Taloudellisjuttuja

 Kylläpäs heräsin taas taloudellisena tähän sunnuntaihin.  Kirjoitin kauppalistaa, pemistin pakastinta. Nauratti että taas löytyi ainakin kaksi pussia vadelmia. Että voinkin lopettaa niiden ostamisen ja syödä vanhat pois. (Mun välipala usein on raejuusto vadelmilla. Täyttää. )

Irtisanoin Disney plussan. Tilasin puhelimen loppulaskun, että loppuu yksi osari. Yhteensä säästöä 24,5 e. Pitäisikö perustaa uusi tili, jonne työnnän tuon säästyneen rahan? :D

Esikoisen kanssa puhuin, että jos mun työt VIHDOIN olisi stabiilit eli sit jopa jäisi rahaa säästöön, niin laitanko "ylimäääräisen" rahan rahastoon vai maksanko asuntolainaa vähän enemmän. Poika sanoi saman kuin pankkineuvoja aikanaan eli rahastoon vaan. Mä silti kyllä mietin sitä lainan lyhennystäkin. Ikäänkuin satanen kuussa enemmän mitään hyödyttäis. 

Laina vaan hieman ahdistaa, koska vaikuttaa siltä , että jos tämän asunnon myyn (miksi jossittelen, en ole myymässä tai lähtemässä) niin en saa kyllä maksamaani hintaa. Vaikka halvalla ostinkin. Naapurini on myymässä tätä samaa asuntoa ja ovat laskeneet jo reilusti hintaa. Heillä on paljon rempatumpi koti kuin mulla. Minähän muutin tähän ensin vuokralle ja sen jälkeen ei ole ollut varaa tehdä mitään isompaa. Onhan täällä maalattu ja tapetoitu, mutta keittiö ja yksi vessa on kyllä hyvin alkuperäiset. Ja kamalat lattiat. 

Mutta ehkä turha murehtia. Siis miksi oikeasti, kun en ole minnekään menossa?

Naapurin tilanne kyllä surettaa. He myyvät koska eroavat. Nyt kun asunto ei ole mennyt, edes meinannut, niin ovat jumissa välitilassa. (Olenkohan mä tästä jo kirjoittanut?) Olen siinä välitilassa ollut kahdesti, joten tiedän kyllä mitä se on. 

Johtuukohan se muuten siitä välitilasta, etten koskaan ole eron jälkeen nyyhkinyt että olen yksin? Kun olen ollut vain iloinen, helpottunut ja riemuissani. Kun kuukaudesta toiseen haaveilee erilleen pääsystä, niin sit se tyhjyys kyllä ilahduttaa. Varmaan olisi eri fiilis, jos mies olisi vaan sanonut että " Haluan eron, bye". 

jk. Päätin että paras olisi maksaa asuntolainaa vaikka satanen enemmän kuussa. Alkuvuodesta on koron päivitys ja varmaan ainakin satasella nousee kk erä. Et sittenpä olisin jo tottunut siihen. Hahah, ei tuntuisi missään. 

Yksinäiset naiset osa 2

 Se siitä taas seuraa, kun suurellisesti palaa tauolta. Tuli uusi tauko. 

Mutta mulla on selitys. Juuri kun edelliseen postaukseen kirjoitin dramaattisesti ja koskettavasti meistä yksinäisistä naisista, niin tuli uutinen. Yksi näistä yksinäisistä, hyvä hyvä ystäväni, sai rintasyöpädiagnoosin. Viikon sulattelun jälkeen tuli lisää uutisia. Syöpä on levinnyt luustoon, ei voi parantaa. 

Että yritäpä siinä sitten blogata niitä näitä ja etenkään marista mistään. 

Nyt tuli vaan lisää ajatuksia siihen yksinäisten naisten elämään liittyen. Millaista on sairastaa ja elää yksin? Kuka auttaa kun on paha olo, jano ja nälkä, voimat poissa, jalat ei kanna? Kuka lohduttaa kun heräät aamuyöllä ja pelkäät?

Näitä kun on murehtinut, niin tietysti tyypillisesti aloin taas miettimään myös rahaa. Että apua taas, täytyy säästää rahaa pahanpäivän varalle. Jos sairastuu tai jotain.  Sain pienen ikäshokinkin näitä miettiessä. Seuraan instassa Merja Mähkän talous ja sijoitusneuvoja. Hän oli juuri laittanut laskelman paljonko pitäisi olla rahaa rahastossa , jos haluaa että 58-65-vuotiaana on käytössä 300 e kuussa lisärahaa. (jos haluaa vähentää työntekoa) Summa oli n. 23000 e. Olin et hei jee, toihan tehtävissä, munhan pitää säästää enää 13000 e. Hetken mietittyäni tajusin että mä olen melkein 56-vuotias, että ihan kahdessa vuodessa ei taida mahdollista säästää tuollaista summaa. Mä jotenkin kuvittelin olevani joku 50v. 

Mutta tämä siis tiedoksi. 23000 e ja voi jo muka leppoistaa elämää. (Oikeasti varmaan parin vuoden kuluttua ruoka  maksaa ton 300 e kuussa enemmän kuin nyt)

Palaan vielä tohon yksinäisyysjuttuun. Kun tajusin että ääk, voin sairastua ja jäädä yksin, niin tuli tarve etsiä joku mies. :D Viestittelin muinaisen Tinder-matchini kanssa pari iltaa ja olin jo aikeissa tavatakin. Mut sit se meni ohi, se tarve. 

Olen aina yhtä hankala. 

Sisko oli täällä sopivasti muutaman yön taas mun seurana ja kyllä, se on ainoa ihminen jonka kanssa voin olla rennosti päiväkausia. Jos siskon voisi kloonata mieheksi...

Kun jäin yksin

 Tänään mä yhtäkkiä tajusin, että mä siis oikeasti asun yksin. Viestittelin kollegan kanssa ja vitsailin tarvitsevani peltoreita, koska möly välillä jäätävä. Sanoin että onneksi asun yksin, niin kukaan ei puhu mulle illalla. Sit se iski. Mä asun yksin. 

 Koska mun päivät on täysiä ja äänekkäitä, niin mua ei haittaa hiljaiset illat. Toivon tämän ajatuksen auttavan pitkään. 

Se on ne hetket, kun huomaa ettei ole puhunut kenellekään koko päivänä. Se, kun tajuaa, ettei ole ketään jonka kanssa on joka päivä yhteydessä. Että ei ehkä ole ketään, joka tosi nopeasti kaipaisi mua. Tai yhtälailla etten itse kaipaa ketään joka päivä. 

Viime aikoina olen puhunut monen ikäiseni ystävän kanssa näitä. Siis ikäiseni sinkun. Tulee myös huomanneeksi kuinka perhekeskeisesti moni ihminen elää. Ja sen että työ ja perhe vie edelleen aikaa niin, ettei monikaan tapaa ystäviään. 

Olen tässä edelleen se onnekas. Mulla on ihmisiä elämässä.  Yksi lapseton sinkku ystäväni juuri sanoi, että lomansa aikana tapasi minut kahdesti ja kerran toisen ystävän, mutta muuten oli koko ajan yksin. 

Toinen ystäväni sanoi, että aina kun loma alkaa, hän saa itkukohtauksen. Lomalla huomaa kuinka yksinäinen on. Kuinka kiireisiä perheineen ja muine ystävineen muut on. Hän rakastaa loman loppua ja arkea. 

Joku jossain kirjoitti siitä, että jos Suomessa olisi samanlainen baari- ja kahvilakulttuuri kuin jossain Espanjassa, ihmiset olisivat vähemmän yksin. Täällä ihminen voi mennä kahvilaan ja siellä sitten möllöttää yksin. (Kellä on varaa täällä edes rampata kahviloissa) Etelämmässä kahviloissa on yhteisöllisempää ja ihmiset juttelee toisilleen enemmän. 

Eilen ystäväni kertoi jännästä kohtaamisesta. Kadun varressa oli joku nainen huitonut ja ystäväni pysäytti auton ja kysyi onko joku hätänä. Nainen lähinnä kaipasi kyytiä. Oli sitten autossa puhunut taukoamatta ja aloittanut kysymällä mistä saisi elämän ja mistä saisi ystäviä. 

Pyysi että ystäväni lähettäisi hänelle sähköpostilla vinkkejä ystävien löytämiseen.

Ystäväni nauroi minulle, että kannattaa etsiä Torin ja Facebookin roskalavoilta tavaraa ja käydä niitä hakemassa. On tavannut kiinnostavia ihmisiä ja jutellut yllättävistä aiheista ventovieraiden kanssa. 

Kutistuminen ja kehorauha

  Luin vanhoja postauksia talvelta. Aiheena syömiset ja laihtuminen. 

Kirjoitin: Mua motivoi tällä hetkellä vain ja ainoastaan vaatteet. Haluan et voin käyttää kivoja vaatteita. 

(Ja olen trikoissa ja neuleissa kuten aina. Tänään olin ehkä tunnin farkuissa ja ääh, ei ollut kivaa. Ehkä haave on se, että farkut tuntuu kivalta taas.)

En ole mitenkään erikoisen paljoa pudottanut painoa talven jälkeen. Ehkä noin neljä kiloa. Mutta mä voin viettää aikaa farkuissa, jopa nukkua päiväunet farkut jalassa ilman että ahdistaa. Olen myös hankkinut parit uudet farkut. Löydän siis jo housuja, joka aina ollut mun kompastuskivi. 

En ole tullut hoikaksi, enkä etenkään hyväkroppaiseksi, mutta vaatteissa näytän kivemmalta. Useimmiten silti olen trikoissa ja liian isoissa huppareissa, ettei kukaan vaan siis pääse huomaamaan että olen laihtunut. 

Ja jännä, joko sitä ei kukaan huomaa tai sitten se on aihe, jota ei nykyään enää saa kommentoida. Veikkaan jälkimmäistä, tätä suuren poliittisen korrektiuden ja kehorauhan aikaa. Ne ystävät, jotka tietää mun proggiksesta toki koskaan mitään sanoo, mutta kukaan muu ei. Aika kiva juttu oikeasti tämä kehorauha. 

(Yksi ystävä jota en ole nähnyt pitkään aikaan kysyi olenko laihtunut. "No siis todellakin olet, kyllähän sen on kuvistakin nähnyt. mutta kun ei sitä saa kysyä eikä edes huomata nykyään" :D )

Yksi mies, joka on ollut mun elämässä tsiljoona vuotta, on tästä kyllä ihana esimerkki. Sinä aikana kun olemme tunteneet, olen lihonut 25 kiloa ja nyt laihtunut 17 kiloa. Ja hän ei ole katsonut mua missään kohtaa eri tavalla, mitenkään, että huomaisin hänen huomanneen minun muutokseni. Ihan superia. 

Painoa on edelleen liikaa tavallaan, mutta jos mä jään tähän, olen ihan tyytyväinen. Siis ihan oikeasti olen. Tärkeämpänä pidän sitä, että olen saanut pidettyä liikettä elämässä, että käsipainot on reilun vuoden pysyneet käytössä semi säännöllisesti. Olen ylpeänä huomannut, että mun käsivarressa on muotoa!!! 

Viime viikolla sain kävelymaton. Naurakaa vaan. Yritän sillä täällä kävellä välillä, koska oikeille kävelyille en juuri pääse.  Toistaiseksi maton paras puoli on se, ettei siitä voi tehdä vaaterekkiä kuten pyörästä. 

Vähään tyytyvä

 Kesäloman aikana silmät avautui omaan olemiseen.

Minähän siis valitan, ettei ikinä ole vapaata ja ikinä en mitään tee. Nyt huomasin, etten mä kauheasti edes kaipaa tekemistä siinä määrin kuin luulin. 

Olin esimerkiksi harmitellut etten ikinä biletä ja rieku jossain. Lomalla menin ystävälle syömään ja drinkille ja siitä olimme suuntaamassa Mummotunneliin. Vielä kun olin vasta ystävällä, aloin jo katua sitä baarijuttua. Mietin milloin kehtaan lähteä kotiin. Mummikseen mentiin klo 20 ja 22.30 mä jo lähdin. Ei vaan yhtään huvittanut. Mä olen muuttunut juuri sellaiseksi joka valittaa "ei täällä voi edes jutella, kun on niin kova meteli."

Baariinhan mennään , että olisi mahdollista tavata joku. Mä vaan mietin että kamalaa, jos joku tulisi mulle puhumaan. No ei tullut, mutta toki siitäkin voi pahastua. Hhahaha. (en)

Kyllä mut on tuomittu yksinäisyyteen tällä hankalalla mentaliteetilla. (etenkin jos yhdessäolo ajatuksena ahdistaa, paitsi jos sisko)

Huomaatteko, mun jutut kiertää samaa kehää aina vaan :D

Loman aikana olin ystävän mökillä pari päivää, kävin Porvoossa ja kesäteatterissa Heinolassa. näin todella montaa ystävää vähintään pitkän kahvittelun verran. Siskon kanssa vietiin mun keskimmäinen Joensuuhun ja siellä oltiin pari päivää. Sit katsoin melkein kokonaan Mafsin. Eli tärkeimpiä tapahtui, näin ystäviä, mutten juurikaan "tehnyt" mitään. Ja se mun oivallus oli se, että en tarvitse tekemistä. Kuulostaa ehkä todella tylsältä. 

Yksi ystäväni luetteli tänään mitä kaikkea hänelle on tapahtunut vuodessa ja listalla oli neljä aikamoista seikkailureissua. Mietin että voi ei, mä en tee mitään ja sit mietin että en jaksaisi seikkailumatkoja. 

Mitäköhän mä edes jaksan nykyään :O

Kehtaanko mä enää palata?

 Rehellisesti myönnän syyn miksi en ole blogannut. Mä koen vaan olevani super tylsä, jolla ei ole mitään kirjoitettavaa, koska en tee mitään, enkä ehkä edes ajattele mitään. 

Ei se ehkä ihan totta ole, mutta kyllä mä aika blääh-oloissa olen jotenkin ollut. En masentunut , mutta nuivuuntunut. Koska mun sisinhän on vauhdikas ja kiinnostava (?), niin tämä ristiriita on lannistanut. 

Kesä kuitenkin on ollut mukava. Mulla oli superluksusta siskon muodossa. Sisko on muutamaan otteeseen lomaillut mun luona, yhteensä viikkoja. Se on ollut ihan super ihanaa. Eikä vain siksi, että hän mylläsi mun pihan uuteen uskoon ja pesi mun ikkunat :D Musta tuntuu, että ainoa ihminen jonka kanssa jaksan ja pystyn olemaan pitkiä aikoja, on just sisko. Voidaan jutella ja nauraa, mutta olla myös kiusaantumatta hiljaa. Mitään kinaa ei tullut. Ei edes meinannut. 

Parhaita hetkiä oli illat, kun katsottiin Ted Lasson kolme kautta ja Shrinkingistä sama satsi. (No ei kyllä saa sanoa että ne oli parhaita hetkiä. Parhaita oli järjettömät naurukohtaukset ei mistään)

Mutta hei, se on arki alkanut ja uskokaa tai älkää, mun uusi taloudellisuuskohtaus. Koko kesänä en kirjannut menoja, koska en halunnut tietää, mutta nyt se taas alkoi. 

Kiinnostavinta tässä on se, että mun talouden koko on pienentynyt. Pikkuinen kuopus muutti kotoa. Tänään hän just kysyi miltä se on tuntunut ja joko olen itkenyt. En ole. Pojan auto on rikki ja meillä on mun auto yhteiskäytössä (taas) joten nähdään joka välissä enkä ole huomannut ettei se asu täällä. 

Katsotaan sit, kun mun auto on mun auto ja menee päiviä ettei nähdä. (paitsi että lukio on täällä ja hyppäreillä täällä varmaan hypitään)

Mutta siis taloudellisuusjuttuun. Ollut aika hyvä viikko. Koska mulla ei ole koko ajan autoa, käyn kaupassa harvoin, niin sit ei ole tullut osteltua turhia. Talossa kaksi aika helposti ruokittavaa ipanaa. Toinen on vegaani, joka lisää kuluja paitsi jos teen ruoat itse. Olen tehnyt molempia, sekä itse että eineksiä. Olen itse jo monta päivää syönyt vegaanista linssicurryä, joka muuten on hyvää. (ja halpaa) Tämä jää mun listoille kyllä.  Aion myös tehdä pastakastikkeen linsseistä ja tomaattimurskasta. Halpaa on sekin. 

Viikon ruokiin mennyt 140e (mutta paljon jäljellä) ja bensaan vain 20 e. Hyvin positiivista. 

Olen nyt motivoitunut tuohon sekä siihen, että palaisin tänne. Wish me luck. 

Bling bling

 Hengailen kotona vapaana (taas) ja olisi hirveä hinku mennä kauppaan. Päätin istua alas bloggaamaan, jotta hinku menisi ohi. Ensin availin kaappeja ja totesin että ihan oikeasti täällä on ruokaakin, ei ole pakko mennä ostelemaan mitään. 

Arvasitte oikein, mä edelleen leikin tätä "Älä osta mitään"-leikkiä. Olen silti ostanut. Olin himoinnut itselleni paljettihousuja ja nyt mulla on sellaiset. Siis todella järkevä ostoshan se on. Kyllähän "kotiäitinä" paljetteja tarvitsee. Mutta mun ajatus on, että ihan huviksi niitä välillä käytän. Siskolla kävin ne jalassa kahvilla yksi päivä. 

Kun olin keksinyt tän ajatuksen, että haluan näkyviä vaatteita, mulle vinkattiin instatilistä, jota pitää viisikymppinen nainen. Ehkä englantilainen. Se on lakimies, joka sai burniksen ja hieman downshiftasi elämää. Huomasi muuttuneensa näkymättömäksi, koska vanheni ja harmaantui eikä tittelikään enää ole entisenlainen. Lanseerasi bling bling-perjantain. Pukeutuu silloin överisti, vähintään näkyviä koruja, Sanoi että elämä muuttui. Porukka tulee helpommin juttelemaan ja kommentoimaan ja oma fiilis parempi. Mun mielestä tosi kiva idea. Pyrin tätä kohti. 

Tänään toisaalta luin siitä, että onko pinkin käyttäminen noloa ja syökö se uskottavuutta. Tämä on se, mitä minäkin välillä mietin. Tuntuu että valtaosa tyylikkäistä ihmisistä pukeutuu beigeen, harmaaseen ja mustaan. Itse en sellaisessa viihdy yhtään ja koen ettei edes sovi minulle. Kuitenkin sitten värikkäissä vaatteissa tunnen itseni ehkä hieman juntiksi. Mutta tätä vastaan taistelen. Minä saan olla värikäs. Oikeasti maailma tarvitsee väriä ja iloa ja huumoria. 

Mun pitää jossain vaiheessa kuvata tänne muutama asu. Voisinko seurata Neiti sutkautuksen jalanjälkiä?

Syömisjuttu

 Kuinka ylpeä voi ihminen välillä olla syömisistään kysyn vaan. 

Olen syönyt tonnikalasalaattia raejuuston ja kananmunan kanssa. (En voi kirjoittaa vain munan, koska kuitenkin se tajutaan väärin)

Kanasalaattia avokadolla ja pähkinöillä. 

Tottakai mun vakkaria kasvisnuudelifetahässäkkää.

Kolme päivää putkeen syönyt myös ikisuosikkiani eli kanaa ja vihreitä papuja. Kuopus syö tätä mun kanssa. Ihanaa et sekin tykkää. 

Välipalana usein raejuustoa appelsiinin kera. 

Aamupalalla leipää ja kananmunaa. 

Ja kyllä, suklaata mutta yleensä vain YKSI Stratos patukka. 

Olen yhtä aikaa yrittänyt lisätä proteiinia, että syödä enemmän ja säännöllisemmin. Kamalan vaikeaa välillä tämä syömisjuttu. 

Tärkein sääntö on se, että mun pitää tykätä siitä mitä syön. 

Paino on junnannut ikuisuuden ja sen hyväksyminen on vaikeaa. En usko että laihdutuslääke enää vaikuttaa muhun, mutten uskalla lopettaakaan. 

Ehkä se hieman auttaa siihen edelleen , että herkuista vähentäminen on helpompaa. 

Mua motivoi tällä hetkellä vain ja ainoastaan vaatteet. Haluan et voin käyttää kivoja vaatteita. 

(Ja olen trikoissa ja neuleissa kuten aina. Tänään olin ehkä tunnin farkuissa ja ääh, ei ollut kivaa. Ehkä haave on se, että farkut tuntuu kivalta taas.)

Ole aina valmiina hauskaan!

 Sain torstaina ihanan muistutuksen siitä, että ole aina valmiina siihen, että tapahtuu jotain hauskaa. Erityisesti itselleni vinkiksi se, että ei ole pahaksi meikata ja lakkailla kynsiä ihan huvin vuoksi, koska sitten on valmis, jos jotain tapahtuu. 

Torstai oli mainio päivä. Aamupäivällä menin ystäväni kanssa katsomassa meidän poikien abirekkaa. Muutenkin se on ihana tapahtuma, mutta siihen lisänä vielä se, että meidän pojat on olleet samassa joukkueessa about kymmenen vuotta ja lähes koko sen ajan olen tuntenut ystäväni. Pojatkin on ystävystyneet koriskavereista kavereiksi. Arvokasta!

Sitten alkoikin monen tunnin kierros, ajelin ystävältä toiselle kyläilemään. Viimeisellä ystävällä olin evakossa, koska meidän pojat kavereineen etkoili meillä. (Naapuri laittoi mulle viestiä että voisiko pojat laittaa bassoa pienemmälle, koska heidän keittiö tärisee eikä kukaan kuullut ovikelloa. Naapuria nauratti. Ja oli alkuilta, eli ei huolta.)

Ystävän kanssa puhuttiin sinkkuelämästä tai enempi parisuhteettomuudesta. Kumpikaan meistä ei ole haku päällä, mutta ainahan näitä voi pohtia. Ystäväni sanoi ettei ole kymmeneen vuoteen ollut lähelläkään miestä eikä usko tilanteen muuttuvan. Minä sanoin, että olen aina ajatellut, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Että mitä tahansa voi tapahtua huomenna. 

Ja sit mun puhelin sanoi pling ja sain kutsun stadiin. Tai lähinnä sain harmittelun, ettei viestin lähettäjä tiennyt että työilta peruuntuu eikä voinut ehdottaa minulle tapaamista. Mutta kerrankin onni oli mun puolella eli olen vapaa ja niin sitten hyppäsin autoon, ajoin kotiin, hieman siistin itseäni ja vaihdoin vaatteet ja hyppäsin taas autoon. 

Matkalla kiittelin itseäni että olin kerrankin meikannut kunnolla ja että kynsissä tuore punainen lakka. 

Ex tempore treffit best!

Hauskaa oli se, että tulin kotiin myöhemmin kuin abi tyttöystävineen. Poika huusi ällistyneenä, että missä sä olet ollut ja sun nukkumaanmenoaika on ollut tunteja sitten. Mä nauroin että hiukan noloa nuoren tulla kotiin ennen äitiä. 

Eilen menin nukkumaan sitten jo kello 22 , kuten ihmisen kuuluu. 

Saako linsseistä hyvää ruokaa?

 Tähän alkuun heti tärkein mahdollinen talousvinkki. Tehkää ruokaa, jota haluatte syödä. Mä tein viikonloppuna linssicurryä, jota ystävällekin tarjosin. Se oli ihan ok, mutta hieman mautonta. Tuli kuitenkin hyveellinen olo, kun söi jotain näin terveellistä ja kunnollista. Mutta sitten se seuraava päivä. Kirjaimellisesti hampaat irvessä söin sitä ja olin ihan loukkaantunut itselleni tämmösestä tyhmästä ruoasta. (Loput meni roskiin)

Tänään sitten nauratti kun tuli facemuisto. Olen vuosia sitten päättänyt tehdä linsseistä ruokaa ja kun se syömisen hetki tuli, koin sen ihmisoikeusrikkomuksena. Voisinko ottaa tästä nyt opiksi? Mä voin toteuttaa hyveellisyyttä jollain muulla keinolla kuin linsseillä. 

Esimerkiksi Fiksuruoka-tilauksella. Ostin laatikollisen noita Buldakeja, joita kuopus syö. Ei mene hukkaan ei. Propsit itselleni siitä, etten tilannut samalla suklaata :D

Long time no taloudelliskatsaus

 

Älkää antako mun Vinted shoppailun hämätä. Oikeasti olen ollut aikamoisen taloudellinen tässä viime aikoina. Mulla on oikeasti ollut jo aika pitkään sellainen outo "ahdistus" rahankäytöstä. Mua ei ole huvittanut käyttää rahaa eikä etenkään itseeni. (Ja sit aloin ostamaan vintukasta. Ristiriitaista.)

Mä en ole panostanut omiin sapuskoihini juurikaan eli syönyt aika edullisesti. Kuopus ei ole kotona juuri ikinä, niin en kauheasti tee ruokaa hällekään. Makselen toki työpaikkaruokailuja, joissa syö kalliisti. Valitettavasti ei ole onnistunut sellainen, että tekisin ruokaa, jota ottaisi evääksi. Useimmiten menee töihin suoraan koulusta, niin ei onnistu eväät. 

Juuri laskin, että tänä vuonna eli siis kolmessa viikossa ruokaan mennyt keskimäärin 112 e viikossa. Uskomatonta. Toki se johtuu myös siitä, ettei talossa ole työipanoita ollut koko aikana. Mutta olisipa kiva, jos tämä olisi uusi trendi. 

Tänään sain myytyä täältä muutaman mukin ja pari sisustustyynyä ja tienasin kympin ja oon siitäkin ihan että oo ja jee. Naurattaa oikeasti tällainen, mutta kivahan se on pienestä ilahtua. Erityisesti ilahduttaa tietysti se, että jotain tavaroita saanut ovesta ulos. 

Eilen meinasin taas aloittaa vaatehuoneprojektin, mutta lannistuin about heti. Mutta sain vähän järkkäiltyä siten, että vein tyynyt ja peitot sieltä muualle tilaa viemästä.  Että kaikki oikeasti samassa paikassa. Jonain päivänä pitäisi poika kaapata hetkeksi, että kävisin sen vaatteita läpi ja saisi nekin kaikki yhteen paikkaan. Nyt hän on levittäytynyt muutamaan eri kaappiin ja ehkä kolmasosa on turhia. Huomatkaa, hirmu paljon helpompi puuttua jonkun muun vaatteisiin, kuin niihin omiin. 

Eilen illalla mietin, mitä kivaa tänään pukisin päälle ja keksin hauskan uuden yhdistelmän. Aamulla en enää muistanut mikä se oli ja muutenkin trikoot ja neule on ihan riittävä täällä kotona :D

Haaaveena on se, että kohta minäkin alan postata täällä mun hauskoja uusia asuja. Mullahan on tähän vuoteen ajatus, joka on, että pitää näkyä ja erottua. "Mitä et voi peittää, niin korosta."

Ehkä huomenna.

Lupauksen rikkoja

 

Päättäväinen Älä osta mitään-tyyppi täällä hei. Just ostin uuden tyynynpäällisen, koska piti saada iloista väriä. 

Vintedistä ostin yhden kirjankin. Siis kuinka tämä voi olla näin vaikeaa? 

Onneksi olen myös muutaman vaatteen myynyt ja tienannut huikeat 37 euroa. 

Nyt mulla olisi luppoaikaa vaikka kuinka, mutta en olen päässyt vieläkään vauhtiin siinä, että myisin puolet vaatteistani. Laiskuus lisää laiskuutta. 

Tällä viikolla olen lähinnä katsonut Stranger thingsiä Netflixistä. 

Olen myös syönyt paljon salaatteja, mikä lähes riemastuttaa. En nimittäin muista milloin viimeksi tehnyt salaattia. 

Sit mulla on nälkä yhtäkkiä koko ajan, esim nyt, vaikka söin sekä ruokaa että laskiaispullan. 

Voiko nälkä tulla, jos vain makaa? 

Mitä lupauksia mä nyt tekisin? Mitä lupauksia tekisi mieli rikkoa ihan kaikkein eniten?

Älä osta mitään-kuukausi

 Tiedättekö sen innostuksen, joka syntyy vuoden vaihteessa kun kaikkialla aloitetaan "Älä osta mitään-kuukausia"? Minäkin täällä heti huusin että minä minä myös. Sit yhtäkkiä viime viikolla klikkailin Vintediä ihan huolella. Hyvin monta kertaa tuli painettua Osta-painiketta. Nyt minulla on pari neuletta, farkut, mekko ja kaulakoru. Mutta pakko aloittaa Älä osta mitään tammikuun kahtena viimeisenä viikkona-päivät. 

Farkut ilahdutti kyllä eniten. Minähän en vain löydä koskaan farkkuja, joihin mahdun tai jotka yhtään istuvat. Nyt siis ihan sokkona ostin farkut, jotka sekä mahtui että istuivat paremmin kuin housut yleensä. Hinta oli viisi euroa. 

Nyt kun mulla on uusia vaatteita ja olen siis myös laihtunut, niin olisi mahtava aika luopua vanhoista. Siis tämä sama laulu joka kerta. HAHAHAH. 

Asiasta toiseen. Olin lomalla ja olen vieläkin itsekseni kotona. Reilu kolme viikkoa ollut tällaista lapsetonta aikaa. Olen nauttinut todella paljon. Olen ajanut ympäri pääkaupunkiseutua näkemässä ystäviä, joita näen harvemmin. On ollut myös monia päiviä, joina en ole tehnyt muuta kuin maaannut sohvalla ja katsonut telkkaria. Ja siis oikeasti en ole tehnyt muuta. Just ja just käynyt vessassa tai keittiössä. 

Tehnyt todella hyvää. Mutta toissapäivänä iski jo hiukan tyhjä olo. Olen tehnyt kaiken mitä halunnut ja saanut levättyä, mutta nyt en enää osaa viihdyttää itseäni. Olen siis kai aika valmis normaaliin arkeeni. 

Hauska huomio lomalta. Mä todellakaan en kaipaa mitään ihmeellistä menoa. Enkä juurikaan tee mitään mikä maksaa. Kerran kävin elokuvissa ja kerran syömässä ystävän kanssa. Ainoat kulut ollut tuliaiskukat, joita vein ystäville. 

Tämäkin on sitten hyvä muistaa siellä omassa arjessa. Mulle riittää aika pienet jutut , että viihdyn. Ei tarvitse kadehtia muita, jotka tuolla viilettää tekemässä asioita, koska en niitä näemmä tee vaikka ehtisinkin. 

Sadas alkuinnostus

 Nyt mä uskon, että musta vihdoin tulee bloggaajien bloggaaja. Ostin uuden läppärin muutama viikko sitten ja tänään esikoinen kävi tekemässä siihen kaikki asennukset, koska mä olisin osannut sössiä kaiken. Eli nyt mulla on kone joka toimii ja jonka avautuminen ei kestä varttia. Mun inspiraatio nimittäin ehtii siinä vartissa kadota. 

Nyt piti taaperolle kaataa maitoa lasiin ja jo siinä ajassa meinasi ajatukset kadota. 

Ja katosikin. Kerron sit vaan syksyn positiiviset. Aloitin kesäloman alussa kotona käsipainotreenit. Kesäkuun lopussa. Uskomatonta kyllä, treenit on jatkuneet tähän asti. Eikö olekin aika saavutus? Sit jossain kohtaa syksyä löysin hauskoja monipuolisia liikkeitä instasta ja niitä teen myös. Tunnen itseni hyveelliseksi. 

Sit olen laihtunut jotakuinkin yhdeksän kiloa. Mä en sitä silmilläni huomaa, mutta just testasin yksiä virheostosfarkkuja, jotka ostaessa ei mahtunut edes polviin, niin nyt meni päälle. Lähinnä hämmästelen sitä, et kun mun jalat on näin paksut, niin kuin paksut ne äsken sit oikein oli. Yyh. 

Musta tuntuu että muuten mun elämässä ei ole muuta kuin pikkulapsia ja telkkarin katsomista. Nykyään katson Primesta ja Apple tv stä ohjelmia, että hieman huolestuttaa, kuinka monta maksutelkkua mulla oikein on. Mut jos ei ole muuta elämää niin ei. 

Kivana plussana on kyllä ollut kivoja "puhujakeikkoja". Mua on pyydetty sosiaalityöntekijöiden päiville kertomaan mun duunista ja viime viikolla olin Pride-koulutuksessa kertomassa näistä hommista tuleville sijaisperheille. Nämä keikathan on ihania siksi, kun saan puhelun aloituksella "olet niin hyvä puhuja että...". On kiva että on edes yksi juttu, jossa itsekin koen olevani ihan hyvä. Just järkytin yhtä ystävääni paljastamalla millaista huonommuutta tunnen about aina. Mistä semmoinenkin kumpuaa?

Hyvää lauantaita!

Laihdutuslääke

 Hei vaan puolen vuoden jälkeen.

Käväisin lukemassa mitä olen ajattellut viimeksi kirjoittaessa ja kas, aika samoja vieläkin. Arki vie mun ajan ja tappaa luovuuden. Mulla ei ole elämää kotini ulkopuolella. En ole myöskään etsinyt maailma-Tinderistä minkäänmaalaista rakastajaa. (hehehehh)

Mutta joku on sentään toisin. Mä ihan yllättäin heinäkuussa aloitin laihdutuslääkkeiden syömisen. Kävin lääkärillä hankalan jalkani kanssa kortisonia ruikuttamassa. Näytin myös nilkkaani ja ihmettelin miksi nilkka kerää nestettä siinä on oikea rinkularenkula. Lääkäri paineli jalkaa ja sanoi ettei se ole nestettä vaan rasvaa. Sanoin jotakuinkin what the fuck ja marisin etten laihdu. Lääkäri(mies) sanoi että se nyt onkin ihan mahdotonta touhua ja "oletko ajatellut laihdutuslääkettä". Sanoin että no nyt ajattelen. Ja sit päätin että okei. 

Paljon oli kyllä ristiriitaisia ajatuksia siitä silloin ja vähän vieläkin. Kaiken pohdinnan päälle tuli sitten vielä se kohu, kun Serena Williams alkoi isosti mainostaa Ozempicia. Vähän mietin että oikeastiko kaikkien pitää olla laihoja ja meneekö maailma siihen että kaikille tyrkytetään lääkkeitä ylipainoon. Ja onko kohta vain köyhät ja uppiniskaiset lihavia. Siis kallistahan tämä nimittäin on. Mutta lääkäri virnisti että ruoassa sit säästyy sama summa. Ja se itseasiassa on mun kohdalla totta. Mä en syö herkkuja, joten niihin ei enää mene rahaa. Okei, ostan mä välillä , mutta ne kyllä kestää kaapissa pitkään ja syön ne pikkuhiljaa ylipäätään. Nimittäin makeanhimo katosi. Ylipäätään ruoka kiinnostaa entistäkin vähemmän. Oudoin kuitenkin on se, ettei vaan tee mieli suklaata. 

Että siinäpä se. 

Viimeaikaisia ajatuksia

 Arki oikeasti vie multa luovuuden. Sekä konkreettisesti että ihan ajankäytöllisesti. 

Neiti Sutkautus oli täällä kylässä joku viikko sitten ja me ihan pursuttiin luovuutta ja ideoita. Päätin että nyt alan kyllä kaikkeen tuohon mistä puhuttiin. seuraavan päivänä en enää edes muistanut niitä ajatuksia. Mulla on vilkas ja meluisa arki. 

Mutta tässä satunnaisia ajatuksenpoikasia kuitenkin. 

- Annassa oli juttu naisesta, joka luonut uran profiloijana. Tosi asiallinen juttu ja yllätyksenä lopussa nainen kertoi että hänellä on espanjalainen rakastaja. Mulle tuli hetkellisesti olo, että hei, minäkin haluan rakastajan. Sit aloin ihan tosissani miettiä, millä tavalla jakaisin lomapäiväni tasaisesti pitkin vuotta, että voisin lennellä ympäri maailmaa rakastajan perässä. Mut sit tuli ongelma et minkä maalainen. Olisiko Hollanti ok? Ja sit olin et blääh, en mä jaksa ulkomaalaisia miehiä, kun en jaksa koko ajan puhua englantia. Plus mistä mä sen etsisin. 

Mutta hirmu hauskoja keskusteluja tästä sai ystävän kanssa. Etenkin siitä kohdasta, että kuinka ikinä pystyisin hihittämättä sanomaan "Mulla on rakastaja. " Niin keskenkasvuinen mä olen. 

Ja seuraavana päivänä olin muutenkin että Hoh, ei kiinnosta. 

Sama kävi muuten tässä joku aika sitten. Yksi "mies" on pitkän pitkän aikaa yrittänyt tutustua muhun somessa. Tosi mukava ja kohtelias ja ystävällinen ja ns tavallinen tyyppi. Mutta nuori. Yhtenä päivänä kuitenkin olin jotenkin hyvällä tuulella ja jaksoin kirjoitella sen kanssa enemmänkin ja jaksoin vieläkin yllättyä kuinka mukava ja epälimanuljaska tyyppi se oli. Olin jo sitä mieltä että tosiaankin viikonloppuna menen Tampereelle ja tapaan hänet ja mennään leffaan ja syömään, jota hän ehdotti. Aamulla heräsin ja eka ajatus oli että NO EN TODELLAKAAN mene. Enkä siis mene enkä aio mennä. (Tyyppi on 26!!!)

Ylläolevista jutuista voi  päätellä, että olen ylipäätään koko ajan vastahankaan ihan kaikesta. Mä en vaan halua ja jaksa mitään. Tai siis haluan vaikka mitä, mutta en ole valmis tekemään mitään :D

Sama koskee keittiöjuttuja. TAAS olin päättänyt että huhtikuu on se kuu, kun otan taas ruoka ja talousasiat haltuun ja pidän kirjaa menoista ja suunnitelen ruokalistat jne, mutta ei se nyt ihan putkeen mennyt. Viikon kirjasin menoja ylös, lannistuin ja turhauduin ja sinne se loppui. Kyllä täällä ruokaa tehdään, mutta vailla suunnitelmia. Ja vain samoja vanhoja ruokia. Plus kuopus syö enimmäkseen Lidlin nugetteja ja ranuja. 🤪 

Ystäväni sanoi kyllä juuri todella viisaasti, että voisimmeko molemmat lopettaa rahan miettimisen pelon kautta. Ja lopettaa sen sniiduilun, mitä ajatuksen tasolla koko ajan teemme. Että eletään vauraasti. Ollaan vaan että Jee, tässä mä ostan kaupasta mitä huvittaa, enkä yhtään yritä miettiä taloudellisesti. 

Ja sitten ihan henkilökohtaisella tasolla voisinko lopettaa sen että laitan taloustilille 1000 e ja sanon että sen on riitettävä kuukaudeksi ruokaan ja bensaan. Kun ei se ole koskaan riittänyt. Ei koskaan. (sitä en kyllä tajua että miksi se ei koskaan riitä)

Ihanan ihana runo

 

Inspiraation herättelyä

Olen aloittanut Podimosta kuuntelemaan Eeva Kolun ja Kia Arpian Elämisen taito-podia. Tänään oli rauhallinen hetki, kun yksi nukkui ja yksi katsoi telkkaria, niin ihan vahingossa aloin käymään läpi käsilaukkuja ja kasseja, joita eteinen on pullollaan. Heittelin roskia roskiin ja muita juttuja paikalleen. Taas nauratti kuinka monta huulipunaa mulla onkaan. Seuraavaksi pitäisi katsoa ne läpi ja heittää turhat pois. Olisinpa nainen, jolla on aina Se oikea huulipuna. The huulipuna. 

Eeva siteerasi jotain tyyppiä, jonka metodi tavaroiden karsimiseen on "Paras, tärkein ja kaunein". Tai sitten muistan jonkun noista väärin. Mutta pitäisi siis katsoa tavarat läpi tuota ajatellen. Ja ei, mulle ei jäisi ehkä kauheasti mitään, jos noin tarkasti pohtisin. Tärkeintä omalla kohdalla on kuitenkin miettiä noin, jos aion kotiin jotain tuoda.

Vähän kateellisena näitä naisia kuuntelen ja instassa seuraan. Miten ihmeessä jotkut osaavat tehdä kaikesta niin kaunista. Ja osaa hankkia kotiinsa vain ihania asioita. Mua taas ja aina ärsyttää, et mun koti on joku tyhmä Ikea-koti. Missä on kiinnostavat huonekalut ja esineet? 

Podin kolmannessa jaksossa on aiheena vaatekaapin sisältö eli tietysti karsimista tiedossa ja varmaan kapselivaatekaappia.  Tämähän nyt tosiaan on sitten mulle se haastavin ja ärsyttävin aihe. Mutta kiinnostuneena odotan sanooko ne jotain, josta saisi puhtia. 

Tänään mulla alkaa kolmen vuorokauden vapaa ja ihan jännittää, että teenkö täällä muuta kuin katson telkkaria. Et entä jos mä teen jotain tehokasta ja arkea kaunistuttavaa?

Iloa ja arkea

Uuvuttaa oma pää. Niin usein nämä mun fiilikset vaihtelee taas. 

Viime viikon alku oli silkkaa flowta. Maanantaina hain sen mun uuden auton. Samana iltapäivänä mulle soitti ympäristöministeri Multala ja sanoi vain että "Kylillä puhutaan että olisit meille todella hyvä kuntavaaliehdokas." Vastasin että ahaa kiitos, mutta ei kiitos. Loppupäivän nauroin ja nauroin. Olihan toi nyt aika ällistyttävä puhelu ja hieman imarteleva. Mutta enhän mä siis mihinkään politiikkajuttuun repeä ja siteeni kokoomukseen on hyvin löyhä tai  jopa vihamielinen nykyään. Mutta koska en puhu politiikkaa, en osaa sen kummemmin perustella kantaani. 

Tiistaina kuopukseni sai kesätyöpaikan haluamastaan kaupasta. Olin aika varma että näin käy, mutta näinä tuulisina aikoina mikään ei todellakaan ole varmaa. Mutta siis aivan mielettömän ihanaa. 

Samaisena tiistaina mulla oli illalla hot date mun salaisen deittikumppanin kanssa. (Äiti, salainen. Hyvin epäsäännöllinen, vuosien tauoilla. Ei parisuhdemateriaalia.)

Yksi ystäväni oli aivan tolaltaan tällaisesta flowsta ja käski lottomaan. Kenosin, voitin 2 e. )

Sen jälkeen ei olekaan sitten ollut mitään kivaa. Tavallista arkea. Välillä siedettävää ja välillä silkkaa kurjuutta. 

No olihan täällä kyllä tämän viikon keskimmäinen hiihtolomalla. Se tietysti oli kiva juttu, vaikka hän pääosin olikin huoneessaan (Mun huoneessa) koneella tai sitten saunoi kolme tuntia putkeen. Mut ihanaa tuttua juttua kuitenkin. 

Tänään mulla oli hotdaten vastakohta, kun kävin kahvilla vanhan miespuolisen kaverin kanssa. Nähty kuulemma viimeksi kolmisen vuotta sitten. 

Periaatteessa ihan kiva nähdä, mutta meidän arvomaailma kyllä niin epäkohtaa, että huomaan vain ärsyyntyväni. En tiedä miksi puheet meni politiikkaan ja nykymaailmaan, mutta meni ja kärsin. Ihan periaatteen vuoksi kimmastun, jos joku vaahtoaa että kyllä on kamalaa kun nykyään tuputetaan sukupuolten moninaisuutta jne. Heti alan toivoa että jompikumpi lapsistaan tulisi kaapista ulos muunsukupuolisena. 

Ja sit tää " Tuntuu olevan muotia, että nuoria ahistaa ja pitää päästä jollekin juttelemaan. Tällaisesta "juttelemassa" käymisestä (Ja pitkäaikaistyöttömyydestä) pitäisi tehdä hävettävä asia eikä lähes ylpeilyn aihe."

Onneksi nää ei ollut esim tinder treffit jonkun kivan kanssa, koska sit olisi lannistanut. 

Ja pesukonekin meni rikki, että miettikää mitä kaikkea joudun kestämään. :D

Tyylivinkit

 Lyhyesti kerron seuraamastani instatyypistä. Joku stylisti from America, joka opettaa vaatekaapinsisältöasioita. Ihan hyviä pointteja aiheesta Naiset käyttää noin 20 prossaa vaatekaapin sisällöstään eli muu on turhaa. 

Mut tänään nauratti video, jossa kerrottiin viidestä asiasta, joita tulee olla että vaatekaappi olisi functional. (Toimiva?)

Eli pitää olla top eli joku pitkä tai lyhythihainen juttu. Siis paita. Joku trikooretale. 

Sit päälle joku  statement vaate eli esim farkkutakki. 

Jalkaan lempifarkut (tai joku muu pitkä vaate alaosaksi)

Ja uskokaa tai älkää, kengät!!!

Ja lopun viimeistelee asusteet eli korut. 

Katsokaa, näin helppoa. Onko teidän vaatekaapissa viisi asiaa, joilla pelastaa huono vaatepäivä? Et jos ei ole yksiäkään housuja tai hametta, niin äkkiä ostoksille.