Ihmiskoe

 Juttelin ystäväni kanssa vartti sitten puhelimessa. Puhuttiin puhelinriippuvuudesta ja siitä, mitä tehtiin aikana ennen älypuhelimia sun muita. Etenkin mietin poikien pikkulapsiaikaa, kun ei ollut älypuhelinta eikä edes tietokonetta himassa. Että miten hitossa mä olen päiväni saanut kulumaan. Toki lapset saa aikaa kulumaan kummasti. Mä mm luin niille aina aika paljon. Mutta millä mä viihdytin itseäni? (Lukemalla)

Ystäväni keksi sitten ihmiskokeen. Että insta pois. Katsotaan mitä tulee tilalle. Viikon testistä puhuttiin, mutta jos edes kolme päivää :) Sen jälkeen voisin opetella sen tavan, että kun katson telkkaria, mun puhelin olisi todella kaukana musta. Mä inhoan sitä, että kesken tv:n katsomisen alan yhtäkkiä selata puhelinta. Mä haluan oppia keskittymään uudestaan. Mä haluan myös löytää elämän somen ulkopuolelta. Jos someajan käyttäisi siihen että lähettäisi viestejä niille ystäville, jotka löytyvät omasta puhelinluettelosta. Ja siivoaisi vaatekaappeja. NAURUA.

Mä voin oppia uusia tapoja olla olemassa. Kovat on toiveet kolmeen päivään. Uusi minä ja uusi elämä. 

Torstai

 Väliaikaraportti: Olen ostanut tällä viikolla vain Oivariinia, leipää ja pikakahvia. Niin ja bensaa. Pakastimesta on syöty kanaa, Hornetteja ja marjoja. Huomenna pitäisi taas kaivella arkkua ja keksiä syötävää. 

Horneteista pääsenkin esikoiseen. Sillä oli lokakuussa testipäivä Tikkakoskella, koska haluaa armeijaan ilmavoimiin. Testattiin fysiikkaa ja psykologiset testit oli varsin mittavat. Mutta näin vain heppu sai tietää pääsevänsä sisään. Parin viikon päästä esikoinen valmistuu lentokonemekaanikoksi ja heti tammikuussa menee inttiin mekanikoimaan. Poika on siitä jännä tapaus, että saa näemmä kaiken mitä haluaa. Eniten ihailen sitä, että hän tietää mitä haluaa. Käsi pystyyn, kuin moni meistä tietää vieläkään omia unelmiaan. Etenkään ammattimielessä. 

Kohta kaksi viikkoa olen ollut järkyttävän ylpeä keskimmäisestä, joka on siinä ekassa duunissaan Subissa. Se on kyllä todella todella hyvin jaksanut ja viitsinyt käydä töissä. Ottanut ex tempore vuorojakin kovin joustavasti. Äitini sanoin: On se hyvä että tekee muutakin kuin pelaa tai makaa sängyssä. 

Totta.

Mä olen tällä viikolla marissut, lukenut, toiminut supernannynä taaperolle, kuntopyöräillyt ja katsonut telkkaria. Niin ja tehnyt itselleni täihoidon. Saanut hermarin ja itkupotkuraivarit. Liittyy edelliseen. 

Olen mä tehnyt jouluakin vähän. Ja pessyt pyykkiä loputtomasti. Liittyy edelliseen. 

Tänään katsoin suosikkiohjelmaani Kaaosta kesyttämässä ja taas tuli into mennä vaatehuoneeseen järjestämään vaatteet viivasuoraan järjestykseen ja ehkä väreittäin jopa. Siis ihan mitä vaan joka saisi vaatehuoneen näyttämään todella toimivalta jollaiseksi se pari vuotta sitten tehtiinkin. 

JA kuinka monetta kertaa taas haaveilen että käyttäisin sieltä niitä vaatteita. Siis ei vain pesukoneesta -narulle ja päälle - tyylillä. 

Hirmusti ajatuksia :D

Hirveä talouskriisi

 Kiva tällai neljä viikkoa ennen joulua tajuta, että olen ajatellut taloustilanteeni aika iloisesti metsään. Eilen illalla hoksasin, että multa "puuttuu" kahden viikon palkka. Että kun ei ole ollut tarpeeksi töitä, niin ei ole kyllä sitä palkkaakaan. 

Että se raha, jonka olin korvamerkinnyt jouluun ja lahjoihin, onkin itseasiassa se "palkka", jonka tarvitsen elämiseen. Sen lisäksi olen joulukuun palkaksi laskenut päivystysviikon, joka ei ehkä ehdikään alkaa siten, että saisin sen korvauksen joulukuun puolella. Eli taas todella iso miinus.

Vaihtoehdot ovat:

Kajota säästötiliin isosti

Tyhjentää rahastosäästötiliä

Vinguttaa Visaa

Pitää taas lyhennysvapaakuukausi asuntolainasta

Yhdistelmä näitä kaikkia

(Ystäväni lohdutti, että mulla sentään on vaihtoehtoja.)

Ahdistaa ja ketuttaa ja stressaa

Yllättyykö kukaan jos taas aloitan kohkaamisen siitä, että pakastin täytyy syödä tyhjäksi? NAURUA!

Tänään kuitenkin intouduin leipomaan sämpylöitä. Eikö tällainen marttailu saa ainakin kuvitelman että ratkaisu on omissa käsissä?

Mun taloustilillä on 200 euroa, jonka pitää riittää 7.12 asti, paitsi että kun mulla ei siis tule rahaa ennenkuin 22.12, niin kuinkas ton rahan saisi venytettyä? Olisinko niin reipas ja aikaansaava, että kirjaisin ylös kuinka pitkälle tuo riittää ja kuinka se tapahtuu? Olisinpa kuin @kolmiokuudelle, joka ruokkii suurperheen 300 eurolla. 

Tämän talouskriisin lisäksi olen kuoliaaksi tylsistynyt ja lähinnä itseeni. Miten osaankin olla näin tylsä ihminen?

Kun lapsilla menee hyvin, niin mullakin menee

 Kuluva marraskuun viikko on mun suosikkiviikko! Mun keskimmäinen aloitti eilen työt Subwayssä. Koulun ohessa töitä aloitti siis tekemään. Mä olen pakahtua onnesta ja joka välissä sen pojalle toitotan kuin iloinen ja ylpeä mä olen. Eihän tässä muuten niin tohkeissaan olisi, mutta tämä on mun 19-vuotiaan eka työ. Taisin jo jossain kohtaa tännekin kirjoittaa, että oli vähän vaikea olla kahden muun pojan kesätöistä onnellinen, kun yksi ei ollut niitä saanut. Että ei viitsi hihkua ja hehkuttaa. Mutta nyt saan ja ilokseni veljetkin iloitsee yhden puolesta.

Sitä vain, että taakka vierähti harteilta. 

Mun pojalla on muutenkin alkanut ihana yritteliäisyys. Hän harrastaa dubbaamista eli ääninäyttelyä. Hän on nyt itse soitellut äänistudioihin ja päässyt äänistudioon antamaan ääninäytteitä ja esittelemään dubbaustaitojaan.  Hän on saanut paljon hyvää palautetta, eli uskon vakaasti, että kun tämä hyvä putki on auennut, niin kohta hän saa myös noita hommia. 

Kun mulla nyt kuitenkin on poika, joka on paljon viettänyt aikaa sängyn pohjalla, niin on ihan supermahtavaa, kun hän on alknut löytää omaa polkuaan elämässä. 

Kuopus sanoi että olenko ajatellut, että isoveikka voi kohta muuttaa kotoa, kun on saanut töitäkin. Olen ehtinyt ajatella, mutta nou, ei vielä. EI ei ei. Mä haluan että nämä kaksi on kotona. Piste. 

Vaikka toki olisi aika kiva saada oma huone takaisin ja lopettaa kahden huoneen välinen seikkailu. Että viikko makkarissa, viikko lastenhuoneessa. Mutta ei silti. Se tarkoittaa sitä, että mun lapsenvahtikin lähtisi. Nyt sentään joskus harrastuskuskaan tai käyn kaupassa ilman taaperoita. 

Okei, kyllä mä sen päästän, jos se haluaa. Kun satavarmana tiedän että pärjää. 

Ei mulla muuta. 

jk. Hetki jolloin tajusin että pojasta on tullut mies. Eilen oli jäätävä lumipyry ja lumikaaos, mutta poika ei edes puolella sanalla vihjannut että voisin viedä hänet töihin. Niin vaan fillaroi sinne ja takas. Sekin pakahduttaa. 

Kauppakielto

 Mä meinasin otsikoida jotain puuhakkuudesta. Sitten nauratti itseänikin. Mä pidän itseäni puuhakkaana, koska vein satsin kamaa kaatopaikalle TAAS? Asiassa muuten ärsytti se, että vein sinne pari vanhaa lasten leikkikeittiötä, joiden tilalle olin ostanut uuden. Olispa kiva että täältä lähtisi tavaraa, eikä aina tulisi tilalle uutta. Ja voisiko olla hankkimatta mitään, minkä uskoo joskus lähtevän talosta pois? Eli tästedes saan hankkia lähinnä ruokaa ja kirjoja. 

Kaatopaikkareissun ilahdus oli se, että kun kassaneiti kuuli mtä vien sinne, se ei viitsinyt laskuttaa euroakaan. Säästin siis kympin. Wuhuu. 

Sitä kymppiä tarvittiin tänään, kun autoon vaihdettiin jarrupalat. Meni kyllä aika monta kymppiä valitettavasti. Eli kyllä, mä jatkan pakastimen tyhjentämistä enkä mene kauppaan. Mitä mä sitten tekisin? Mitä voi tehdä jollei saa käydä kaupassa?

Jk. Tein jotain hyveellistä. Vesilaskupalautuksen 90 e laitoin saman tein visalaskun lyhennykseen. Eurot ei pysähtyneet mun tilille hetkeksikään. 

jk. Sähkön hinnan nousu muuttuu todellisemmaksi. Ystäväni kertoi juuri että hänen eka iso laskunsa saapui. Lokakuun lasku oli 180 euroa, kun mun oli 65e.* Jankutan taas sitä, että onneksi olen aloittanut varautumisen eli säästämisen. Ja onneksi meillä oikeasti yritetään nyt säästää sitä sähköäkin. Pojat on huikean hyvin oppineet siihen, ettei saunota joka päivä enää. Ja aina kysyvät voisko tänään saunoa ja keksivät hienoja perusteluita. Voi olla kyllä talvella vaikeaa mulle tämä, koska viime talvena saunottiin paljon, koska kivempi olla lämmössä kuin kylmässä. 

*Ystäväni asuu yksin saman kokoisessa kodissa ja hän saunoo joskus ja nyt ei tosiaan yksikään pöytäkonetta käyttävä lapsi asu kotona. Että mun kohdalla toi lasku ehkä olisi jo sen 300 e ollut. 

Poikkeusaika ja kauhutarinoita

 Hirmuinen poikkeusaika takana. Olen leiponut sämpylöitä ja tehnyt kahdesti joulutorttuja. (Mulle se on poikkeusaika näköjään , jos teen MITÄÄN.) Ruokakaupassakäymättömyys ei ole toteutunut siinä määrin kuin uhosin, mutta en tajua miksi. 

Rouva Kepposen haasteen otin vastaan. Tein pakkasessa olevasta aineksesta (kanasta) ruokaa, jota en ole tehnyt aiemmin. Kanapataa, jossa tuoteita herkkusieniä ja pekonia. Kuopus ilmoitti etukäteen ettei tykkää herkkusienistä. Tein ruoan, kun kuopus oli poissa. Mun chili con carne-poika tykkäs kovasti ja syö sitä toista päivää. Itse tykkäsin myös, mutta ronkin pois herkkusienet, kun en minäkään niistä tykkää :D

Ruokavalio itsellä on ihan järkyttävällä tolalla. Eilen lounasaikaan tuli poika ja miniä kylään. Jäi siis lounas syömättä ja söin joulutorttuja.

Tänään sain juuri piiperön nukkumaan ja aloin miettimään lounasta, kun kaveri tuli kylään. En syönyt lounasta vaan joulutorttuja. Mun elämä on täysin tuhoontuomittua. 

Kuulin eilen lähes hauskan, mutta oikeasti kamalan Tinder-jutun. Mun miniän äiti meni pari kuukautta sitten Tinderiin monen leskeysvuoden jälkeen. Hällä kävi aloittelijan flaksi, eli heti ekan treffikumppanin kanssa alkoi tapailemaan ihan tosissaan. No pari viikkoa sitten mies oli halunnut lopettaa suhteen ja nyyhkinyt että Kyynel, et olekaan nainen mua varten. Miniäni äitiä tämä oli ymmärrettävästi vaivannut ja lopulta viestillä kysynyt mikä se syy oli että hänet jätettiin, Mies oli ensin yrittänyt olla vastaamatta, koska mukavaa naista ei halua loukata. Lopulta sitten sanoi että ongelma on se, että nainen on hieman tukeva. Että alkuhuuman jälkeen se alkoi haitata liikaa.  

Hauskaa tässä on se, että nainen ei ole tippaakaan tukeva. Oikeasti. Urheilullinen aika sutjakka normivartaloinen nainen. Mutta mutta, miehen eksä oli ballerina! 

Mutt voi vittu sanon minä. Nyt on yksi aikuinen todella järkevä ja tasapainoinen nainen saatu tolaltaan ja luulee olevansa lihava. 

Ihan oikeasti. Ihmiset! Miehet!

Mun yksi kaveri kanssa lempattiin parien treffien jälkeen, koska "mun eksät on olleet 48-62-kiloisia." 

Näiden juttujen jälkeen on kyllä aika kaukaa haettua, että koskaan enää itse viitsisin mitään. 

Perjantai

 Eilen illalla välillä katsoin telkkaria ja välillä roikuin somessa. Ihan loppuillasta huomasin että mitä pidempään ja etenkään myöhempään instassa pyörin, sitä enemmän alan inhota ihmisiä. 

Minähän en oikeasti ole ihmisvihamielinen, mutta näemmä instan loputon selailu saa mut tuon kumman tunteen valtaan. Sellainen "te (me) olemme ihan turhia ja typeriä. 

Oikeasti se on ehkä vain yliannostus. Seuraan monia tilejä, joissa urheillaan paljon. Se inspiroi. (Tai aiheuttaa kateutta) Mutta tuntien selailu saa aikaan fiiliksen, että mitä te kaikki vouhotatte. Sama koskee ihania sisustustilejä. Tai mitä vain. 

Eli liika on liikaa.  Millä saisi itsensä irti siitä loputtomasta selailusta? 

No keksimällä muuta tekemistä olisi kai vastaus. 

Esimerkiksi ottaisin vakavissani oman ruokahaasteeni, jonka vaativimman jutun keksi Rouva Kepponen. Eli pitää tehdä edes yksi uusi ruoka pakastimen antimista. 

Eilen googlasin uuden ohjeen kanasta. Kanapata, jossa on tuoreita herkkusieniä. Sieniä siksi, kun eilen niitä oli kaupassa punalaputettuna 

Lannisti vain kuopuksen "en tykkää herkkusienistä" lause. Mä jo näen kuinka tämä ruoka floppaa ja päätyy roskikseen. 

Näin se ihmisen into uuteen saadaan tapettua. 

Mun äiti muuten inspiroi mua hirmuisesti tässä yksi päivä. Se asuu kolmen teinipojan vahti s toista viikkoa ja näemmä ruokkii niitä älyttömän  halvalla. Viiden päivän ruokiin ja hedelmiin ja kasviksiin ja kananmuniin jne oli mennyt 48euroa. Mä en vaan tajua. 

Salaisuus on kai keitto ja lihapullat ja perunamuusi. 

Millon opin noin talousneroksi?