Vielä ei ole kukaan kommentoinut mun hyväkuntoisuutta ja urheilullista ulkonäköä.. Paljonko mun pitää oikein liikkua, että joku jotain sanois?
Mä oikeasti käyn kävelyllä vähintään kolmesti päivässä ja Polar loop kertoo askeleiksi 16000-20000. Enkö mä jo säteile maratonkuntoa kilometrien päähän?
Lankkuakin harrastan. Mun entinen 40 sekan ponnistelu ohitettu jo kirkkaasti. Lankutan jo 80 sekkaa tosta noin vain. Bikini fitness here I come! (As if)
Elämä on ollut hyvin iisiä monin tavoin. Iisiyttä ei vähennä edes se, et mies on ollut ennätyspaljon poissa viimeiset viisi viikkoa? Jos se ei ole reissussa, niin sit päivä- ja yötöissä. Käy kotona iltaisin hetken näyttäytymässä ja kuskaamassa lapsia harrastuksiin ja katoaa taas.
Ei se ole haittannut. Oikeasti ollut helppoa.
Tämän johdosta keskimmäinen kyllä heitti niin hyvän läpän viikonloppuna, et vieläkn vatsaan sattuu nauraminen.
Poika sanoi "kun sä käyt niin paljon siellä venäjällä, niin onkohan sulla siellä toinen perhe". Minä ja pojat naurettiin vedet silmissä, mies ei ihan yhtä kovaa. Iloisena lapset sit pohti monta lasta isällä siellä on ja ehkä nekin on poikia ja onkohan ne vastakohtia heille. Mua kiinnosti millainen se vaimo on. Junnu sanoi "sekin on sun vastakohta, se on sellainen joka huutaa todella paljon".
Mikä siis tarkoittaa, että mä en huuda. Tähän on tultu. Musta on tullut hiljainen ja sees!!!!
torstai 12. maaliskuuta 2015
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Hyvä viikko
"Miten sä olet nykyään noin hyväkuntoinen ja hoikka"? "Mä olen ajoittain niin ikävystynyt että karkotan tylsyyttä kävelyllä".
Tällaista kuvitteellista vuoropuhelua kävin päässäni viikonloppuna.
Mulla on luksusongelma. Juuri se ongelma, josta vuosia sitten osasin vain haaveilla. Mulla on vapaa-aikaa! Mua ei tarvita juuri ollenkaan. En osaa olla kotona tarpeettomana, mutta en osaa eli viitsi myöskään siivota ja raataa ja kuinka paljon edes minä jaksan lukea.
Tähän kaikkeen auttaa kävely!
Lauantaina esikoisen treeneissä kuuntelin yhden äidin lenkkijuttuja, menin kotiin ja lähdin lenkille. Kävely on tehnyt tehtävänsä. Ainakaan puoleen vuoteen en ole juossut ja nyt juoksin pari kilsaa ja enemmänkin olisi mennyt, mutta jalkaa särki.
Lenkin jälkeen istuin kotona reilun tunnin, pitkästyin ja lähdin kävelylle. Illalla menin kävelylle kaverin kanssa. Tällaista mulla on nykyään.
Sunnuntaina oli kikatuspäivä. Ensin aamulla katsotttiin miehen kanssa Kätevää emäntää ja nauretttiin. Sitten luin Anna Perhon Pientä säätöä ja nauroin taas.
Mm. näille. Lapsissa on hyvää: Ei tarvitse miettiä menisikö baariin vai hot joogaan, kun ei pääse kumpaankaan.
Tupakanpoltto jää pois, koska et halua olla lapsillesi huono esimerkki.
Lapset ovat rasittavia koska: Et saa juoda, polttaa tai pitää hauskaa. Se on suotu lapsettomille snkuille jotka saavat nukkua kolmeen ja sirottaa ekstaasia aamiaismuroihinsa.
Jokaista asiaa joutuu perustelemaan uuvuksiin asti. NO EHKÄ VEDÄN RÖÖKIÄ, KOSKA SE ON HAUSKAA, SAATANA. (Jostain syyystä tää on mun suosikki)
Kyllä, mulla on nuoren kapinallisen luonto.
Ja hahahhaa, mä meen baariin TAAS tulevana lauantaina laadukkaassa Sutkautus -seurassa. Paljastan sen täällä eukäteen, koska Elisa raukka ei viime kertaista baarireissua kehdannut jakaa blogissaan, ettette te vain luule meidän asuvan ravintoloissa. (Sorry Elisa)
Kyllä, me nyt vaan halutaan siemailla skumppa tai kaksi ihmisten ilmoilla. Näin se on.
Mitäs muuta kertoisi? Junnun omituisesta yöstä. Se nukkui ja heräs ja nukkui ja vaelteli ja höpisi omiaa. Lopulta otin sen mun viereen ja siellä se unissaan mumisi rukoilleensa jeesukselta, ettei näkis pahoja unia. "Mutta Linnunradan käsikirjassa liftareille aina sanotaan että ÄLÄ HÄTÄILE." Ja sit se tilttas. Jeesus ja Linnunradan käsikirja???
Nyt kun olen taas ilmaissut olevani olemassa, voinkin mennä kävelylle ja sen jälkeen uhrautuen siivota. Entinen hoitolapsi tulee kylään ja ehkä pitäisi esittää normimammaa ja puunata edes vähän.
Tällaista kuvitteellista vuoropuhelua kävin päässäni viikonloppuna.
Mulla on luksusongelma. Juuri se ongelma, josta vuosia sitten osasin vain haaveilla. Mulla on vapaa-aikaa! Mua ei tarvita juuri ollenkaan. En osaa olla kotona tarpeettomana, mutta en osaa eli viitsi myöskään siivota ja raataa ja kuinka paljon edes minä jaksan lukea.
Tähän kaikkeen auttaa kävely!
Lauantaina esikoisen treeneissä kuuntelin yhden äidin lenkkijuttuja, menin kotiin ja lähdin lenkille. Kävely on tehnyt tehtävänsä. Ainakaan puoleen vuoteen en ole juossut ja nyt juoksin pari kilsaa ja enemmänkin olisi mennyt, mutta jalkaa särki.
Lenkin jälkeen istuin kotona reilun tunnin, pitkästyin ja lähdin kävelylle. Illalla menin kävelylle kaverin kanssa. Tällaista mulla on nykyään.
Sunnuntaina oli kikatuspäivä. Ensin aamulla katsotttiin miehen kanssa Kätevää emäntää ja nauretttiin. Sitten luin Anna Perhon Pientä säätöä ja nauroin taas.
Mm. näille. Lapsissa on hyvää: Ei tarvitse miettiä menisikö baariin vai hot joogaan, kun ei pääse kumpaankaan.
Tupakanpoltto jää pois, koska et halua olla lapsillesi huono esimerkki.
Lapset ovat rasittavia koska: Et saa juoda, polttaa tai pitää hauskaa. Se on suotu lapsettomille snkuille jotka saavat nukkua kolmeen ja sirottaa ekstaasia aamiaismuroihinsa.
Jokaista asiaa joutuu perustelemaan uuvuksiin asti. NO EHKÄ VEDÄN RÖÖKIÄ, KOSKA SE ON HAUSKAA, SAATANA. (Jostain syyystä tää on mun suosikki)
Kyllä, mulla on nuoren kapinallisen luonto.
Ja hahahhaa, mä meen baariin TAAS tulevana lauantaina laadukkaassa Sutkautus -seurassa. Paljastan sen täällä eukäteen, koska Elisa raukka ei viime kertaista baarireissua kehdannut jakaa blogissaan, ettette te vain luule meidän asuvan ravintoloissa. (Sorry Elisa)
Kyllä, me nyt vaan halutaan siemailla skumppa tai kaksi ihmisten ilmoilla. Näin se on.
Mitäs muuta kertoisi? Junnun omituisesta yöstä. Se nukkui ja heräs ja nukkui ja vaelteli ja höpisi omiaa. Lopulta otin sen mun viereen ja siellä se unissaan mumisi rukoilleensa jeesukselta, ettei näkis pahoja unia. "Mutta Linnunradan käsikirjassa liftareille aina sanotaan että ÄLÄ HÄTÄILE." Ja sit se tilttas. Jeesus ja Linnunradan käsikirja???
Nyt kun olen taas ilmaissut olevani olemassa, voinkin mennä kävelylle ja sen jälkeen uhrautuen siivota. Entinen hoitolapsi tulee kylään ja ehkä pitäisi esittää normimammaa ja puunata edes vähän.
torstai 26. helmikuuta 2015
Murkkuja ja muita
Yhdessä naisseurassa kerran juteltiin, onko meidän lapsilla, yläasteikäisillä pojilla, tyttöystäviä. Yksi äideistä ilmaisi vahvana mielipiteenään, et jos tän ikäisellä on, niin äidissä on jotain vikaa.
Me muut oltiin kysymysmerkkeinä. "Jos äiti halailee ja antaa läheisyyttä, niin sitä ei vielä tarvitse hakea muualta, ennenkuin on siihen tarpeeksi kypsä".
Jotenkin toi kuulosti ihan uudelta ajatukselta, mutta aika järkevältä. No okei, helppo sanoa, kun toi seiskaluokkalainen on äidin sylivauva, joka ei ole vielä ees murkku :)
Mä niin tykkään siitä, kun se mutkattomasti halailee ja pahan mielen iskiessä tulee syliin kippuraan tai kainaloon makaileen. Iso sydän!!!
Noi eilen kerrotut viidesluokkalaisen jutut naurattaa vielä tänäänkin. Se on tosiaan lapsi, jota ei tytöt vois vähempää kiinnostaa, se vaan toistelee kaverinsa juttuja noista hyvännäköisistä muijista.
Kaverilta saanut myös kondomi infoa, mitä junnulle jakoi. "Kondomi laitetaan dikkiin, jos ei halua saada vauvoja". (Kiva yrittää pitää pokkaansa näissä keskusteluissa.)
Eilen oli huippuilta. Näin yhden alkumetrien kotiäitiystävän. Oltiin monta vuotta tosi läheisiä, mutta sitten muutot ja työt erkaannutti. Eilen sit nähtiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. JA kas, jatkettiin siitä mihin jäätiin, niinkuin parhaissa suhteissa aina käy. Mun suosikkikohta oli kun nähtiin. "VITTU sä et ole vanhentunut päivääkään VITTU" karjaisi ystävä.
Turhamaisena ihmisenä ilahduin tietysti.
Tänään mulla päättyy neljän viikon "loma" ja saan taas jatketta katraalleni. Kivaa ja jännää samaan aikaan.
Olen nauttinut vapaasta ja pään nollauksesta, mutta onhan se hyvä, että joku roti tähän arkeen saadaan.....
Me muut oltiin kysymysmerkkeinä. "Jos äiti halailee ja antaa läheisyyttä, niin sitä ei vielä tarvitse hakea muualta, ennenkuin on siihen tarpeeksi kypsä".
Jotenkin toi kuulosti ihan uudelta ajatukselta, mutta aika järkevältä. No okei, helppo sanoa, kun toi seiskaluokkalainen on äidin sylivauva, joka ei ole vielä ees murkku :)
Mä niin tykkään siitä, kun se mutkattomasti halailee ja pahan mielen iskiessä tulee syliin kippuraan tai kainaloon makaileen. Iso sydän!!!
Noi eilen kerrotut viidesluokkalaisen jutut naurattaa vielä tänäänkin. Se on tosiaan lapsi, jota ei tytöt vois vähempää kiinnostaa, se vaan toistelee kaverinsa juttuja noista hyvännäköisistä muijista.
Kaverilta saanut myös kondomi infoa, mitä junnulle jakoi. "Kondomi laitetaan dikkiin, jos ei halua saada vauvoja". (Kiva yrittää pitää pokkaansa näissä keskusteluissa.)
Eilen oli huippuilta. Näin yhden alkumetrien kotiäitiystävän. Oltiin monta vuotta tosi läheisiä, mutta sitten muutot ja työt erkaannutti. Eilen sit nähtiin kymmenen vuoden tauon jälkeen. JA kas, jatkettiin siitä mihin jäätiin, niinkuin parhaissa suhteissa aina käy. Mun suosikkikohta oli kun nähtiin. "VITTU sä et ole vanhentunut päivääkään VITTU" karjaisi ystävä.
Turhamaisena ihmisenä ilahduin tietysti.
Tänään mulla päättyy neljän viikon "loma" ja saan taas jatketta katraalleni. Kivaa ja jännää samaan aikaan.
Olen nauttinut vapaasta ja pään nollauksesta, mutta onhan se hyvä, että joku roti tähän arkeen saadaan.....
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Pinkki is back
Tämä on se viikko, kun rakastan poikiani ihan hurjan paljon.
Eilen käytin poikiani Hesburgerissa syömässä. Viidenluokkalainen aloitti lennokkaat jutut tytöistä. Kysyin onko se ihastunut kehenkään. "No en todellakaan ole. Yäk. Sitäpaitsi meidän koulun tytöt on ihan peikkoja, Pitäis mennä johonkin toiseen kouluun, missä on paremmannäköisiä muijia."
Esikoinenkaan ei ole ihastunut vielä, mutta muisteli tokan luokan tyttöystäväänsä.
Junnu hekottelee vieressä et eiiköö tosiaan meidän koulussa ole hyvännäköisiä muijia.
Paras puolituntinen koskaan, tässä seurassa.
Mulla on ollut elämässä hiljaiseloa blogistaniassa. En tajua mihin olen aikani käyttänyt. Työt loppui neljä viikkoa sitten. Muistattehan, että oli ihan rikki poikki? Sen jälkeen olen kävellyt paljon, tosi paljon, laihduttanut, nähnyt ystäviä joka päivä, levännyt. lukenut, kuunnellut musiikkia.
Ollut aika ihanaa!
Nyt haluan aloittaa iloisen pulputtavan bloggailun, koska kevät tulee, te olette ihania siellä ja minä haluan jälleen löytää sisäisen ääneni.
jk. Pinkin pitäisi olla nyt tosiaan back, mutta kaupassa yksikään pinkki vaate ei ole kolahtanut. Olen kulkenut toisessa suosikissani, harmaassa. Aika tylsää.
Enemmän värii, mieluiten pinkkii
Eilen käytin poikiani Hesburgerissa syömässä. Viidenluokkalainen aloitti lennokkaat jutut tytöistä. Kysyin onko se ihastunut kehenkään. "No en todellakaan ole. Yäk. Sitäpaitsi meidän koulun tytöt on ihan peikkoja, Pitäis mennä johonkin toiseen kouluun, missä on paremmannäköisiä muijia."
Esikoinenkaan ei ole ihastunut vielä, mutta muisteli tokan luokan tyttöystäväänsä.
Junnu hekottelee vieressä et eiiköö tosiaan meidän koulussa ole hyvännäköisiä muijia.
Paras puolituntinen koskaan, tässä seurassa.
Mulla on ollut elämässä hiljaiseloa blogistaniassa. En tajua mihin olen aikani käyttänyt. Työt loppui neljä viikkoa sitten. Muistattehan, että oli ihan rikki poikki? Sen jälkeen olen kävellyt paljon, tosi paljon, laihduttanut, nähnyt ystäviä joka päivä, levännyt. lukenut, kuunnellut musiikkia.
Ollut aika ihanaa!
Nyt haluan aloittaa iloisen pulputtavan bloggailun, koska kevät tulee, te olette ihania siellä ja minä haluan jälleen löytää sisäisen ääneni.
jk. Pinkin pitäisi olla nyt tosiaan back, mutta kaupassa yksikään pinkki vaate ei ole kolahtanut. Olen kulkenut toisessa suosikissani, harmaassa. Aika tylsää.
Enemmän värii, mieluiten pinkkii
torstai 22. tammikuuta 2015
Vaatelaiska Ja EDIT
Oliskohan ihmisellä helpompaa, jos ei keskustelisi lastensa kanssa. Latelisi vain faktoja.
Tänään juttelin 13 veen kanssa samalla, kun kuskasin kouluun. Jotain taas sanoin tyyliin: "jos hakisin muuhun työhön". Poika oli heti että ei, ei muita töitä, ole kotona. Sanoin mua hieman ahdistavan sen, että olen aina töissä. "Jos menisit muualle töihin, sä lähtisit aamulla aikaisin ja tulisit kotiin vasta viiden jälkeen, sit sulla ainakaan ei olisi vapaa-aikaa", Kysyin miksi mun pitää olla kotona. "Koska on kiva että kuskaat meitä kouluun, sulla on ihan ok palkka, on kiva kun teet ajoissa ruokaa, on kivaa että olet kotona". Nauroin, et mun korviin se kuulostaa siltä, että todellakin olen töissä kotona. Pojan loppukaneetti oli, että toivottavasti sun pohdinta on ihan teoreettista vaan.
Näin on äidiltä kädet sidottu. (Ja juu, kyllä mä ihan oikeasti itse päätän asioistani, enkä anna lasten päättää)
Musta on tullut vaatelaiska ja vaatenirso. Olen viikkokkausia käyttänyt jotakuinkin kahta vaatetta pelkästään. Sillei etä turvanneule pesuun, joku raitapaita päälle, turvaneule pesusta päälle, raitapaita pesuun jne. En yhtään jaksa miettiä vaatteita, mitä väliä ja silti ottaa päähän kulkea samoissa vaatteissa koko ajan.
Viime sunnuntaina päätin ryhdistäytyä ja mennä ostamaan vaatteita. Kävin Lindexillä ja Vero modassa. Kummassakaan ei ollut yhtäkäään vaatetta jonka haluaisin. YHTÄKÄÄN! En tajua miten se on mahdollista. Mun maku ei ole sofistikoitunut tai millään tavalla persoonallinen ja silti kaikki vaatteet oli tyhmiä.
Eilen oli siis turvaneulepäivä ja tänään raitapaita, mutta wuhuu, sen päällä harmaa neuletakki. (Sekin vielä, kuljen koko ajan harmaissa vaatteissa.)
Neiti Sutkautus vouhkas keltaisista vaatteista. Saattais tehdä terää, paitsi etttä mulle käy ainoastaan sinapinkeltainen ja se väri ei ole mun juttu.
Odottelen siis kauppoihin ilmestyväksi PINKKIÄ!
Tällä viikolla on tapahtunut yksi huikea juttu. Taistelevat metsot eli kaksi nuorimmaista, ovat jonkin asteisesti väleissä. Keskimmäinen tuli joku ilta sitten mun viereen istumaan ja ilmoitti et on toi joskus ihan hyvä tyyppi. Lähes itkin ilosta.
Seuraavana aamuna kerroin junnulle ja se hämmentyneesti totes että jopas jotakin, ei se sitä kyllä mulle koskaan myönnä. Illalla junnu meni keskimmäiselle kertomaan mitä oli kuullut ja KYLLÄ, isoveli sanoi pikkuveljelleen ääneen, et joo, ootsa joskus ihan ok.
Itkettää aivan,
Mihin tässä vielä joudutaankaan. Ajatelkaa jos joskus vaikka kaikki yhdessä vietetään aikaa ilman, että kukaan ragee. Huhhuh!
Tänään nauratti kun ystävä luetteli listan mun hyviä puolia ja mainitsi että "osaa kellua ja juoda siideriä ja polttaa tupakkaa yhtä aikaa". KYLLÄ, mulla on sellainen taito.
Tänään juttelin 13 veen kanssa samalla, kun kuskasin kouluun. Jotain taas sanoin tyyliin: "jos hakisin muuhun työhön". Poika oli heti että ei, ei muita töitä, ole kotona. Sanoin mua hieman ahdistavan sen, että olen aina töissä. "Jos menisit muualle töihin, sä lähtisit aamulla aikaisin ja tulisit kotiin vasta viiden jälkeen, sit sulla ainakaan ei olisi vapaa-aikaa", Kysyin miksi mun pitää olla kotona. "Koska on kiva että kuskaat meitä kouluun, sulla on ihan ok palkka, on kiva kun teet ajoissa ruokaa, on kivaa että olet kotona". Nauroin, et mun korviin se kuulostaa siltä, että todellakin olen töissä kotona. Pojan loppukaneetti oli, että toivottavasti sun pohdinta on ihan teoreettista vaan.
Näin on äidiltä kädet sidottu. (Ja juu, kyllä mä ihan oikeasti itse päätän asioistani, enkä anna lasten päättää)
Musta on tullut vaatelaiska ja vaatenirso. Olen viikkokkausia käyttänyt jotakuinkin kahta vaatetta pelkästään. Sillei etä turvanneule pesuun, joku raitapaita päälle, turvaneule pesusta päälle, raitapaita pesuun jne. En yhtään jaksa miettiä vaatteita, mitä väliä ja silti ottaa päähän kulkea samoissa vaatteissa koko ajan.
Viime sunnuntaina päätin ryhdistäytyä ja mennä ostamaan vaatteita. Kävin Lindexillä ja Vero modassa. Kummassakaan ei ollut yhtäkäään vaatetta jonka haluaisin. YHTÄKÄÄN! En tajua miten se on mahdollista. Mun maku ei ole sofistikoitunut tai millään tavalla persoonallinen ja silti kaikki vaatteet oli tyhmiä.
Eilen oli siis turvaneulepäivä ja tänään raitapaita, mutta wuhuu, sen päällä harmaa neuletakki. (Sekin vielä, kuljen koko ajan harmaissa vaatteissa.)
Neiti Sutkautus vouhkas keltaisista vaatteista. Saattais tehdä terää, paitsi etttä mulle käy ainoastaan sinapinkeltainen ja se väri ei ole mun juttu.
Odottelen siis kauppoihin ilmestyväksi PINKKIÄ!
Tällä viikolla on tapahtunut yksi huikea juttu. Taistelevat metsot eli kaksi nuorimmaista, ovat jonkin asteisesti väleissä. Keskimmäinen tuli joku ilta sitten mun viereen istumaan ja ilmoitti et on toi joskus ihan hyvä tyyppi. Lähes itkin ilosta.
Seuraavana aamuna kerroin junnulle ja se hämmentyneesti totes että jopas jotakin, ei se sitä kyllä mulle koskaan myönnä. Illalla junnu meni keskimmäiselle kertomaan mitä oli kuullut ja KYLLÄ, isoveli sanoi pikkuveljelleen ääneen, et joo, ootsa joskus ihan ok.
Itkettää aivan,
Mihin tässä vielä joudutaankaan. Ajatelkaa jos joskus vaikka kaikki yhdessä vietetään aikaa ilman, että kukaan ragee. Huhhuh!
Tänään nauratti kun ystävä luetteli listan mun hyviä puolia ja mainitsi että "osaa kellua ja juoda siideriä ja polttaa tupakkaa yhtä aikaa". KYLLÄ, mulla on sellainen taito.
torstai 15. tammikuuta 2015
Dream dream dream
Aloinpa tässä miettimään...
Pari päivää sitten viestittelin rakkaan ystäväni kanssa, joka on ottanut ison askeleen kohti unelmaa. Ja mikäs sen ihanampaa. Se, että keksii unelman, tavoittelee ja saavuttaa.
Ystäväni sanoi, ett nyt aletaan sitten miettiä mun haavetta ja askelta. "Sun oma aika tulee vielä".
Tätä sitten aloin miettiä. Onko kaikilla haave, onko kaikki omassa unelmassaan, etenkin työn saralla. Voisiko olla niin, että aika usealla on "vaan ihan tavallinen elämä"?
Mä pitkäään koin eläväni unelmaani. Tällä hetkellä en osaa sanoa, onko mikään osa-alue oikeasti enää unelmaa. Onko kaikki vain työtä ja arkea ja elämää pikku eellä.
Mä haluan innostua, muttä mitä enemmän minä tai joku muu käskee minua innostumaan, sitä kauemmas ajatus karkaa. Tyhjä pää.
Tässä mielentilassa olen näemmä hieman itkuherkkä. (No okei, väsymyksessä)
Illalla näin taas pikaisesti ystävääni, jonka elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Ihan parissa sekunnissa sain itseni kaihoisaksi, "kateelliseksi", riittämättömäksi ja hylätyksi. Nauroin erotessamme, että menen kotiin kyynelehtimään. En ole vielä ystävälle tunnustanut, että toteutin aikeeni. Mies oli lievästi sanoen hämmästynyt, kun sohvalla vuodatin kyyneliä sen jälkeen kun sisälle tulin. "Näit kaveria ja nyt itket, mitä kummaa." En kyennyt kertomaan syytä.
Suurimman itkun aiheuttaa ystävän tuleva muutto. Deja vu. Viime tammikuussa aloin suremaan rakkaan rakkaan ystävän kesäistä muuttoa. TAAS suren sitä, kun ystävä muuttaa kesän korvilla.
On vaikea olla se joka jää.
No, semihyvin nukutun yön ja kiinnostavan ja hyvän aamupäivän jälkeen mieli on taas ihan normaali.
Odotan iltapäivän postia ja sieltä saapuvaa naistenlehtipinkkaa. Minun unelmani saattaa löytyä lehtien sivuilta. Eikä olisi ensimmäinen kerta.
jk. Yksi unelma voisi olla Fustra. Meidän lähelle tulee kesällä uusi kuntokeskus, jonka valikoimissa fustra olisi. Juuri kuulin yhden kerran maksavan 80e. Josko siis ensimmäinen unelma onkin roima palkankorotus?
Pari päivää sitten viestittelin rakkaan ystäväni kanssa, joka on ottanut ison askeleen kohti unelmaa. Ja mikäs sen ihanampaa. Se, että keksii unelman, tavoittelee ja saavuttaa.
Ystäväni sanoi, ett nyt aletaan sitten miettiä mun haavetta ja askelta. "Sun oma aika tulee vielä".
Tätä sitten aloin miettiä. Onko kaikilla haave, onko kaikki omassa unelmassaan, etenkin työn saralla. Voisiko olla niin, että aika usealla on "vaan ihan tavallinen elämä"?
Mä pitkäään koin eläväni unelmaani. Tällä hetkellä en osaa sanoa, onko mikään osa-alue oikeasti enää unelmaa. Onko kaikki vain työtä ja arkea ja elämää pikku eellä.
Mä haluan innostua, muttä mitä enemmän minä tai joku muu käskee minua innostumaan, sitä kauemmas ajatus karkaa. Tyhjä pää.
Tässä mielentilassa olen näemmä hieman itkuherkkä. (No okei, väsymyksessä)
Illalla näin taas pikaisesti ystävääni, jonka elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Ihan parissa sekunnissa sain itseni kaihoisaksi, "kateelliseksi", riittämättömäksi ja hylätyksi. Nauroin erotessamme, että menen kotiin kyynelehtimään. En ole vielä ystävälle tunnustanut, että toteutin aikeeni. Mies oli lievästi sanoen hämmästynyt, kun sohvalla vuodatin kyyneliä sen jälkeen kun sisälle tulin. "Näit kaveria ja nyt itket, mitä kummaa." En kyennyt kertomaan syytä.
Suurimman itkun aiheuttaa ystävän tuleva muutto. Deja vu. Viime tammikuussa aloin suremaan rakkaan rakkaan ystävän kesäistä muuttoa. TAAS suren sitä, kun ystävä muuttaa kesän korvilla.
On vaikea olla se joka jää.
No, semihyvin nukutun yön ja kiinnostavan ja hyvän aamupäivän jälkeen mieli on taas ihan normaali.
Odotan iltapäivän postia ja sieltä saapuvaa naistenlehtipinkkaa. Minun unelmani saattaa löytyä lehtien sivuilta. Eikä olisi ensimmäinen kerta.
jk. Yksi unelma voisi olla Fustra. Meidän lähelle tulee kesällä uusi kuntokeskus, jonka valikoimissa fustra olisi. Juuri kuulin yhden kerran maksavan 80e. Josko siis ensimmäinen unelma onkin roima palkankorotus?
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Uusi tv-formaatti (oikeudet pidätetty)
Olin suhtautunut hieman nuivasti Ensitreffit alttarilla ohjelmaan (lähes kaikki reality aiheuttaa mulle myötähäpeää), mutta kun jopa oma äiti sitä kehui, niin pakko se oli äsken netistä katsoa molemmat tulleet jaksot.
Muutama kyynel piti vuodattaa ja suuren osan aikaa hymyilytti. Ainoa myötähäpeä liittyi yhden morsmaikun kauhukulmakarvoihin.
Mutta joo, pakko se on uskoa, että noinkin voi kumppanin tavata. Kiinnostuneena seuraan käykö niin.
Mun suurin suosikki kyllä on se ohjelman terapeutti, Maart Kallio. Niin sympaattinen ja fiksu ja kaunis. Ihanne.
En muista leijuinko täällä kun su-ma yönä nukuin 12 tuntia. Maanantaina oin pirteä, terve ja vaivaton. Mutta niin helposti kuin sen olon sain, sen myös menetin.Viime yönä pikkutirppana valvotti mua ainakin kaksi tuntia. Lopputulos karsea hedari ja vastenmielisyys maailmaa kohtaan.
Ellei tänään tulisi telkasta vanha suosikkini High fidelity, menisin nukkumaan ysiltä.
jk. mun tekisi mieleni ilmoittaa kaunis ja säkenöiva ystäväni tohon treffiohjelmaan, jos siitä tehtäis uusi kausi. (Mut eihän se silloin enää ole sinkku)
jk. Voisko tehdä ohjelman jossa pariskunnat "pakotetaan eroamaan ja sit viiden viikon yksilö- ja pariterapian jälkeen terapeutit päättää, saako pari palata enäää yhteen.
Ohjelman nimi vois olla vaikka "Jahkailijat, ollako vai eikö olla"
Muutama kyynel piti vuodattaa ja suuren osan aikaa hymyilytti. Ainoa myötähäpeä liittyi yhden morsmaikun kauhukulmakarvoihin.
Mutta joo, pakko se on uskoa, että noinkin voi kumppanin tavata. Kiinnostuneena seuraan käykö niin.
Mun suurin suosikki kyllä on se ohjelman terapeutti, Maart Kallio. Niin sympaattinen ja fiksu ja kaunis. Ihanne.
En muista leijuinko täällä kun su-ma yönä nukuin 12 tuntia. Maanantaina oin pirteä, terve ja vaivaton. Mutta niin helposti kuin sen olon sain, sen myös menetin.Viime yönä pikkutirppana valvotti mua ainakin kaksi tuntia. Lopputulos karsea hedari ja vastenmielisyys maailmaa kohtaan.
Ellei tänään tulisi telkasta vanha suosikkini High fidelity, menisin nukkumaan ysiltä.
jk. mun tekisi mieleni ilmoittaa kaunis ja säkenöiva ystäväni tohon treffiohjelmaan, jos siitä tehtäis uusi kausi. (Mut eihän se silloin enää ole sinkku)
jk. Voisko tehdä ohjelman jossa pariskunnat "pakotetaan eroamaan ja sit viiden viikon yksilö- ja pariterapian jälkeen terapeutit päättää, saako pari palata enäää yhteen.
Ohjelman nimi vois olla vaikka "Jahkailijat, ollako vai eikö olla"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)