torstai 4. marraskuuta 2021

As good as it gets

Kävin hyvän keskustelun parin päivää sitten yhden kaverini kanssa. Hän on ikäiseni nainen, eronnut vuosia sitten ja teinin ja esiteinin äiti. Hän aina sanoo, että on lopunikäänsä yksin, koska ei vaan ole mahdollista, että kumppania edes löytäisi. Hän on kuulemma naisena liikaa. Liian hyvä duuni ja liian äänekäs ja liian vanha ja liian huumorintajuton ja mitä kaikkea muuta. Naurettiin että me nähdään itsemme ylipäätään ehkä eri tavalla kuin muut näkevät. 

Hänellä on kaksi elämänohjetta itselleen. Elä kuin jäljellä olisi enää viisi vuotta. Hänen kohdallaan se tarkoittaa pääosin sitä että matkusta matkusta matkusta. (Kotimaanmatkailu kelpaa hänellä hyvin myös)

Toinen ohje oli se mikä kosketti mua. Pitää nauttia siitä kun lapset ovat vielä kotona. Kohta ne ei enää ole ja sitten elämä on tyhjää ja yksinäistä. Että tämä oikeasti on elämän parasta aikaa. As good as it gets! Hyvä etten pillahtanut itkuun. Kaikki tietää että lapset on mun elämän tärkein asia, mutta toki mä uuvahdan välillä siihen kaikkeen mikä siihen liittyy. Harrastuskuskaukset ja loputon ruoan laitto esim. Muita juttuja en enää muista, kun pikkulapsivuodet on niin kaukana kuitenkin. 
Ystävältäni tajusin sen, että aina kun pääsee katsomaan pojan korismatsia ON MENTÄVÄ. Eilen mulla olisi ollut vapaailta eli vesijuoksuilta, mutta menin pojan peliin. Siellä me kaksi korisäitiä sitten nautittiin isosti! Kiitin häntä vielä hänen viisaista sanoistaan ja selittelin että en karttele pelejä, mutta yleensä työ estää pääsyn. Hän tiesi kyllä asian mutta piti sanoa silti. 
 Ihan loppumetreillä tätä vaihetta heräsin siis NAUTTIMAAN kaikesta. 

En mä kyllä suostu allekirjoittamaan sitä, että tämän ajan jälkeen ei olisi hyviä aikoja. Ne muut hyvät jutut pitää vaan keksiä pikkuhiljaa. Olisko vaikka matkustaminen omien poikien kanssa ? 

jk. Mulla on mennyt ruokaan tällä viikolla 18 euroa ja on jo torstai!!

3 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

mitäköhän mun piti kommentoida?
Ainakin sitä, että en todellakaan jaksaisi harkita mitään uutta parisuhdetta, jos tämä nykyinen tästä kariutuisi. En todellakaan. Mieluummin olisin itsekseni ja yksikseni.

ja sit sitä, että tämä on lapsimaailmassa ihan paras vaihe, olettaen että ne teinit /aikuistuvat ovat suhteellisen siedettäviä ja vaivattomia. Mut kyllä ootan myös sitä, että pääsisin vastuusta vapaaksi, edes joksikin aikaa. (tuskin pääsen, noita seniorikansalaisia on ympärillä ihan liikaa, ja ne alkavat kaikki hötelöityä) Tykkään siis siitä että voi oikeasti tehdä valintoja sen nuoren puolesta: voit ihan oikasti valita, menetkö sinne peliin (=kiipeilyhalliin), koska se nuori jo olisi ihan ok, vaikka et menisikään, se pääsee sinne omin neuvoin tai kimppakyydillä jne. Että joka kerta kun menee, niin se on aito valinta perheen ja nauttimisen puolesta. En tiiä, osasinko selittää.
Syksyllä valitsin lähteä saattoreissulle Kuopioon ennemmin kuin yhteisökehittämispäivään. Koska voin. Koska se oli tärkeää.

Rva Kepponen kirjoitti...

Mulla on kyllä sellainen luottamus, että elämällä on vielä paljon annettavaa tämän lapsiperhevaiheenkin jälkeen. Se sitten aikanaan kirkastuu, että mitä se mahtaa olla. Suhtaudun luottavaisesti. Haaveilen siitä, että voisin joskus tehdä syksyllä etätöitä jossain kivemman ilmaston maassa ja sitten taas kevättalvella tehdä etätöitä Lapissa. Haaveilen mummolan remppaprojekteista.

Minä rakastan matkustamista. Joudun myöntämään, että korona on tehnyt hyvää sen suhteen, että mahdollisuuksia on ollut vähemmän. On jäänyt enemmän aikaa levolle ja on tullut matkustettua rennommalla aikataululla ja helpommin kotimaassa. Yritän jo nyt miettiä, että millä saisin tulevaisuudessakin aikatauluni pidettyä riittävän väljänä.

Taru kirjoitti...

Matkustaminen poikien kanssa - sille ehdottomasti peukku. Vaikka tiukkaa taloudellisesti tekeekin.