keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Liikuntapuuska ja uskomaton taloudellisuus

Ällistyttävät muutokset ihmisyydessä

1. Mä olen käynyt vesijuoksemassa kymmenen kertaa muutama viime viikon aikana. Uskomaton suoritus. Mä tein päätöksen, että aina kun on mahdollista, menen vesijuoksemaan. Sit kävi huonosti ja olen ehtinyt useammin kuin luulin. 
Ja sehän johtuu siis siitä, että mulla ei ole työlapsia niin paljon kuin haluaisin.
Josta päästäänkin taloudellisuuteen.
Nyt mä olen oikeassa pakkonakkitilanteessa, eli en saa käyttää rahaa. Haastoin itseni yrittämään selviämään palkkapäivään sillä rahalla, joka laskujen jälkeen palkasta jäi. Eli noin viidellä sadalla kuukausi. Sen verran saisi mennä ruokaan ja bensaan ja muuhun. Vaikka budjetti on tiukka, käyn silti siellä uimahallissa. Itseni hoito on pakkonakki sekin. 

Jos mä onnistun tässä tiukassa taloudenpidossa ilman että vingutan visaa*, niin joudun pitämään itselleni vakavan puhuttelun aiheesta "miksi normaalielämässä hassaat rahaa aivan liikaa ja arvaapa paljon olis säästössä, jos olisit oikeasti osannut olla tiukempi, etkä vaan jauhannut asiasta." 

Eilen mun taloudellisuuskohtaus koki huippunsa. Mä olin kaksi kuukautta sitten ostanut Ikeasta uuden nojatuolin, koska vanha vetelee viimeisiään. Sille oli ostaja, joka lopulta teki sitten oharit. Eli tää uusi nojatuoli on ollut valtavassa laatikossa tilaa viemässä KAKSI kuukautta. Eilen ystäväni halusi Ikeaan ja päätin palauttaa nojauolin samalla. Mä tarvitsen ne 249 euroa NYT. Ystäväni totesi, että saahan uuden nojatuolin helposti samasta paikasta, kun rahaa on. Niin.
Mutta tämä ällistyttävyys on tämä. Kierrettiin Ikea, en ostanut MITÄÄN. Käytiin Rustassa, enkä sieltäkään ostanut mitään. Tällaista ei ole sattunut ikinä. Eli ostoskierroksen saldo oli plus 249e. 

*Eilen tajusin, että ihan kaikki menneisyyden vuodet olen elänyt tyylillä "ei ole rahaa mut ei haittaa, onneksi on visa". Nyt kun alkuvuodesta maksoin visat pois, en ole niitä halunnut käyttää. Poikkeuksena toinen kortti, jolla on ollut pakko maksaa koiran kuluja, jotka kasvoi diabeteksen myötä. Tämä oli ennalta päätetty juttu. Mutta muuten en ole visaan koskenut. Ajatuskin ahdistaa. En kaipaa lisää kuukausilaskuja.

Eli 50-vuotiaana mä koin tällaisen ahaa-elämyksen. Huraa!


2 kommenttia:

Taru kirjoitti...

AHAA elämykset ovat best. Hyvä sä! Puss!

P kirjoitti...

Taru, ilman ahaa-elämyksiä elämä olisi tylsää. Edes hetken voi olla että AHAAA :D