sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Numeroita ja miesjuttuja

 Ensin mun suurin ylpeydenaihe. Olen käynyt syyskuussa kymmenen kertaa vesijuoksemassa. Kuuden viikon aikana 16 kertaa. Mun henkilökohtainen ennätykseni. Nyt pitäisi käydä vielä tänään ja alkuviikko, koska keskiviikkona alan päivystämään ja viikkoon en tee mitään, jonne en voi mennä puhelin kädessä.

Talousnumero: Syyskuu meni ihan perseelleen. (Tässä oli pitkä lätinä, mutta olinkin lätissyt sen jo edellisessä postauksessa.)

Sit kiinnostavampaan numerofaktaan. Tällä viikolla mut sai ylipuhuttua kahville mies, jonka olen tuntenut viidellä vuosikymmenellä. Hän sen näppärästi oivalsi. Ollaan siis tunnettu teineistä ja siksi hän on mulle edelleen POIKA, eikä mies yhtään. 

Me ollaan oltu pääosin kavereita, mutta oli meillä jonkinlainen tapailusuhde kun olin joku 27v. Siitä asti hän on kuitenkin pitänyt muhun yhteyttä vuosittain. Ja yrittänyt miljoona kertaa nähdä mut, mutta mä lähinnä äksyilen hälle, koska se nyt vaan osaa ärsyttää mua lukuisin tavoin.

Nyt kuitenkin nähtiin, ja olin että whaat, meillähän oli kivaa. Siis oikeasti mukavaa eikä yhtään ärsyttävää. Hän sit viestitteli mulle heti illalla ja seuraavana päivänä ja toivoi että nähdään uudestaan. Imartelevaa toki. Mä sit kuitenkin jäädyin taas vaihteeksi. Ensinnäkin, mitä se niinku ajaa takaa. Ei ainakaan mitään romanttista.  Toisekseen ei mulla vieläkään ole kenellekään mitään annettavaa eikä puhuttavaa. Ja kyllä, teen asiasta hieman liian ison. 

Itseasiassa hälle olin maininnut pari viikkoa sitten, että en voi mennä Tinderiin, koska en osaa treffailla enää. Hän sanoi että hänen kanssaan voin harjoitella. Mut miten harjoitellaan jonkun kanssa, joka on oikeasti tosi tuttu. (vaikka onkin viimeksi kuulemma nähty vuonna 2012)

Se on virallista. Musta on tullut todella säälittävä. 


Niin joo vielä. Se Laura Frimanin TAuko-kirja on todella hyvä, hauska, kiinnostava ja silmiä avaava. Ehkä siitä johtuen näin unta, jossa meillä oli tulipalo. Mun piti äkkiä pakata mukaan vaatteita ja juosta paloa pakoon. Ongelma oli se, että en osannut päättää mitkä vaatteet otan mukaan, koska ne oli tyhmiä, huonoja ja epäsopivia. Tuli oli jo lähellä ja mä vaan märehdin, että mitkä hitot mä täältä pelastan. Ajatelkaa, jos olisi vaatekaappi, jonka sisällön vois kaapata mukaansa hetkessä. 

Mä jauhan näistä vaatteista koko ajan. Kaikki muut on jo karsineet kaappinsa sillä aikaa, kun mä vaan marisen siitä. 

2 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

millaista on Toscanan auringon alla -elämä ilman Toscanaa, olen pohtinut sitä päivätolkulla. Postaus pliis, mäkin haluan elää pelkkää Toscanaa!
(mulla on ikkunalaudalla sitrus ja oliivin alku, riittääkö se?)

Tutun kanssa on helpompi olla, tietää mitä saa eikä tartte pelata mitään pelejä.

Mua mietityttää vaatteet ja minimalismi ja kaikki, jonotan tota Taukoa kirjastosta. Toivottavasti se on hyvä.

Rva Kepponen kirjoitti...

Hienosti vesijuostu!