Jaa ja nauti

Näin näiden päivien kuuluisikin kulkea.
Aamulla lapsi kouluun, sen jälkeen ystävän kanssa KAKSI kierrosta pururadalla, kauppaan ja vielä kirpputorilla. Kotona käväisin sen verran, että eittiön ehdin siivota ja sitten pitikin jo hakea lapsi koulusta.
Täydellinen aamupäivä.

Illalla miehellä alkoi pilates, mikä on oikeasti mun mielestä mahtavaa. Vakavasti kyllä ohjeistin, että pilateksen jälkeen miesten kuuluu äristä ja murista sillai grääh-tyyliin ja murahdella "nyt kotiin juomaan kaljaa ja ehkä kouraisemaan vaimoa takapuolesta".

Vastaavasti kaiketi, mun pitäis mennä johonkin rankkaan salitreeniin, jossa käyttäisin painonnostovyötä ja sit visertelisin jotain pinkistä kynsilakasta ja hileluomiväristä.

Mä olen edelleenkin älyttömän taidokkaasti ollut käyttämättä rahaa. Muuhun kuin ruokaan. Olen niin ylpeä itsestäni.
Luin jostain lehdestä juttua säästämisestä ja sijoittamisesta ja ja. Siinä joku talous/sijoitusneuvoja sanoi että yleisin kysymys, minkä naiset kysyy on "kauan mun pitää säästää ennenkuin saan taas käyttää rahaa".  Niin tunnistan tuon. Aina jonkun aikaa saan kicksejä taloudellisuudesta, mutta sitten hops vaan, käytän kauheasti rahaa vaikka vaatteisiin. Kun kerran niin kiltisti säästin.
 Mun tän hetken projekti kestää kyllä vuoden loppuun. Vähintään. Aina paasaan veroprosenttien tarkistamisesta, blaa blaa, ja sit itse mokaan PAHASTI. Veroprossa loppuvuoden suuren suuri. Yyh!

Ruokalistaakaan en ole saanut tehtyä. Ja aina vaan kaikki ruoat typeriä. Tänään kaverin kanssa kierreltiin Lidliä ja yhtään mitään ruokia en keksinyt. Muistelin listaa ja tuijottelin tiskejä, mutta en keksinyt mitään siedettävää. (Lopputulos kalakeitto)

Kaveri ehdottelee kurkumaseitiä ja inkiväärikanaa ja vaikka mitä. Hyvältä kuulostaa, mutta pahoin pelkään et lapset sanoo yök en syö. (Jos olisin tosi hyvä äiti, niin meillä syötäisiin mitä eteen laitettaisiin. Tai itkettäis ja syötäis. Ja pyydettäis lisää.)

I'm still listening

Koko päivän kuuntelin kehoani, minkä kuumehoureiltani kykenin. Kananmunaa ja rouhe ciabattaa, kanakasvistortilloja. (NO okka, sitä mun keho ei huutanut, mut kun muukin perhe.)
Ei muuta. Edes viinilasillista en tarvinnut. Sänkyyn menin kahdeksan jälkeen. Oli kyllä haaste "nukkua". Mun sänkyhän on olkkarissa. Olkkarissa jossa yksi katsoo telkkaa ja kaksi pelaa kännykällä. Yksi raivoaa ja paiskoo kamaa, kun ei saa mun puhelimeen laittaa POU:ta. Tässä kyllä oli pakko joustaa. Junnu otti puhelimen, meni pelikauppaan ja alkoi miettiä miten pou kirjoitetaan. Eli, lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan, kun motivaatio kohillaan.

Aamulla heräsin jo kuuden jälkeen lähes pirteänä. Kuume laskenut ja olen jotakuinkin normaali. No en ihan. Hirveä nuha ja ääni poissa, mutta eiliseen verrattuna megabeibe.

Eilen kaverille tuli hätätilanne ja lainas mun auton viikonlopuksi. Lainasin ihan mielelläni, koska olen kipeä enkä mee minneen. Nyt ahistaa. Olen terve ja jumissa kotona, koska ei ole autoa. Mies ja esikko säbämatsissa. Minä olen vanki.
Nolotti kyllä kauheesti. Auton lainaaja antoi satasen ja skumppapullon. Hirmu kiusallista saada rahaa. Mutta kun nyt olen työtön, niin onhan se satanen aika kiva. Sillä melkein maksan maanantaina mun kampaajan. (Kamalaa kun on opetellut siihen, että värjää tukkansa aina kampaajalla. Kuin paljon halvempaa olis värjätä itse? )

Mikäköhän siinä on, että "krapulassa" ja toipilaana mulle iskee siivousvimma? Ihan luvan kanssa saisin tänään maata ja laiskotella, mutta kauheesti himottaa imurointi ja lattioiden pesu, puhumattakaan kaappien raivauksesta. Huomaatteko, istun koneella, et kohtaus menis ohi?

Jk. Tänä aamuna todella kauan rupattelin kehoni kanssa siitä, mitä se haluais aamiaiseksi. Turkkilaista jugua ja luomumysliä. Lounaaksi kuulemma luomukaurapuuroa. How weird! (Kun ottaa huomioon et kaapissa on Hopeatoffeeta ja Pätkispussi)

Kuuntele kehoasi (tai sitten et)

Aina kun mä luen jonkun superkauniinjahoikan naisen haastattelun, jossa puhutaan kehon kuuntelusta, niin kiroilen. Kaunissuperlaiha visertää "Mä syön mitä haluan enä kieltäydy mistään. Keho aina kertoo mitä tarvitsen". Keho kummasti haluaa avokadoa ja viisi mantelia ja joskus palan raakasuklaata. Mur.

Hieman joudun perumaan murinoitani. Olen ollut maanantaista asti kehokuurilla, taas. Pelkkää protskua siis syönyt. Pääsin hyvään vauhtiin, mutta eilen alkoi flunssa. Päivän sinnittelin kanalla, mutta illalla totesin, että eiköhän se flunssainen keho kerro mitä tarvitsee. Se halusin paistettua kananmunaa ruisleivällä. Lasin punaviiniä cashew pähkinöillä.
 Tänään olen himoinnut kaurapuuroa, rouhe ciabattaa ja avokadoa ja kananmunia. Turkkilaista jugurttia ja luomumysliä.
Kahvittelin aamulla ystävän kanssa, joka kertoi lukeneensa mitä keho tarvitsee flunssassa. Ruisleipää, avokadoa, pähkinöitä ja kaurapuuroa. Olin siis aivan oikeilla jäljillä.
Opettelen nyt sitten kuuntelemaan itseäni, mutta jos joku sisällä huutaa Dumleja ja Hopeatoffeeta, huudan FAIL!

Aion nyt oikeasti kokeilla tällaista elämää. Lopetan vaa'alla käymisen, juon vitamiineja ja syön fiiliksen mukaan.

Persjalkaisen muotiblogi(ksi)

Mä aina ajoittain saan pienen innostuspuuskan, ellette ole huomanneet. Nyt mä sain uuden.
Luin Kodin kuvalehdestä naisesta, joka on järjestelmällinen vaatteiden käyttäjä. Käyttää vaatteitaan järjestyksessä. Kaikkia vaatteitaan järjestyksessä.
 Joskus muinoin kauan sitten haaveilin keksiväni uusia yhdistelmiä vaatteistani, mutta se jäi. Entä jos nyt keksin niitä yhdistelmiä JA käytän vaatteitani vuorotellen. Ehkä jopa kuvaisin sen. Blogin kannalta fiksu ajatus toki.
 Muotiblogiksi en pyri, koska olen tyylitön ja epämuodikas, mutta jos blogiksi, jossa persjalkainen jojo-laihduttaja, 40+ nainen yrittäisi pukeutua edes joskun vaihtelevasti?

Tää sopisi sikälikin, että nyt en saa käyttää rahaa=shoppailla vaatteita, niin vaihtelu pitää löytää omasta kaapista.

Vaihtelua tuo sekin, että tän hetkinen "työni" päättyy ja alkaa taas epämääräisen ajan kestävä tauko. Tauon käytän urheiluun, vaatekaappiin ja järjestelyyn. (Oikeesti lukemiseen ja laiskotteluun)
 Oikeasti pitäis tehdä se, mitä sisko väittää tekevänsä juuri NYT. Käy kaapit läpi ja vie kamaa kierrätykseen ja kaatikselle.
 Oisko kaappi tai laatikko päivässä sopiva tahti. Tauon aikana olisin kaiken käynyt läpi ja järjellä tiedän siihen menevän max. tunti päivässä. (Miksi se silti rasittaa? Siksi, että se eteenpäin kuskaaminen on kamalan rankkaa.)

Hyvällä lykyllä kaapista löytyy jotain myytävää ja saisin rahaa ruokaan, johon mun ruokalistasuunnittelusta huolimatta menee aivan liikaa. Rahaa. Kuinka paljon voi pojat syödä? Ei ehkä niinkään ruokaa, mutta välipaloja. Jos ostan nipun banskuja, niin ne menee iltapäivässä. Miksi pitää syödä kaksi tai kolme banskua kerralla. Tai jos ostan uusia muroja, niin onko ne pakko vetää päivässä?
 (Olin työpalaverissa tällä viikolla, jonka alussa juuri sanoin, etten ole kauhean tiukka äiti, ehkä liian relakin. Sit kesken palaverin keskimmäiseltä tuli viesti "saanko syödä banskua". Luin viestin ääneen ja paikalla ollut psykologi nauroi et "taitaa olla aika kova kuri sittenkin". )

Oliviasta tänään luin Minna Parikan haastattelun. (Luojan kiitos Parikka oli luopunut siitä liian lyhyestä ja liian punaisesta pottapolkasta. Sehän oli nätti vaaleilla "tavallisilla" hiuksilla.)
 Parikka oli tehnyt Bucket listin eli listan asioista, joita tehdä ennen kuolemaa. Luin sitä listaa kadehtien. Harjoitteli akrobatiaa, sukellusta, muutti suurkaupunkiin....
 Toistan itseäni: mä en keksi mitä haluan tehdä. Olen niin ällörealisti aina vaan.
Haluaisin opiskella italiaa. (Harjoituskaverikin asuis naapurissa) Ääh, se on hankalaa ja blääh kielioppia jne.
Haluaisin aloittaa ratsastuksen uudestaan. Ääh, en uskalla. Pelkään putoamista.
Haluan juosta 5-10 km. Kamala kun siihenkin pitää treenata niin paljon ja määrätietoisesti.
Haluaisin osata kirjoittaa kolumnin. Ihan vaikka tänne. Joo, joskus mulla on ajatuksia, mutta en saa niitä järkevään muotoon, enkä etenkään tarpeeksi pitkiksi jutuiksi. Mikä siinä onkin, että päässä on huikea idis, mutta paperille siitä ei saa mitään?

Ehkä mun pitäis vaan puhua? Joo, eilen olin kuopuksen vanhempainillassa. Sielläkin mun piti taas pelleksi ryhtyä. Lupauduin luokkatoimikunnan puheenjohtajaksi ja aloin suunnitteleen pikkujouluja. "Teille vai meille ja skumppaa vai limua". Porukkaa onneksi nauratti ja innostuivat. Opettajakin nauroi, mutta ei ehkä lämmennyt. Kirkollinen nainen. (Jolle annoin joululahjaksi skumppaa.Vasta sen jälkeen muualta kuulin tästä kirkollisuudesta. Hmmm....Tunnen monia uskonnollisia jotka juo, ehkä opekin)

Täytyy miettiä vielä tota omaa listaa.

Niin on tavallista

Mitään äärettömän järisyttävää ei ole tapahtunut, mutta muksaa on.
 Ruokia en kyllä vieläkään jaksa ajatella. Hienon listan tein ja kaikki ne ruoat ärsyttää. Muilta kyllä saan palautetta, että olipas hyödyllinen, mutta itse katson vaan et blääh. Vieläkään en ole jakanut niitä viikoille edes. Tuijotan vaan ärsyyntyneenä.
Kaiken kukkuraksi päätin alkaa taas sille kehokuurille ja syön siis muuta ruokaa kun muut. Eilen aloitin kuurin, mutten missään tapauksessa täpinöissäni. Päätin vaan mennä ateria kerrallaan. Illalla himosin cashew pähkinöitä, mutta en sortunut.
Tänään sujuu aatteen tasolla jo paljon paremmin.

Suunnittelen myös virkavapaaystäväni kanssa salikäyntejä ensi viikosta lähtien. Mun työt loppuu, hetkeksi, ja aion odotteluajan käyttää saliin ja kävelyyn. Ja ehkä siihen lenkkeily yritykseen. Oli miten oli, itseäni hoidan.

Eilen luin Voi hyvin-lehdestä tosi hyvän sitaatin, jota nyt sitten täällä mietisken. "Muutos tapahtuu itsestään, kun lakkaa olemasta sen esteenä".
Kuinka moni haluaa muutoksia tuohon ja tähän, mutta empii ja keksii kaikkia syitä, miksi EI ole mahdollista. Entä jos se onkin niin helppoa, että menee vaan...
 Aika montaa muutoksen tekijää olen seurannut sivusta. Empii, vitkuttelee, jossittelee ja sit tadaa, kaikki sujuu, kun antaa sujua.

Lauantaina olin parhaissa bileissä ikinä. Ystävällä oli yllätys 40v päivät. Nelisenkymmentä ystävää oli paikalla. Ruoka oli enemmän kuin taivaallista. Paikalla oli KOKKI. Juomaa oli yllin kyllin. Hyvää musiikkia ja todella hauskoja tyyppejä. Laulettiin ja tanssittiin ja laulettiin ja tanssittiin. Ystävän naapuri oli kuulemma ollut seuraavana päivänä todella kypsä. "Miksi naiset aina kiljuu ja huutaa ja oliko sen musiikin oltava niin kovalla ja miehet kyllä juhlii hiljempaa ja ei ole kiva kun naiset juo".

Mutta tosi hauskaa. Tää oli mulle ja miehellekin tosi mahtava laatuaikailta. Kahden oltiin. Junnu hoidossa ja isot keskenään kotona. Vielä kahdelta yöllä keskimmäinen soitteli et millon tuutte. "Kohta, mene nukkumaan". Huom, olimme muutaman sadan metrin päässä kotoa eli kaikki ok. Poika kävikin siellä kääntymässä limua juomassa :)

Yksi huikea ilta ja sitten taas jaksaa. (No ei jaksa, kun haluis vaan samaa lisää. Siksi oikeastaan mietin, et kuin ihmiset syrjähyppyjen jälkeen jaksaa palata omiin suhteisiinsa, kun eikö se nyt olis tylsää sen jälkeen kun on kokenut uutta hauskaa. Tämän kysyn vaan jotain miettiäkseni?)

Ranskalaisin viivoin

Miten superterveelliset ihmiset osaa syödä välipalaksi pienen kourallisen pähkinöitä tai 15 mantelia? Mulla toi terveellisyys hieman karkaa käsistä ja syön paljon enemmän.

Kun pilkkoo porkkanoita jääkaappiin, niin lapset syö niitä jatkuvasti. Lidlin minipaprikat päätyvät myös lasten suuhun sellaisenaan, eivätkä koskaan ehdi salaattiin asti.

Eilen esikoinen pyysi ostamaan hampparin välipalaksi, mutta minä polleana vastaan : emme syö noin epäterveellisesti ja kalliisti.

Olen pysynyt ruokalistasuunnitelmassani. Kaupassa kyllä käyn vieläkin liian usein. Koko ajan loppuu jugurtit sun muut terveelliset. Iltapalaksi on vakiintunut Lidlin ciabatta, viipaloitu, päällystetty ja uunissa paistettu=lämpimät leivät

Olen sanoinkuvaamattoman ylpeä tästä uudesta elämästä. Eikö neljäs päivä ole jo aika huikea suoritus?

Junnu on niin liikuttava koululainen. NIIN törkeän polleena teki eilen ekat läksynsä.
Tänään heppu kävelee koulusta kamun kanssa ekaa kertaa kotiin. 2,5 km. Sanoin et soittaa mulle kun lähtee kävelemään. "Jos en muista soittaa niin lupaa ettet huolestu. Jos mua ei kahdessa tunnissa kuulu, niin sit saat huolestua". Just!

Keskimmäinen tekee ihanan kiltisti läksyt heti koulun jälkeen. Piste! Esikoisella on sikapitkät päivät, mutta ei vielä läksyn läksyä saanut. Ihme yläkoulu.

Mä olen kaksi kiloa laihtunut tällä viikolla ihan tavallisella ruokavaliolla. Mun painolla on todellakin ihan oma elämänsä. Ei mitään tolkkua.

Pääsen 40v bileisiin lauantaina. En jaksa odottaa. (Mitä mä laitan päälle?)

Viime viikolla käväisin väkipakolla ihaisen Elisan ovella viemässä sille näitä mun vitamiinijuomia. Hieman nolotti. Ajattelin olevani ihan kuin hössöttävä äiti. "Juo vitamiineja niin et sairastu". Myöhemmin muistin olevani hössö äiti, enkä vain "ihan kuin" hössö äiti.

Kukin tekee, mitä parhaiten osaa

Eilen ensimmäisen koulupäivän kunniaksi paistoin välipalaksi lettuja. (kasvisruoka) Oli itsellä niin pollea olo, kun esikoinen toi kaverin kotiin YLÄkoulusta ja ¨pääsen rennosti heittään, et tulkaa syömään lettuja. Kyllä, mä kykenen itsekseni pätemään tällaisella.

Illalla pojat halus rannalle uimaan ja mies heti päätti viedä ne, onhan se ihme, et kaikki haluu tehdä jotain samaa. (Esikosta tuli kyl teini. Sen vastaus oli se njääf, en tuu, ei kun tuun sittekin. Meinas olla joku gangsta siis ensin, mutta palas lapseksi )
Mä olisin mennyt mukaan, mutta koko päivän hedari ja megaväsy esti. Makasin sohvalla sen sijaan.

Tuli vaan mieleen tästä, että onneksi meillä saa olla sellainen kuin on ja tehdä sitä missä on vahvoilla. Multa sujuu lettujen paisto ja mieheltä sujuu paikoissa käyttäminen.
Multa sujuu keittiön siivous ja mieheltä kärsivällisyys.

Tämä aamu menikin sitten normiarjessa. Riitelin junnun kanssa ja riitelin vielä lisää. Lopulta sanoin painokkaasti "nyt vois joku isäkin tähän juttuun jo osallistua, ennenkuin multa palaa pinna". Sit se kärsivällinen kohotti päänsä koneelta ja selvitti kaiken. Rauhallisesti.

En millään jaksa aamutappeluita.

Keskimmäinen söi aamiaista känny kädessä ja kuulokkeet korvilla. Sen kanssa keskustelu on mahdotonta. Se ei kuule tai ei ole kuulevinaan. Välillä karjaisee HÄH. Joskus siirtää kuulokkeita ja sanoo häh. Ongelma on vaan se, et ne kuulokkeet menee takaisin korvalle, ennenkuin ehtii vastata hähhiin ja sitten se homma alkaa taas alusta. 

Alakoululaisilla on ihanan helppo alku, mutta yläkoululainen käy sääliksi. Miten jo tokana päivänä voi olla koulua 8-15 ? Julmaa ihmisten kohtelua.
 Muistan ekan päiväni ravintolakoulussa. Luulin, että siellä on jotakuinkin vain infoa. Mutta ei. 9-16 oli päivän mitta. Kaksi viimeistä tuntia oli siivous oppitunti ja koulun siivous. Ja oli hirveä helle. Lasiseinät. Viisi hissitöntä kerrosta.
 Koulun jälkeen menin kotiin ja itkin koko illan. Olin melkein 25-vuotias. Yritän muistaa tämän, jos nuo omat paljon nuoremmat pojat pimahtelee iltaisin.