torstai 7. lokakuuta 2021

Kaikennäköistä taas.

 Tänään nauroin olevani suomalaisuuden ytimessä. Kaupunkiin avattiin uusi Lidl ja ystäväni kanssa oltiin jonottamassa 6.55. Mä olin luvannut lähteä sinne, jos nukun yöni hyvin ja jos herään itsestään ajoissa. Kaikki meni putkeen ja olen siten onnekas lahjakassin omistaja. (en ämpärin)

Pakko kertoa mun oudot kriiseilyt miesten saralta. Maanantaina tämä yksi mies laittoi viestin, että milloin voidaan nähdä. Vastasin että tiistaina tai keskiviikkona olen vapaa istumaan jossain. Hän vastasi että "Istua? Missä?". Olin että voi vittu sentään, kun on vaikeeta ja jätin vastaamatta. Eilen hän sitten vasta lähetti mulle hämmentyneen kysymysmerkin. Mun teki mieli pitää palopuhe aiheesta Istua jossain tarkoittaa esim kahvillä käymistä ja jollei tajua, niin hällä tulee olemaan vaikeaa sinkkumarkkinoilla. 

Ja kyllä, niin tulee mullakin olemaan hankalaa jos ryhdyn näin kärttyiseksi. Ilmoitin kuitenkin, että nyt en tiedä milloin olen vapaa jne ja hän jotenkin pahoitti mielensä/ärsyyntyi. 

Tuli taas todistetuksi, että mun työ ei sovi ihmisille. 

Eilen muuten havahduin siihen, että joku vuosi sitten olin ajatellut, että sitten kun enää yksi lapsi asuu kotona, voin harkita tämän työn lopettamista. Niin havahduin siis siihen, että enpäs voikaan. Vaikka vaihtaisin pienempään asuntoon, niin nekin on aika kalliita ja mun tuleva palkka mahdollisissa muissa hommissa on niin pieni, että olis kyllä supertiukkaa silloinkin. Ehkä mä siis voin harkita asiaa uusiksi sitten, kun kukaan ei asu kotona ja voin muuttaa pikkiriikkiseen kaksioon. Paitsi et sit olen niin vanha, että ehkä mua ei kukaan huoli minnekään enää. No ei, tottakai huolii. 

Sitten mietin myös sitä, että tämä työ suojelee mua yksinäisyydeltä. Kun olen valtaosin niin kiinni kuin olen, en ehdi tajuta sitä, että mulla on aika vähän ketään kenen kanssa tehdä mitään. Kaikilla muillahan on omat perheet ja kumppanit ja puuhansa. 

Olen myös ajatellut sitä, että mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä reissuun. Mä en ehkä jaksa enää ajatella matkustamista kaverin kanssa, jonka kanssa pitäisi viettää päivän jokainen hetki yhdessä. Tämä ei kerro mun ystävistä mitään, ainoastaan musta. Se oikeasti on niin, etten halua viettää jokaista vapaahetkeä jonkun kanssa. Mä tarvitsen sen oman ajan. Mun kirja-ajan siis.  

Nuo "yksinäisyys" ajatukset ei ole mitään kriisejä, ne on vain realistisia havaintoja ilman erityistä tunnetilaa. 

Eli kyllä, mä olen taas ajatellut :)

4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

tuon matkaesimerkin kautta mä alan saada kiinni siitä, mitä oot paljon kirjoittanut. Mulla on nimittäin usein kotona sellainen olo, että pitäisi jotenkin koko ajan viettää aikaa yhdessä siellä olevien kanssa, ja kun ne haluavat vain olla, en oikein tiedä missä olis mun paikkani.
Yritän just opetella sitä, mitä ja miten mä itse olen :)

Voin kuvitella et jos lähtisin matkalle jonkun (muun kuin oman perheen) kanssa, mulla olis ihan samanlainen stressi: pitäi olla olemassa sitä toista ihmistä varten, miellyttää ja tehdä kaikenlaista. Missä olis oma aika? (kysyn tätä samaa kyllä myös kotioloissakin)

P kirjoitti...

Kiitos Marika kommentistasi. Tuli hyvä mieli että joku (kerrankin) saa kiinni siitä, mitä tarkoitan. Sain kiinni tuosta "en tiedä missä on mun paikka". TAi siis tajusin kaiken mistä kirjoitit.

Rva Kepponen kirjoitti...

Mä reissaan ja mökkeilen kavereiden kanssa. Jos on yön tai parin reissu, niin siihen on vähän vaikea järjestää omaa aikaa, mutta viikon matkaan on pakko saada omaa aikaa. Mun vakkarireissukaveri herää aina paljon ennen mua. Hän käy ulkona kävelemässä tai juoksemassa tai vaan ihailemassa aamua. Hän puolestaa nukahtaa illalla tosi nopeasti ja mä lueskelen tai roikun netissä. Toisen ei tarvitse könkätä seuraksi kahville tai drinkille, jos ei huvita. Yölennoilla ollaan tehty sitäkin, että ei istuta vierekkäin, kun molemmat haluaa istua ikkunapaikalla. Check in tiskillä on virkailija kerran kysynyt, että tuliko reissussa riitaa :D

Silloin kun lapset oli päiväkoti-ikäisiä, niin tein välillä sellaisen synnin, että ajoin töistä suoraan kotiin. Keitin kupin kahvia ja söin voileivän ja olin hetken ihan rauhassa ja menin vasta sitten hakemaan villitrion kotiin. Se oma aika on vaan pakko repiä jostain ja mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän sitä tarvitsee.

P kirjoitti...

Kepponen, mahtavaa kun sulla on hyvä reissukaveri ja vielä mahtavampaa, että voit matkustaa ilman miestä. Kaikillehan tuo ei tule edes mieleen etenkään positiivisessa mielessä. Mun mielestä se on huippua.
Toikin on hienoa että joskus livahdit kotiin rentoutumaan ennen poikien hakua. Musta se on todella suositeltavaa itsensä hoitamista.
Ilmankos sä olet niin rennon oloinen. Sä osaat!