Niin on tavallista

Mitään äärettömän järisyttävää ei ole tapahtunut, mutta muksaa on.
 Ruokia en kyllä vieläkään jaksa ajatella. Hienon listan tein ja kaikki ne ruoat ärsyttää. Muilta kyllä saan palautetta, että olipas hyödyllinen, mutta itse katson vaan et blääh. Vieläkään en ole jakanut niitä viikoille edes. Tuijotan vaan ärsyyntyneenä.
Kaiken kukkuraksi päätin alkaa taas sille kehokuurille ja syön siis muuta ruokaa kun muut. Eilen aloitin kuurin, mutten missään tapauksessa täpinöissäni. Päätin vaan mennä ateria kerrallaan. Illalla himosin cashew pähkinöitä, mutta en sortunut.
Tänään sujuu aatteen tasolla jo paljon paremmin.

Suunnittelen myös virkavapaaystäväni kanssa salikäyntejä ensi viikosta lähtien. Mun työt loppuu, hetkeksi, ja aion odotteluajan käyttää saliin ja kävelyyn. Ja ehkä siihen lenkkeily yritykseen. Oli miten oli, itseäni hoidan.

Eilen luin Voi hyvin-lehdestä tosi hyvän sitaatin, jota nyt sitten täällä mietisken. "Muutos tapahtuu itsestään, kun lakkaa olemasta sen esteenä".
Kuinka moni haluaa muutoksia tuohon ja tähän, mutta empii ja keksii kaikkia syitä, miksi EI ole mahdollista. Entä jos se onkin niin helppoa, että menee vaan...
 Aika montaa muutoksen tekijää olen seurannut sivusta. Empii, vitkuttelee, jossittelee ja sit tadaa, kaikki sujuu, kun antaa sujua.

Lauantaina olin parhaissa bileissä ikinä. Ystävällä oli yllätys 40v päivät. Nelisenkymmentä ystävää oli paikalla. Ruoka oli enemmän kuin taivaallista. Paikalla oli KOKKI. Juomaa oli yllin kyllin. Hyvää musiikkia ja todella hauskoja tyyppejä. Laulettiin ja tanssittiin ja laulettiin ja tanssittiin. Ystävän naapuri oli kuulemma ollut seuraavana päivänä todella kypsä. "Miksi naiset aina kiljuu ja huutaa ja oliko sen musiikin oltava niin kovalla ja miehet kyllä juhlii hiljempaa ja ei ole kiva kun naiset juo".

Mutta tosi hauskaa. Tää oli mulle ja miehellekin tosi mahtava laatuaikailta. Kahden oltiin. Junnu hoidossa ja isot keskenään kotona. Vielä kahdelta yöllä keskimmäinen soitteli et millon tuutte. "Kohta, mene nukkumaan". Huom, olimme muutaman sadan metrin päässä kotoa eli kaikki ok. Poika kävikin siellä kääntymässä limua juomassa :)

Yksi huikea ilta ja sitten taas jaksaa. (No ei jaksa, kun haluis vaan samaa lisää. Siksi oikeastaan mietin, et kuin ihmiset syrjähyppyjen jälkeen jaksaa palata omiin suhteisiinsa, kun eikö se nyt olis tylsää sen jälkeen kun on kokenut uutta hauskaa. Tämän kysyn vaan jotain miettiäkseni?)