Kaikenlaista

Kannattaa joskus tehdä asioita, joita ei halua tehdä. Tosiaankin pitää muistaa tämä opetus: astu epämukavuusalueelle.
Menin eilen pelaamaan sählyä toista kertaa, vaikka kerta kaikkiaan en olisi yhtään halunnut.  JA voi että oli hauskaa. Oikeesti. Mä selvästi jo kehitys, sain jopa kehuja mun piinaajalta.
 Sydänkin jyskytti innoissaan, kun tunnin ajan piti koko ajan juosta ja juosta ja vielä kovempaa juosta.
Ei mun kunto kyllä kestä, mutta näemmä olen tolpillani.

Tänään olen sitten sählyleskenä. Mutta saan ajan kulumaan. Kaverin ja koiran ja rattaiden kanssa käytiin pitkällä lenkillä ja kahviteltiin pitkällä kaavalla.
Nyt käytän päiväuniaikaa hyväkseni ja puhun kahdesta asiasta.

Asia 1. Tyytyväisyys

Mulla on yh-ystävä, joka on nyt kaksi vuotta tapaillut miestä. Valitteleeko kaveri sitä, etteivät näe usein tai etteivät voi muuttaa yhteen tai sitä, ettei edes tiedä mihin suhde johtaa. Ei! Ystävä on vain aidosti tyytyväinen siitä, että oltuaan seitsemän vuotta yksin, hänellä nyt on joku jota välillä tavata. Välillä kahden, toisinaan taas lasten kanssa. Joskus enemmän, joskus vähemmän.
 Kuinka moni nainen kykenee tuollaiseen asioiden hyväksymiseen? (En nosta omaa kättäni pystyyn. Mä olen juuri niitä MIHIN tää johtaa-ihmisiä.)

Asia 2. Muiden ratkaisujen ymmärtäminen

Mitäköhän mä tolla otsikolla tarkoitin?
Poikien kavereiden perhe myy talonsa ja muuttavat aurinkorannikolle. Hops vaan. Vähintään vuodeksi, mahdollisesti lopullisesti. Kummallakaan vanhemmalla ei ole siellä töitä (ja mun mielestä ei voi löytääkään), lähtevät vaan Suomen talvea pakoon.
Pojat tempaistaan pois kouluistaan ja kaveripiireistään ja heitetään hitto aurinkorannalle, kotikouluun. KOTIKOULUUN! Kannattaisko edes laittaa oikeaan kouluun, jotta saisivat edes jotain hyötyä=kielitaidon.

Olin (mukamas) innoissani perheen puolesta, mutta sanoin, et mä en kestäis muuttaa jonnekin ja olla vaan perheen kanssa.
Lasten äiti totes "tiedän kyllä".( Jaha mitä se sillä tarkoitti? Saako musta sen kuvan et karsastan perhettäni :D)
Ajatus "ikuisesta lomasta" on mulle karmiva.

No joo, jos joku mun ystävä tekis tällaisen ratkaisun, olisin innoissani heidän puolestaan. Tämän perheen äiti on sen verran erikoinen, et pidän lähinnä naivina ja hieman hölmönä.

Ja samaan aikaan onhan se nyt pakko ihailla ihmisiä, jotka tempaisee noin radikaalisti. Myy kaiken ja lähtee.
Mä en yhtään haluaisi tehdä niin, mutta hienoa et joku haluaa ja lähtee. (Mut aurinkorannoille, talvea pakoon. Onko ne tietoisia et siinäkin maassa on talvi ja kodit niin kylmiä et huh hah.)

Miehelle tästä pälpätin illan ja ehkä liian monta kertaa mainitsin, et niin paljon kuin heitä kaikkia rakastankin, niin en kertakaikkiaan kestäis olla vaan perheen kanssa.
Ja mä saan sanoa näin, koska näen perhettäni monta kertaa enemmän kuin keskivertovanhemmat.

Mikä mua vaivaa? Toi lasten äiti tekemisineen saa mut aina ärtyneeksi. Miten joku voi vaikuttaa niin?

Suvaitsevaisuus, yritänpä taas panostaa siihen.