Viisi prosenttia

Facebookasin tätini kanssa hänen tuoreesta lapsenlapsestaan. Täti mainitsi et tuore isä oli varsin väsy ja vaikutti shokissa olevalta. Sanoi "kyllä se siitä, kun saa muutaman yön nukkua kunnolla". Minä: "hahahahahhaha". Vastasyntynyt lapsi, kunnolla nukuttuja yöunia, anyone?

Jännä fiilis tuli kroppaan. Sen lähes tuntee vielä jäsenissään miltä se tuntui. Alku ensimmäisen lapsen kanssa.
 Mutsi sanoi eilen miettineensä hankkisko vielä yhden lapsen, jos pystyisi kelloa siirtämään. Ei hankkisi. Voin sanoa etten minäkään. Mä en jaksa enkä tahdo! Kolme on hyvä!

Tänään alkoi arki. Keskimmäinen meni nukkumaan itkien. Se lähti aamulla kouluun itkien ja huutaen ja kamoja paiskoen. Ihana ihana arki!
Mies soitteli Hong kongista. Sekin on aikaeron ja työtahdin takia ihan sekaisin. Tulin siihen tulokseen, että kuuntelen mieluummin huutavaa lasta, kuin kroppa väsymyksestä särkien teen töitä.

Eilen olin junnun ja entisten hoitolasten kanssa Hop lopissa ja sit vielä kyläilemässä. Junnu jäi sinne ex tempore yökylään. Jotenkin nauratti. Se, kelle jää ja se miten jännillä tavoilla ihmiset voi löytää kavereita.
 Lasten äiti laitoi illalla viestiä, että on saanut koko illan nauraa mun pojan jutuille. "Sulla on tosi kiva ja kohtelias lapsi". Hieman lämmittää sydäntä kuulla tuollaista.

Taktisesti lähden hakemaan poikaa kotiin vasta kun isot pojat tulee koulusta. Jää kiukuttelujen kuuleminen vähemmälle.
Tein yhden ainoan uuden vuoden lupauksen. Yritän olla huutamatta (liikaa). Täytyy olla paljon poissa, niin ei suututa niin helposti...

Yhden ystävän kanssa aloitettiin uusi terve elämä ja toisen kaverin kanssa tehtiin tarkempi suunnitelma. Miinus viisi prosenttia painosta pois hiihtolomaan mennessä. Koska mun ruokavalio on hämmentävän säällinen ( kanaa ja papuja) niin ainoa mihin pitää puuttua on se karkkien syömisen lopettaminen/vähentäminen. Liikuntaa saa lisätä, mutta ei ole edes pakko... Paitsi lankkuhaasteen otin vastaan tänään. Eka päivä 20 sekkaa lankussa jne. Juuri ja juuri jaksoin. Ja parin päivän päästä pitäis jaksaa jo 30 sekkaa. Jaksaa jaksaa...

Yksi tuttu/kaveri on laihtunut plus 20 kiloa viime vuonna, kävi laihdutusleikkauksessa. Nyt loppusyksystä se sai luvan ja käskyn aloittaa urheilun. Ja mitä tekee kaverin mies. Ilmoitti koko perheen City runiin, puolimaratonille. Jos joku entinen sohvaperuna, yli 120 kiloinen alunperin, aikoo treenata puolimaratonia varten, niin miksen minä edes vitoseen tähtäisi? Voisinko yrittää edes? Ja miksi multa puuttuu sisu edes haaveilla maratonista.

Yksi tuttu, aika reilunkokoinen, on aloittanut dieetin ja treenauksen. Tavoitteena miss bikini fitness-kisat. Samaan aikaan ihailen ja kauhistelen. Kuinka realistista on n. satakiloisen lähes nelikymppisen haaveilla kisalavasta? Mutta kuinka upeaa, että joku asettaa tavoitteita. Julkisesti vielä!
 Olen ehkä hieman sanaton.