perjantai 4. marraskuuta 2022

Tinderistä ja Keksiäkäisistä naisistakin

 Olin luvannut viimeisimmän Tinder-kokeiluni kertoa. Siinä ei nyt kyllä paljon kerrottavaa oikeasti ole. Niin lyhyt se käynti oli. Taas!

Tosiaan latasin sovelluksen yhden ystäväni kannustamana. Pari matchia tuli heti. Molemmat kirjoitti heti ja kas, mä ahdistuin heti. Olen ihan oikeasti menettänyt kykyni ja kiinnostukseni small talkiin tai vieraisiin ihmisiin tutustumiseen.

No, toinen pyysi luokseen katsomaan leffaa. (Joopa joo, hohhoijaa). Sanoin että mulla on hieman jumitilanne ja mainitsin työni. Mies sitten kysyi milloin oikein pystyisin näkemään. Jäädyin!! EN kyennyt vastaamaan. Oikea vastaus olisi ollut 27.12. Tosiasiassa mulla oli vapaa viikonloppu ihan heti siinä edessä, siksi sen tinderin latasinkin, mutta tajusin etten halua uhrata vapaa-aikaa ventovieraiden ihmisen tapaamiseen. Valitsin siis leffan ystäväni kanssa ja kivan brunssin rakkaiden Keksiäkäisten naisten kanssa. Eli arvostan ystäviä enemmän kuin random miehiä. Toki saatoin nyt jättää tapaamatta elämäni miehen, mutta tuskin. Eli kyllä, poistin Tinderin! 

Näköjään mun täytyy pari kertaa vuodessa käydä siellä toteamassa että ei pysty ei kykene. 

Mutta palaan tuohon Keksiäkäisiin. Mä olen vieläkin niin onnellinen siitä, että olen täällä somemaailmassa tutustunut näihin neljää naiseen. Rouva Kepposeen, Neiti Sutkautukseen, Arkitaivaaseen ja Kinttupolkuun. Mä olen lukenut blogejaan varmaan kymmenen vuotta ja koen tuntevani heidät, vaikka livetapaamisia ei ole montaa ollut paitsi Sutkautuksen kanssa tavattiin ekaa kertaa jo 10 vuotta sitten. Niin mieletön tapa tutustua ihmisiin. 

(Hei, just sanoin etten jaksa tutustua uusiin ihmisiin, mutta olisiko miehillä hauskoja blogeja, joiden kautta voisi tutustua pään sisältöön?)

(Ja hei anteeksi mahdolliset miehet, jotka taas kadotitte mut Tinderissä. Parempaa onnea ensi kerralla.)

2 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

Ollaan kyl melkoinen viisikko :)!

vaikka mulla ei ole mitään deittailun tarvetta, ymmärrän täysin tuon ettei kertakaikkiaan jaksa tutustua uusiin miehiin ja nähdä sitä vaivaa. Pelkkä ajatus siitä, että pitäisi edes yrittää alkaa tapailla jotakuta uutta miestä tekee mut uupuneeksi. En laittaisi rikkaa ristiin, vaan elelisin itsekseni.

Rva Kepponen kirjoitti...

Oli kyllä niin kiva treffata!

Vähän vaikuttaa siltä, että ehkä ei nyt ole vielä sun aika aloittaa treffailua. Mutta eihän sitä tiedä, että milloin se aika iskee. Heti huomenna vai vuoden päästä? Kannattaa pitää sillekin mahdollisuudelle, että teffailu vielä kiinnostaisi, ovi auki.