keskiviikko 8. helmikuuta 2017

"Mulla on hieman opeteltavaa edelleen näissä tunteiden sanoittamisissa".

Taas todistanut itselleni, että mitä enemmän mulla on hommaa, sitä enemmän teen. Jopa kitisemättä.
 Paimennan kahta kiljukaulaa, leivon sämpylöitä, assisteeraan esikkoa, joka leipoo laskiaspullia. Olen mä imuroinutkin ja siivonnut keittiön moneen otteeseen. Makaronilaatikkokin on uunissa.
Vaatehuoneen kimppuun taidan siirtyä huomenna, niin saan vahdittua kiljukauloja lähietäisyydeltä. Makkarin telkkarin takana oleva vaatekasa on kasvanut infernaaliseksi, koska en vaan vie vaatteita kaappiin. En!

Olen saanut katsottua myös Hurjia rakkauskiloja (miten ne 130 kiloiset laihtuu vaan 10 kiloa, kysyn vaan) ja  Vuosia nuoremmaksi ohjelmaa.
Aloin epäillä, että itsekin näytän vanhalta ja luovuttaneelta. Ihan varmana mäkin tarvitsen botoxia ja stailauksen ja hirmusti muuta sälää.
Fiilikseen taitaa vaikuttaa se, että olen trikoissa ja väljässä paidassa meikittä. Nyt ei vaan ole aika riittänyt kaunistautumiseen. Eikä sitä ole kyllä kukaan näkemässäkään. Ilmiselvä luovuttaminen.

Eilen taas eksä jakeli parisuhdevinkkejä. Se painokkaasti sanoi että en saa tehdä samoja virheitä kuin meidän aikana, että mun on pakko opetella puhumaan kumppanilleni.
Kun tosiaan ääneen märehdin "murhetta", joka on oikea, mutta tavallaan turha. Mä suren kauheasti sitä, että tämä uusi perhe ei vaan voi olla "oikea" perhe. Me kaikki tullaan hyvin toimeen, mutta ei me perhe olla. Minä ja pojat ollaan perhe, minä ja mies ollaan kumppanit. Piste!

Eksä tahollaan on miettinyt samaa, mutta painotti että häntä se ei haittaa. Hänelle minä olen se, jonka kanssa jakaa lapsijutut.
Mutta siis sanoi, että jos asia minua häiritsee, niin asiasta pitää puhua miehelle. Mutisin vastaan, ettei se asia muuksi muutu, mutta eksä painotti sitä, että tarkeintä onkin puhua MILTÄ itsestä TUNTUU. "Nyt sulla on kumppani jonka kanssa voi puhua mistä vaan",  Mutku mä en halua vinguin mä.

Joo, olen 46v eronnut, uudestaan pariutunut retardi. Ei hitto!
Okei, koska en saa mollata itseäni, muokkaan lauseen uusiksi.
 "Mulla on hieman opeteltavaa edelleen näissä tunteiden sanoittamisissa".

jk. Eksä sanoi että puhunhan mä nyt hänellekin tunteistani ja mä VOLLASIN et niin niin, mutku me ollaan erottu. Mä puhun vaan sit kun olen eronnut.

1 kommentti:

Taru kirjoitti...

Voi muru. Ei se ole helppoa tehdä jotain toisin kuin ennen - mutta jos kerran vaikka vienosti kokeilisi???

Tsemppiä, rohkea!!