keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Inspiroivat ihmiset


Onko teillä ihmistä, jonka tapaaminen saa puuskan valtaan ja inspiroi paljon? Mulla on. Eilen kaipasin tekemistä, seuraa ja  innostusta ja suuntasin Hennalle Korson asemalle. Hennalla on ihana koti, ihana puoti, ihanasti ideoita ja intoa. Kävin sitä sitten sieltä imemässä.

Inspis numero 1. Arjestakin voi tehdä juhlaa. Henna oli käynyt ostamassa erilaisia kakkupaloja paikallisesta leipomosta (Inspis 1,5: kannata pienyrittäjiä)
Kahvipöydässä paloi kynttilä, astiat oli kauniit ja kakut tyrmäävän herkullisia. Valitettavasti jäi kuva ottamatta.
(Ostin myynnissä olevan kannun omaan ruokapöytääni esim kukkamaljakoksi. Nyt ne kukat pitäisi ostaa. Ja kynttilä sytyttää.

2. Osta kirpparilta tai kierrätyskeskuksesta tuoleja ja maalaa ne itse. Henna suositteli kalkkimaalia, niin ei tarvitse hioa tuolia ensin.
Kuin tilauksesta, niin facekirppiksellä oli myynnissä valkoisia puutuoleja. Tänään haen kaksi ja maalaan ne. (Kun ehdin maalikauppaan)  Niistä tulee meille yöpöydät.

3. Mene kurssille. Verkkokurssi, työväenopiston iltakurssi, viikonloppukurssi. Saa uusia ideoita, tapaa uusia ihmisiä. Oppii uutta!

4. Hanki kotiin vain kivoja tavaroita. Vaihtele järjestystä, uusi tekstiilejä.

Kotiin tulin intoa puhkuen ja keksin jo huikeita ideoita, jotka mieskin kelpuutti. Pitää vaan siirrellä painavia kalusteita huoneesta toiseen, jotta pääsee alkuun. Harmi vaan että yksi kaluste on niin painava, että siihen tarvitsee vahvoja miehiä. Minä ja paikalle äsken komennettu esikoinen ei jaksettu kahden.

Meidän makkarista siirretään telkkari tasoineen poikien huoneeseen, jotta KUKAAN ei enää pelaa meidän makkarissa.
Yksi kaappi tulisi siten meidän makkariin, koska etenkin miestä ärsyttää, että hänen vaatteensa ovat siellä sun täälläeikä yksikään makkarissa.

Sitten poikien huoneesta vapautuu yksi laatikosto hoitolapsille tai myyntiin jne.

Puuska! Ikiliikkuja!

Kiitos Henna!

Tämä ei ole yhtään maksettu mainos tai mikään, mutta menkää ihmeessä Hennan puotiin Korsoon, niin näette vilauksen kodistakin. Sitten teillekin tulee hyrskynmyrskäys!


Aktiivinen viikko jatkuu keittiössäkin. Pullataikina on kohoamassa!
Leivon, poltan kynttilää.
Iltaruoaksi kanawokkia.

3 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

voitko tulla tuomaan myös mulle energiapurskahduksen?
nimim. syyslannistunut

Taru kirjoitti...

Mäkin haluun purskauksen!!

P kirjoitti...

Marika, Ne purskaukset tarttuu kun tarttuu.
Jotain virtaa siitä saa ja syksy tuntuu hyvältä. Ainakin päivän.

Taru, purskauksesta voi saada idiksen työnhakuunkin. Ehkä.