torstai 13. syyskuuta 2018

Sisuskalujen hoitoa

Mä olen viime aikoina ollut vähän kyllästynyt ja väsynyt. Vaikka olen nyt pääasiassa nukkunut paremmin, niin olen silti nuiva.
Päätin nyt keskittyä vain ja ainoastaan omaan itseeni. Sen lisäksi että tietenkin hoidan lapset yms.

Eilen osui silmään Hehku-kaupan mainos ja päätin tarjouksesta tilata probiootteja, kurkumaa ja omegaa. Hyvin hämmästyttävää, mutta paketti on nyt jo noudettavissa. Vuorokaudessa!!!
Näin sitä vain hoidetaan sisäistä minua :)

Nythän mä olen taas uudella ruokavaliolla. Tämä tuntuu niin hyvältä ja mulle sopivalta. Etenkin kun pääsin sen yli, etten saa aamulla syödä leipää.
Syön pilkuntarkkaan protskuja ja hyviä rasvoja ja kasviksia oikeassa suhteessa.
Lounas esimerkiksi oli kasviksia (paistoin suippopaprikaa ja lehtikaalia), 100g kanaa, 100 vadelmia ja 20 g manteleita. Olen aina ajatellut että 20g pähkinöitä on vähän, mutta esim kyllä 16 mantelissa on pureksittavaa.

Olen laihtunut neljä kiloa reilussa kahdessa viikossa.

Mä haluaisin taas treenata JOTAIN peeteen kanssa. Mullahan ei ole vapaa-aikaa, enkä käy salilla, mutta toivoisin pt:n, jonka kanssa tehdä uusia juttuja ja aina ylittää itseni. Yksin en ylitä mitään.
 Crossfit lajina vainoaa mua taas joka lehdessä ja blogissa. Se mua vieläkin kiehtoo ajatuksena, mutta sekin kaatuu ajan puutteeseen. Ja säännöllisen harrastuksen mahdottomuuteen.
Kaipaan ideoita ja ajatuksia.

Mä murehdin kovin että mun bestis ja peetee asuu hornassa, koska meillä oli parhaat treenit aina. Ystävän kanssa ylitin itseäni.
Kaipa mun pitää instasta katsoa #ansaivon treenivideoita ja tehdä niitä. Tänäänkin oli kiva kahvakuulatreeni.
Mulla on hirmuisesti liikuntahaluja KUUKAUSIEN tauon jälkeen.
Risukasastakin voi siis nousta.

3 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Hyvältä kuullostaa, way to go girl.
Mä niin ootan liikuntainspistä, mutta pitkät koiralenkit ne vaan on ja pysyy. Ehkä...ensi vuonna :?

Tuula kirjoitti...

Voi kun oisin siellä, niin tulisin sun kanssa huhkimaan! Crossfit ja kaikki sen tyyppinen kiehtoisi muakin, mutta hitsi kun ne tunnit ovat aina ihan väärässä paikassa, eikä siellä missä mä käyn... Toisaalta kaikkea toiminnallista ja kehonpainotyyppistä voi vetää itsekin, vaikka silloin sitten puuttuu se toisten läsnäolon aiheuttama paine. Ja kun ei ole painetta, on tosiaan vaikeampi ylittää itseään.
Muisk! ♥

P kirjoitti...

Taru, mun mielstä pitkät koiralenkit on LIIKUNTAA. Siis oikeeta liikuntaa. Vastaavaa kuin mun kärrylenkit. Liikuntaa! Ällös vähättele itseäs.

Tuula, olispa kiva kun tänne tulisit. Mua kiehtoo toi laji tietys "helppouden" takia. Raskasta mut "helppoa". JA olis vähä niinkun pt vierellä koko ajan.
Ja sit on ylitettävä itsensä todellakin