tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ostoslakon tulos

Ihmisethän on usein hieman erilaisia eri ihmisten kanssa. Vai olenko vain minä? Tällä viikolla huomasin sen taas.
Ihanainen Elisa vihdoin tuli käymään, kun croissanteilla kiristin. Mahtavan aamupäivän vietimme nauraen ja lisää nauraen.
Mutta se rooli. Elisan kanssa mun homma on komentaa ja määrätä ja käskeä. Minä neuvon ja Elisa tottelee. :D
Voin sanoa, että aika moni muu ystävä on se, joka neuvoo mua. Laitan siis hyvän kiertämään.

 Mutta joutuu kyllä hämmästelemään sitä, et voi löytää oman kaksosensa blogistaniasta. Hörhöt (Hauskat, kauniit, tyylikkäät, eloisat, traagiset) tunnistavat toisensa. Hymiö!

Elisan tapaamisen jälkeen menin taas vaihteeksi toiselle rakkaalle ystävälle. Ensin tekstareilla pohdittiin treenataanko vai juodaanko kahvia. "Juodaan kahvia, mutta varmuuden vuoksi treenivaatteissa".
Kaveri sitten päätti, et juu treeniä, mutta ihan vaan omilla painoilla. Aloitettiin lämmittely ja sen jälkeen ystis/pt ilmoitti, et ei kun PAINOT sittenkin. Hurjan määrätietoisesti siis nämä treenit ennalta suunnitellaan. Ei olla liian tosissaan, mutta olemme silti.

Huippupäivä!


Ostoslakko tosiaan ei ihan toiminut.
Alla nahkatakki ja se alla niin järkyt kengät Adidas outletista, että pakko oli saada. Ei ole ihmistä, joka ei niitä kommentoisi.

(Mutta vaikka olen shoppaillut, niin olen kyllä luopunutkin. Fb-kirppiksen ansiosta moni vaate on saanut uuden kodin. )



Tänään on vappu, mutta ei mitään erityistä vappuilua tiedossa. Iltapäivän ajelen ees taas, poikien kanssa syödään herkkuja, varmaan lenkkeilen. Huomenna aamupäivällä saapuu MIES, elämäni valo.

Oletteko tajunneet? Enää kuukausi kesään!

2 kommenttia:

kamomilla kirjoitti...

Ei tätä onnea meinaa tajuta, se kesä on todellakin jo NIIN lähellä, IIIhanaa!!!
Ja sinä senkun kapenet! You go Girl!!!

Iloista Vappua! :)

Taru kirjoitti...

Sinä senkin ihanuus....kirjoitin omassa blogissa juurikin meistä :)

Valoisaa ja säkenöivää Vappua elämäsi valon (ja valojen)kanssa!