Harhainen nainen

Mitä lie harhaista tekstiä olen eilen kirjoittanut. Leipomista, avoimia ovia, paljon lapsia? Ehei, äitiys on raskasta ja vaativaa ja huolia oli satakerroin vähemmän ilman lapsia. Niin olis hiljainen ja tylsä ja epävaativa elämä ilman noita elämän sulostuttajia.

En saa kyllä enää lehtiä lukea, etten lisää saa outoja ajatuksia. Lapsia, huoh... Pysykööt kodeissaan vaan kaikki.

Eilen oli muksa päivä noin muuten. Isoveli ja pikkuveli organisoi äidille aamiaisen ja koiran mukaan ottivat valkovuokkojen poimimismatkallekin. Mulle tuotiin sänkyyn junnun tabletti vihdykkeeksi. Yhden lapsen onneksi ja muiden kiroukseksi soitin Robinia.
Keskimmäinen ei osallistunut aamiaisjuttuihin. Puhisi vaan sängyssään väsymystä ja sitä muuta kiukkua, mitä on pullollaan.

Aamiaisen jälkeen mentiin mun mutsille, jossa oli sisko ja veli lapsineen. Ihan oli kivaa ja leppoisaa. Hieman matalapainetta ilmassa, joten osin oltiin aika blääh. Mutta oli mulla kivaa. Oikeasti. Kivoja ihmisiä mun perheessä monta.

Kotona oltiin hetki ennen anopin (Puhelu anopille alkuviikosta. "Tuutko meille äitienpäivänä syömään vai onko muuta ohjelmaa. EI mulla mitään ole, kun EI OLE kutsuja minnekään tullut. No nyt on , tervetuloa") saapumista ja vähän sen jälkeen palasi mieskin matkoiltaan. Grillattiin ja syötiin.
Leppoisaa sekin.

Tän aamun iloinen viesti facessa. Kuusikymppinen kaveri aloitti tän kehokuurin viikko sitten. Nyt se hihkui kadottaneensa pallean ympäriltä kahdeksan senttiä ja menettäneensä närästyksen ja yöhikoilun. "Olo on kuin Wurstilla Euroviisujen jälkeen".

Itse poikkesin kehokuurista viikonloppuna ja aamulla painoin tonnin. Huomenna ehkä en enää. Jos asialla nyt jotain merkitystä on. Mitä välii... (Anoppi eilen: "Kauheasti olet laihtunut, naamakin jo ihan kauhean pieni". Kuulitteko äänensävyn?)

Tänään vihdoin pääsen lenkille. Viikon tauon jälkeen. Ihan heti lähden, kunhan mies ovesta sisään astuu. Vaikka satais räntää, niin minä menen. Tarvitsen yksinäistä ulkoilmaa ja liikuntaa.

Olenko täällä muuten muistanut sanoa, sitä tärkeää elämänlaatua olettevasti parantavaa asiaa? Elämäni valo, mies, lopettaa matkaduunit ja pysyy kotimaankamaralla ja tässä talossa entistä enemmän. Ei tykännyt olla niin paljon ilman meitä. (no poikia) Aika lailla oikea valinta sanoisin. Kohta mulla pää hajois, kun yksin vääntäisin teiniintyvien kanssa.

Mutta kyllä, hyvä elämä. On!