torstai 10. maaliskuuta 2022

En ole masentunut mutta...

Mihin keskittyy, se lisääntyy on taas todistettu todeksi. Mä olen liikaa vitsaillut siitä, ettei mulla ole elämää ja liikaa puhunut siitä, että olen aika yksinäinen. Ei mulla ole juuri muuta elämää kuin työ ja ystävät käyneet vähiin. Tai ainakin niiden tapaamiset. Nyt huomaan, että se saa fiiliksen aika alakuloiseksi. Ei sillai päällenäkyvän alakuloiseksi, mutta kyllä se on se sisin tunne. Tänään autossa mua alkoi itkettämään kun kuuntelin Ukraina-uutisia. Tajusin että nuo sotauutisten aiheuttamat ahdistukset lisättynä yksinäisyydenfiiliksiin hieman kuormittavat oloa. Ja se itku tuli siitä, kun tajusin ettei mulla ole oikein vastapainoa näille kurjuuksille. Mä olen lasten kanssa kotona yksin. Piste.

Mä luen paljon, mikä on kivaa, mutta olen yksin. Sit kaikki kivat jutut tuntuu koko ajan peruuntuvan, edelleen. Mä todellakaan en jaksa enää edes yrittää miettiä mitään kivaa juttua, koska se peruuntuu kuitenkin.

Parin viikon kuluttua on kuopuksen rippijuhlat. Sen pitäisi tuottaa iloa, mutta lähinnä kyllä stressaan. 

1. Ne pitää järjestää. Stressi.

2. Ne järkätään eksällä. Stressi. 

3. Kuka sairastuu vai ei kukaan? Stressi.

4. Kuinka samperin kauan nekin juhlat kestää? Stressi. (Eli kuin kauan joudun olemaan vieraana niiden luona ja olla kuitenkin emäntä ja sit siellä on ne kaksi melusaastettakin.)

5. Mulla on vapaaviikonloppu juhlien takia, mutta ehdinkö, jaksanko tehdä mitään muuta kuin nuo juhlta? Stressi. 

6. Mitä mä laitan päälle ja mahdunko mihinkään? Stressi. 

7. Paljonko menee rahaa? Stressi.

Ja siis toi raha. On se vaan todella tyhmää, että tarpeeksi kauan kun stressaa rahasta, niin se jää päälle vaikka ei enää tarvitsisi. Juuri nyt mun rahatilanne on oikein hyvä (kiitos työ), mutta vihaan käyttää rahaa ja itkettää tankatessa. Sen lisäksi mun työ on tällä hetkellä taksikuskin hommaa ja laskin just että päivän ajot vie multa reilu 20 e. SIIS päivän ajot!! No okei, ei joka päivä, mutta liian usein. 

Sit mua ärsyttää se, että olen oikein onnekas kermaperse, että kehtaankin marista. 

Mutta yksi plussa. Olen jo kolme päivää käynyt kaupassa ostamatta karkkia. 












4 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Mua niin harmittaa sun puolesta, koska oon niin monta kertaa yrittänyt saada sua tapahtumiin. Ystäviä ja pieniä irtiottoja tarvitsee kaikki, varsinkin näinä hulluina aikoina.<3

Tsemppiä rippijuhlien järkkäilyyn, onneksi sun ei tartte hoitaa koko hommaa, yritä olla stresssaamatta. Onneksi teillä on hyvät välit exän kanssa - se auttaa paljon!

Halit <3

Rva Kepponen kirjoitti...

Samasta "kaikki kiva peruuntuu" ongelmasta on kärsineet varmaan melkein kaikki. Meillä on peruuntunut kanssa aikamoinen määrä kaikkea. Sit on tullut vielä ylimääräistä sählättävää siinä, kun on peruuntunut tapahtumalippuja ja sit pitää olla puolenkuunaikaan, vasen käsi selän takana yhdellä jalalla seisten valitsemassa uusia paikkoja tai anomassa rahoja takaisin. Tylsää!

Kannattaa kuitenkin yrittää pitää kiinni siitä, että näkee ihmisiä edes nopeasti ja vaikka ihan arkisissa merkeissä.

Tsemppiä rippijuhliin!

Iloa uuteen viikkoon.

Leonida kirjoitti...

Joo, tunnistan noita tunteitasi sekä kaikenlaisten peruuntumisten, mutta myös sisäisen alakulon suhteen. Olosuhteet meillä on ihan erilaiset, kun itse ajattelen, että jos joskus saisi olla yksin kotona kahden koronavuoden jälkeen, kun täällä on melkein koko ajan 2-4 ihmistä kotona, mutta se, että joku ei tunnu menevän hyvin, tai tuottaa paljon päänvaivaa, on yhteinen fiilis.

Ja ymmärrän stressaamisen, eikä aiheet ole turhia. Ollaan molemmat varmasti oikein varsinaisia kermapeppuja länsimaisen ihmisen ongelminemme, mutta se on meidän elämää ja kyllä meilläkin saa olla stressiä, harmeja ja alakuloa, joista puhumme, vaikka perusasiast elmäässä olisivatkin hyvin.

Mahtavaa kuitenkin, että löydät niitä plussiakin edelleen! :D <3

P kirjoitti...

Taru, Niin sä pyydät mua tapahtumiin, mutta mä en pääse. Se ketuttaa kovasti. Mutta jatka yrittämistä :)

Kepponen, tiedän että kaikilta peruuntuu ja monilta isojakin juttuja, mutta en nyt silti oikein tahdo kestää näitä omia pikkujuttuja, koska niitä muutenkin on niin vähän. Kyllä mä yhtään näen ihmisiä, mutta juurikin vain niissä arkisissa merkeissä. Joita oikeasti arvostan, eipä sillä.

Leonida, sanoit "Olosuhteet meillä on ihan erilaiset, kun itse ajattelen, että jos joskus saisi olla yksin kotona kahden koronavuoden jälkeen, kun täällä on melkein koko ajan 2-4 ihmistä kotona, mutta se, että joku ei tunnu menevän hyvin, tai tuottaa paljon päänvaivaa, on yhteinen fiilis."
Tämähän se on, että mä olen tavallaan yksinäinen, mutta en ole KOSKAAN yksin kotona. Vuoteen mun keskimmäinen on ollut yhden yön poissa kotoa. Ja joo, se ei haittaa tietenkään, mutta jos sattuisin haluta harrastaa deittailua, se haittais. KOska en toisi tänne ketään kylään, jos oma poppoo on kotona. Että näin. :D