perjantai 16. joulukuuta 2016

Ei mitään uutta

Luin edellisen postaukseni kriiseistä. Tilanne ei ole radikaalisti parantunut. Hiukset jouduin värjäämään kotona (tytärpuoleni avustamana, haluan vaatimattomana todeta) koska kampaaja sairastui.

Hehhe. Edellisen kappaleen kirjoitin n. kaksi viikkoa sitten. Jäi kesken kiireen takia. Ja kas kummaa, vieläkään ei ole tilanne parantunut. Pätkätyöt jatkuneet. Uusin tuli eilen ja tänään tulee seuraava. Poikkeuksellisesti kaksi lasta eri perheistä. Vuorokauden jälkeen kadun jo kovasti. Syyllisyys kalvaa, kun perhe kärsii.
Täytyy keksiä jaksamisen avaimia, etten uuvahda itse.

En nyt muista onko mitään kivaa tapahtunut. Kampaajalle pääsin hiukset leikkauttamaan, mikä tietty vähän piristi. Pinnallisuus auttaa aina.

Ainiin, esikoisen 15v synttäreitä juhlimme isolla porukalla. Mua jännitti etukäteen niin paljon, että unohdin syödä ennen juhlia. Unohdin syödä!!!
Ekaa kertaa juhliin tuli nyt eksän nyksä. Se oli se jännityksen aihe. Suureksi miinukseksi minun nyksäni oli töissä, eikä juhlissa.
Hyvin meni. Turhaan jännitin. Kaikki oli  mukavia eikä syntynyt epämukavia hiljaisuuksia. Istuin aika tiukasti tämän pariskunnan seurassa ja aika paljon vitsailin eksän kustannuksella ja tasapuolisuuden vuoksi pilkkasin itseänikin.

Ex-anoppini kanssa juttelin myöhemmin ja hän hämmästyneenä totesi aikojen muuttuneen. Että ei häntä kyllä aikanaan kutsuttu synttäreille tai ristiäisiin. "Mutta kivahan se oli katsoa kun juttelitte ja nauroitte yhdessä".
Helppohan se on nauraa, kun ei olla yhdessä enää :D

Ainiin 2. Sain lainalupauksen. Olisi tarkoitus ostaa tämä koti, jossa nyt asun vuokralla. Hui miten jännittävää. Minä itse! Mun!

2 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Hatunnosto sivistyneistä bileistä ja vitseilystä! Oot kyllä VUODEN 2016 superexä. Ehdottomasti. Ansaitset vähintään palkinnoksi pullon samppanjaa (nyksä kustantaa.) :D

Rva Kepponen kirjoitti...

Se on kyllä lasten etu, että vanhempien välit ovat asialliset vaikka liitto on loppunut. Ihan käsittömättömän hienosti olette välinne selvittäneet.