keskiviikko 21. elokuuta 2019

Vakavasti otettava arkiruokailu

Niin otin onkeeni esikoisen "syön liian vähän ja väärin"-puheesta, että aikamoisen kunnostautumiesen tein. Eilen tein ison satsin salamikiusausta (ehkei niin hyvisruoka) ja sain keskimmäisenkin ottamaan salaattia ruoan kanssa. Markkinoin ihmiskokeen, eli kuin se vaikuttaa, jos edes vähän suostuu kasviksia salaatin muodossa syömään päivittäin. Myönnän olleeni laiska oheissalaateissa, kun ei niitä kukaan kuitenkaa syö. No eilen söi.
 Päivällä olin tehnyt smoothieta koulusta palaaville. Kera prostkujauheen jopa. Esikoista en nähnyt ennen 22.30, eli sen smoothiet oli kyllä jo paremmissa suissa.

Aamulla surautin uuden smoothien, jota kaikki yhtä lukuunottamatta joi. Pakotin kaikki syömään myös omega kolmosta. Ihmiskoe osa 2.
 Esikoinen paistoi munia ja pekonia leivän lisukkeeksi, joten hänkin nyt panostaa big time ruokailuihin. Hyvä me kaikki!

Päätin aloittaa ruokalistan teon takaperoisesti, eli kirjaan viime päivien ruoat ylös NYT.

Pad thai
Kermainen pekonipasta (seassa myös tomaattia)
Makaronilaatikko
Salamikiusaus
Kanaa ja kasviksia couscousin kanssa a la esikoinen

Kaappi pullottaa skyriä ja rahkaa ja kreikkalaista jugua ja maustamatonta jugua ja banskuja ja omenia

How kunnollista is that?

Pilatesta harrastin itse tänään ja paistattelen itsetyytyväisyydessä.

Mietin kirppiskäyntiä vaikkei se ehkä sovi yhteen sen kanssa et NYT ON menot saatava minimiin
t. kolmatta päivää työtön ja syrjäytymisuhan alla oleva ja lähes vodkapullon korkkaan kohta (No en)

2 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

on sulla hurjat ihmiskokeet!
Miltä nuoriso näyttää; joko vihertää?

P kirjoitti...

MArika, ne näyttää ihan entisiltään. Järkkyä. Eikö pari päivää lisukekasvista muuta maailmaa ja teinejä?