Positiivinen postaus. Finally!

 Olen monta kertaa meinannut poistaa edellisen negistelypostauksen. Lähinnä siksi että nolottaa oma traagisuus. Mutta surkeus ja traagisuus on elämää sekin.  Eilen yksi kovin vahva ystäväni laittoi viestiä että istuu kaupan pihalla autossa itkemässä. Soitin sitten hänelle ja molemminpuolisen vuodatuksen jälkeen ystävänikin nauroi. Että jakamalla olo paranee. 

Perjantaina keksin, että voinkin pitää rippijuhlat omassa kodissa ja stressi laski heti. Mun ei tarvi raahata astioita tai mitään minnekään, koska olen kotona. On kivempi emännöidä omassa kodissa eikä vanhassa kodissa. Saan juoda skumppaa, koska en ole autolla. Mun ei tarvitse murehtia kuin kauhea sotku eksällä on (koska olisi) ja mun äiti tarjoutui tuleen tänne siivoamaan. NO todellakin tervetuloa vaan äiti :) Näin helposti kaikki järjestyi.

Sitten mulla oli vaatestressi. Se meni ohi tunti sitten. Sovitin läpi kaikki mekot ja etenkin juhlamekot. Mä mahduin niihin sittenkin. Huraa potenssiin kymmenen. Nyt sit vaan valitsen laitanko sinisen mekon, joka oli keskimmäisenkin rippijuhlissa vai mustan hulmuvaatteen, jonka ostin viime kesänä mutten ole vielä edes käyttänyt. Todennäköisesti laitan sen mustan. Kysymys: Olisinko uber cool vai uber nolo jos laittaisin mekon kanssa mun upouudet VALKOISET Adidas tennarit? Joo joo, en laita. Mut kesällä viiletän vain ja ainoastaan tuossa asussa. En jaksa odottaa. 

Kaipaatteko taloustiedotusta? Kävin äsken kaupassa. Nyt on aineet kylmäsavulohipastaan, johonkin tonnikalaruokaan, lasagnetteen, butter chickeniin, sitten on joku uusi taco pyttipannu, jota pitää testata. Lisäksi vihanneksia ja uunijuureksia ja nuudeleita jne. (ja pakastepitsat kahdelle) Kauppaan meni vain 82 euroa. Ensi viikko pitäisi noilla safkoilla mennä. Yllätyksekseni kuopus sai mut suostumaan siihen, että maanantaina tilataan pitsat, koska maanantai. 

Toissaviikolla mulla meni jumalattoman paljon rahaa ja tämän viikon olen ollut sitten erityisen taloudellinen. Rahaa käytin vain neljänä päivänä, mikä on ällistyttävää. Tämän johdosta tein henkilökohtaisen ennätyksen! Rahaa meni vain 150 euroa. Ostin ainoastaan ruokaa ja bensaa, en muuta. 

Olin liian itsetyytyväinen. Heti tänään nimittäin ostin kaksi puseroa mun lempikesähameen seuraksi. Mutta hei, se oli tarve. Ehkä hieman etukäteen ostettu, mutta johan se kevät kolkuttaa ovella. 

Mutta olen ostaessani vaatteita pitänyt kiinni mun talouspäätöksestä. Saan ostaa vain jos mulla on rahaa. Luotolla en saa ostaa. Eikä muuten kannatakaan. Sain juuri tiedon s-pankilta, että heidän korkoprosenttinsa nousee 9.50% sta 11,95% iin. Aikamoinen korotus.

Korotuksista puheenollen. Instassa @rahabalanssi_jennamattila puhui siitä, kuinka nyt ihan kaikki hinnat nousee. Sähkö, bensa, ruoka. Hän sanoi että kannattaa laskea kahden kuun menot noilta osin yhteen, jakaa kahdella ja kertoa 1,4 :llä ja katsoa kestääkö talous. (Voin kertoa että summa pyörii satasissa, ei kympeissä) Ja lateli tietysti vinkkejä, millä saada menoja pienemmäksi. Tietenkin ruokakaupasta kaikki alkaa. 

Onko kaikki nyt aivan intona laskemassa omia kulujaan?

En ole masentunut mutta...

Mihin keskittyy, se lisääntyy on taas todistettu todeksi. Mä olen liikaa vitsaillut siitä, ettei mulla ole elämää ja liikaa puhunut siitä, että olen aika yksinäinen. Ei mulla ole juuri muuta elämää kuin työ ja ystävät käyneet vähiin. Tai ainakin niiden tapaamiset. Nyt huomaan, että se saa fiiliksen aika alakuloiseksi. Ei sillai päällenäkyvän alakuloiseksi, mutta kyllä se on se sisin tunne. Tänään autossa mua alkoi itkettämään kun kuuntelin Ukraina-uutisia. Tajusin että nuo sotauutisten aiheuttamat ahdistukset lisättynä yksinäisyydenfiiliksiin hieman kuormittavat oloa. Ja se itku tuli siitä, kun tajusin ettei mulla ole oikein vastapainoa näille kurjuuksille. Mä olen lasten kanssa kotona yksin. Piste.

Mä luen paljon, mikä on kivaa, mutta olen yksin. Sit kaikki kivat jutut tuntuu koko ajan peruuntuvan, edelleen. Mä todellakaan en jaksa enää edes yrittää miettiä mitään kivaa juttua, koska se peruuntuu kuitenkin.

Parin viikon kuluttua on kuopuksen rippijuhlat. Sen pitäisi tuottaa iloa, mutta lähinnä kyllä stressaan. 

1. Ne pitää järjestää. Stressi.

2. Ne järkätään eksällä. Stressi. 

3. Kuka sairastuu vai ei kukaan? Stressi.

4. Kuinka samperin kauan nekin juhlat kestää? Stressi. (Eli kuin kauan joudun olemaan vieraana niiden luona ja olla kuitenkin emäntä ja sit siellä on ne kaksi melusaastettakin.)

5. Mulla on vapaaviikonloppu juhlien takia, mutta ehdinkö, jaksanko tehdä mitään muuta kuin nuo juhlta? Stressi. 

6. Mitä mä laitan päälle ja mahdunko mihinkään? Stressi. 

7. Paljonko menee rahaa? Stressi.

Ja siis toi raha. On se vaan todella tyhmää, että tarpeeksi kauan kun stressaa rahasta, niin se jää päälle vaikka ei enää tarvitsisi. Juuri nyt mun rahatilanne on oikein hyvä (kiitos työ), mutta vihaan käyttää rahaa ja itkettää tankatessa. Sen lisäksi mun työ on tällä hetkellä taksikuskin hommaa ja laskin just että päivän ajot vie multa reilu 20 e. SIIS päivän ajot!! No okei, ei joka päivä, mutta liian usein. 

Sit mua ärsyttää se, että olen oikein onnekas kermaperse, että kehtaankin marista. 

Mutta yksi plussa. Olen jo kolme päivää käynyt kaupassa ostamatta karkkia. 

. 

Tunne tunteesi ja muita ajatuksia

 Mun ystävä aina sanoo mulle noin. Että tunne tunteesi, älä kiellä niitä. Helmikuussa tunsin monen monta tunnetta. Olen alkanut miettimään, että mun tarve olla suhteellisen positiivinen ja olla olematta VIHAINEN, on aika huono homma sekin.

Olen helmikuussa ollut uupunut, vihainen, pettynyt, katkera, surullinen, tylsistynyt ja mitäs muita tunteita sitä onkaan.  Nämä tunteet on tulleet mun uniinkin nyt viime päivinä. Olen unissa riidoissa ja katkera ja surkea. Jotain työtä mä selvästi teen menneiden kanssa?? Ilmeisesti se auttaa, koska nyt viikon olen ollut ihan seesteinen jo. Okei, se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että pitkästä aikaa mun työ on kivaa :) Tai ei ole raskasta! 

Pienesti tunsin kyllä katkeruutta eilen. Kuopus ei päässyt treeneihin, koska ystäväni, jonka kanssa jaetaan kuskaukset oli reissussa. Treenit loppuu siihen aikaan kun mun pienet menee nukkumaan. Se että olen yh kävi taas todella selväksi. Poikien isä oli kipeä, eikä voinut auttaa.  Se katkeruus johtuu siitä, että kun eksä muuttaa hornaan, niin tästä tulee mun arkea. Että poika ei pääse treeneihin, jollei saa kyytiä joltakulta. Tämä voi tuntua pikkujutulta, mutta ei vaan ole. Tämä on aihe, joka välillä valvottaa mua öisin. 

Eilen tästä tuli snadi draama ja syyllistin itseäni ääneen. "Anteeksi että mulla on tällainen työ. Mä lopetan tän ja muutetaan yksiöön asumaan ja sit pääset treeneihin aina. Anteeksi myös siitä että olen niin paska parisuhteissa että eroan aina ja olen yksin kaiken kanssa. " 

Nauruksihan tuo muuttui. 

Tuloja ja menoja kirjaan kiltisti ylös, mutta voin sanoa että aikamoinen herpaantuminen on tapahtunut tuolla meno-osastolla. Mä en ostele mitään turhaa vieläkään, mutta kaikenlaisia ärsyttäviä ostoja ollut alkaen täishampoosta ja päättyen kalliseen pyöränlukkoon. (Se mitä en kadu, on kolme pokkaria Prismasta, kun oli tuplabonuspäivät.) Ruokien miettiminenkin on taas niin vaikeaa että siihenkin menee ehkä enemmän rahaa kuin haluaisin. 

Ainiin, mä tyhjensin viime viikolla arkkupakastimen. Roskiin meni muovikassillinen kamaa :( Hitto toi pohjaton kaivo imee sisäänsä tavaraa, joka vain katoaa. Taas löytyi miljoona pussia marjoja, etenkin vadelmia, joita aina ostan, kun en tiedä että niitä on jo. No mutta nyt tiedän mitä pakastimessa on ja aion pikapikaa käyttää sieltä mahdollisimman paljon kaikkea. Varsinkin mustikkarahkaa meillä syödään tulevaisuudessa paljon, 

Mun uusin herkkuruoka on muuten simppeli. Sitä ihanaa Pirkan valkosipulirouhetta chili-seesamiöljyssä ja suikaloitua valkokaalia kuullotetaan. Kun se on lähes valmista, heitän joukkoon nuudeleita. Ja sitten vain syömään. 

Mikrosäästämisestä

 Koska mua nykyään lähinnä kiinnostaa vain se talous ja säästäminen, niin vaihteeksi intoilen rahastosäästämisestä. Tai tässä tapauksessa mikrosäästämisestä. S-kaupan bonukset on menneet syksystä asti suoraan rahastoon ja nyt kuukauden ajan rahastoon on mennyt myös euro jokaiselta kortinkäyttökerralta. 

Koska aloitin sen uuden taloustilijutun, jossa laitan ruoka ja bensarahat s-tilille, niin olen pyrkinyt keskittämään ostot Prismaan ja tankkauskin usein abc:ltä, jollei hinta ole aivan utopistinen. Jos mulla menisi ruokaan ja bensaan 700 euroa kuussa, niin saisin bonusta 28 e kuussa. Jos käytän korttia realistisen viisi kertaa viikossa, se on 20 e kuussa. Eli 48 euroa kertaa 12 kuukautta on yhteensä 576 euroa.  Ilmaista rahaa. Rahaa jota ei ole tingitty jostain muusta. 

Verrokkina mun virallinen rahasto Nordeassa, jonne menee 60 euroa kuussa. Sehän ei ole kuin 144 euroa enemmän kuin tuo mokrosäästäminen rahastoon. Tämän virallisen rahaston eteen sentään joudun tekemään jotain. 

Tässä kohtaa lähinnä harmittelen sitä miksen aloittanut aiemmin. Mutta tällä myöhäiselläkin aloittamisella olen varmistanut, että vuoden lopussa mulla on rahastoissa yli kaksituhatta euroa. (Siis miksi en aloittanut aiemmin?)

Maanantaina on palkkapäivä ja taloustilin ensimmäinen uudelleen täyttöpäivä. Viimeksihän laitoin tilille 900 euroa. Vielä loppuviikoksi on jäljellä 149 euroa, mikä ihmetyttää etenkin siksi, että ostin vaatteita ja kirjoja 80 eurolla sinä harhautumispäivänä. Tällä viikolla pitää vielä tankata ja tehdä isohko kauppareissu lauantaina. Itseasiassa ei olisi pakko, mutta lauantaina mulla on vain yksi hoitolapsi, niin silloin on mentävä kun voi. Nuo kaksi vie nimittäin ilon kaupassa käymisestä :) Tavallaan hyväkin. Esimerkiksi nyt tekisi mieli ostaa jotain hyvää, mutta en todellakaan lähde sinne kauppaan. Raha jota ei ole käytetty, on säästetty. (Kalori jota ei ole syöty, on kulutettu? Ai ei vai?)

jk. Viiden viikon keskiarvo, paljonko mennyt ruokaan. 134 euroa. Kiinnostavin huomio on se, että nämä kaksi viikkoa, kun mulla on ollut raskasta, on nostaneet ruokakulut ylös. Aiemmin n 100 e, nyt n 150 e

Kadonnut: usko ja toivo

 Mä olen oikeasti todella pettynyt kaikkeen. Viimeisin pettymys tai lannistuskohtaus on tämä:

Perjantaina päädyin juttelemaan instagramissa todella mukavan miehen kanssa. Tuntikausiksi riitti höpinää ja oli todella hauskaa. Ehdin kaverilleni sanoa että onko oikeasti mahdollista, että jonkun tyypin haluaisin jopa tavata. Eka kerta vuosiin. Ja sitten se tapahtui...

"Millainen sä olet seksuaalisesti". 

Voi vittu sanon. Eikö kukaan nykymaailmassa voi olla olematta tollanen pönttö heti kärkeen. Voisko hitto vie ihmiset tutustua toisiinsa?

No mutta se keskustelu päättyi sitten siihen. Eli ei, maailmassa ei ole ihmistä jonka tahdon tavata. 

Seuraava lannistuskohtaus iski, kun luin tuttavani tapaamisesta ystävänsä kanssa. "Aina kun mä aamulla herään, mun sisälle syttyy valo". Kyllä, hän oikeasti on noin valoisa ja positiivinen ja onnellinen ja kaunis ihminen. Mä pidän hänestä niin, etten edes pysty kadehtimaan. 

Mutta jäin miettimään mihin mun valo on kadonnut. Vielä sitkeästi tutut jaksaa sanoa että "Olet aina niin iloinen ja pirteä", mutta sorry vaan. En mä taida olla. En tiedä mitä on tapahtunut ja minne olen kadonnut, mutta odottelen kovasti, että tulee aika kun olen että Jee uusi päivä! Rehellisyyden nimissä kyllä mun päälliosa pääosin on ihan ok. Ihan jaksan hymyillä ja jutella ipanoille ja hoitaa hommani asiallisesti. Mutta sisäinen olo on blääh. 

Vaikka otsikossa sanonkin että usko on kadonnut, niin kyllä mä oikeasti luotan että herään vielä henkiin. Sen löytymiseen saakka keskityn vaikka mun taloudellisjuttuihin. (Pikku repsahdus kyllä tuli eilen. Ostin kaksi kirjaa ja trikoot ja aluspaidan sitä ajatellen, että käytän joskus mekkoa. Eilen käytin. Ainakin tunnin. Huvin vuoksi. )

jk. Päivän posi. Kaivoin esiin mun kunnon kuulokkeet. Kuuntelen musiikkia, niin en kuule lasten mekkalaa täydellä teholla. 

Kuuntelusuositus: Samuli Putron Älkää unohtako toisianne

Taas joku oivallus

 Tämä viikko on ollut raskas. Mä en tiennyt että lasten kanssa voi olla näin rasittavaa. (No olin kyllä ajoittain ihan rikki, kun pojat oli pieniä, mutta ne olikin omia ja olin kotiäiti. Ja niitä oli kolme.)

Koska viikko on ollut rankka, olen käynyt kaupassa ja ostanut ihan mitä sattuu. Jatkuvalla syötöllä kaikenlaista. Eilen sata pakastepitsaa Lidlistä. Neljä energiajuomaa palkaksi pojille jotka vahti lapsia, että pääsin kauppaan. Tänään satsi Ben&Jerry jäätelöä, koska tarjous. Minä ja pojat ollaan ne ansaittu. Ehdottomasti olen ostanut kunnollisia oikeitakin juttuja, mutta paljon eineksiä. Rahaa mennyt viikossa yhtä paljon kuin viime viikolla, vaikka nyt ei ollut 77euron katsastusta. Työajoa mulla on ollut todella runsaasti, joten olen tankannut paljon. Saman verran kuin viimeisenä kahtena viikkona yhteensä. 

Tämän kaiken jälkeen sain ahaa-elämyksen. Jos ihminen on poikki, se ei jaksa tehdä järkeviä valintoja ja päätyy käyttämään liikaa rahaa elämäänsä. Jos voimat on kohdillaan, niin kykenee miettimään enemmän järjellä. *

Tästä se @kolmiokuudella kin puhuu. Hän jaksaa tehdä kaikki ruoat alusta asti itse ja säästää satasia kuussa. Jos arki on kovaa ja kiireistä on panostus liikaa vaadittu. 

Varmaan tuo kaikki on muille ihan "Daa, etkö ollut tajunnut aiemmin", mutta mulle tää oli taas silmiä avaavaa. Tätä en olisi kyllä edes tajunnut, ellen olisi niin tarkasti pitänyt kirjaa menoista ja ruoista ja kaikesta.

Toinen mihin uupumus selvästi vaikuttaa, on oma ruokailu. Kotona tosiaan on lapsille ruokaa vaikka kuinka, mutta kun kaupassa yritin miettiä mitä itse haluaisin syödä, en keksinyt mitään. Yhtään mitään. Muistutin itseäni että pakkasessa on kanaa, että syö sitä, mutta en ole jaksanut hakea sitä sulamaan, joten tälle päivälle se kana ei ainakaan ole. Äsken söin lounaaksi turkkilaista jugurttia pähkinöillä. Munakkaan paistaminen tuntui liian uuvuttavalta. Säästän sen munakkaan vaikka illaksi. 

*Nyt mua ärsyttää kaikki talousneuvot, joita jaetaan köyhille ja työttömille. "Syö kauden juureksia ja tee kaikki ruoka itse ja mene yhdeksältä kauppaan ostamaan punaisen lapun tuotteita." Jne.

Et jos et hitto vie jaksa. Tai et tykkää kauden juureksista. Tai haluat nukkua yhdeksältä, etkä olla kaupassa. 

Jk. Kaupassa oli taas se ihana Ämpärillinen hedelmiä vitosella. Aloin jo lappaa niitä ämpäriin, mutta lopetin kesken. Ei meillä mene ämpärillistä appelsiineja ja omenoita. Roskiin päätyis kuitenkin osa. Ja mä en just nyt jaksa kuoria appelsiineja. Jättäkää mut ämpäritarjouksilta rauhaan. 

Viikon best of the best. Mun viikon rankkuudesta ja poikieni upeudesta kertoo tämä:

Kun pojat uskaltautuvat käymään alakerrassa, ne joka kerta halaa tai taputtaa selkään. "Tsemppiä äiti".

Se mihin kiinnittää huomionsa, lisääntyy

 Äsken tajusin, että kun on tarpeeksi raskasta tai ikävää, niin ei välttämättä edes huomaa parannusta tilanteessa. Mä aloitan aamuni "Voi helvetti, uusi päivä edessä"-fiiliksellä. Tuntuu että koko ajan tuijotan kelloa ja odotan minuuttien muuttuvan tunneiksi. Tässä äsken kuitenkin tajusin, että kas, tämä päivähän on mennyt ihan hyvin. Ei suuria draamoja eikä tolkutonta mekkalaa. 

Jos keskittyisin huomaamaan nämä hyvät jutut. En miettisi vain miten kamalaa eilen oli. 

Eilen yhden kaverin kanssa pidetiin valituskerho viestitellen. Hän aloitti kertomalla mitä kaikkea kauheaa hänen ystävälleen on sattunut, mutta jatkoi "Siitä huolimatta mua vituttaa reilun tonnin sähkölasku". Sovittiin että yritetään nähdä joku päivä ja sitten nauretaan taas kaikelle, kuten aina. 

Pohdittiin sitäkin kuinka yksinäisiä ollaan. Nyyh ja kyynel. Mä en tiedä mistä tämä tunne tulee, mutta tuntuu että mun elämästä on kadonnut ihmisiä ja kukaan ei enää pidä musta. Tästä aiheesta ei ole todistusaineistoa, todennäköisesti vain suren sitä miten vähän aikaa minulla on kenellekään. Ja että siksi kohta kukaan ei enää edes halua viettää kanssani aikaa.

Ehkä pitää ottaa postauksen otsikko taas käyttöön. Huomaan kaikki viestit ja puhelut, joita tälläkin viikolla olen vaihtanut ystävien kanssa.