkei sitä juteltavaa aina niin olisikaan.
Ehkä se juuri kertookin siitä lujuudesta, ettei mitään tarvitse niin kauheasti tarkastella - tiedetään, miten homma pelaa?
Yhteinen arki on suhteelle siitä erikoinen juttu, että se sekä pitää suhdetta koossa että hajottaa sitä. Aina pitää tasapainotella, minne vaaka heilahtaa.
Tuntuu kuitenkin, että teillä tuo etäliitto toimii, mikä tuossa tilanteessa on yksinomaan hyvä asia. Me ei kestettäis tätä pysyvänä tilanteena, kumpikin laskee päiviä (joita voikin olla enemmän kuin me luullaan). Tai ehkä kestettäis jos ois pakko, mutta kärsittäis kovasti.
Silloin kun Skypessä ei ole sanottavaa, me jäädään vain katselemaan toisiamme (ihkua vai ällöä?). Yksi tuttu kuulemma katselee etänä leffoja miehensä kanssa niin, että Skype on sohvalla vieressä auki. Yhteiset kokemukset yhdistävät. :)
Mä voisin kuvitella et tykkäisin katsoa tollai telkkaa miehen kanssa skype välissä :)
Kyllä mäkin uskon et meillä on vahva liitto. Tahtoa niin kamalan paljon. Enemmän kuin useimmilla :)
Veikkaan et salaisuus on myös se, jonka joku konkari joskus sanoi "eroa sa haluta vain vuorotellen, ei yhtä aikaa". Okei, jostain syystä luulen et mies ei halua ikinä. En mäkään oikeasti, tunnistan itsessäni vain sen tarpeen joskus ajatella "hyvä on mä lähden". Mutta en halua sitä tarpeeksi selvästikään :)
Mikäköhän mun pointti on? Sait mut miettimään jotain mitä en osaa sanoa.
Varmaan kaikki pitkät suhteet jossain vaiheessa lässähtää ja arkistuu. Ennen näistä ei vaan puhuttu eikä märehditty, mutta nykyään kun media hehkuttaa, että pitäis olla seksiä ja säpinää ja intopiukeena pitää suhdetta huipussaan, niin tulee paineita. Tavallinen ja tasainen elämä on musta ihan ookoo (varsinkin, kun itsellä se ei sitten ollut sitä) ja antaisin mitä vaan, jos olisi siinä tilanteessa, että olis (tylsäkin) tasainen ja luotettava liitto.
Pitkä liitto on vähän niinkuin pitkäaikainen duuni. Eihän se aina sävähdytä, mutta sen kestää ja se pitää elämän kasassa.
Kyllä te selviätte :)
Kyllä tuon otsikon sinua kuuluu piristääkin!
Minusta tuntuu, että jokaisessa avioliitossa on kriisi kriisin perään. Milloin millekin vuodelle sopiva. Nämä reissumiesten vaimot joutuvat oikeasti tosi koville ja olen huomannut monesti saman kuin sinäkin, ettei ole oikein puhuttavaa kun toisen arki on kotona ja toisen muualla. Minäkin, vaikka olen töissä, en kuitenkaan koskaan osaa oikein puhua näistä työjutuista miehelleni. Enkä oikein saakaan kaikista asioista puhua. Ja mun mielestä kun viikolla kuitenkin tekstaillaan ja soitellaan niin koti-asiat tulevat silloin selvitettyä, ei niitä kaikkia tarvitse viikonloppuisin uudelleen puida. Hiljaisuus yhdessä toisen kanssa tuntuu hyvältä. Mutta kyllä mä silti koen, että meillä on enemmän yhteistä kuin lainat ja lapset. Avioliittoa takana kohta 23 vuotta. Se on aina vaikeaa, kun toinen on ollut kotona ja lähtee taas. Kestää hetken, ennenkuin putoaa arkeen ja elämä hymyilee jälleen! Tsemppiä!
Lähetä kommentti