Olen niin kokenut oivalluksia eilen, etten kestä enää! Olen henkistynyt ja zen ja onnellinen. Ja utelias. Ja onnellinen.
Yksi hyvä ja läheinen ystäväni sanoi toissapäivänä, että "te palaatte eksän kanssa yhteen. Muista vuoden kuluttua mitä mä sanoin."
No juu ei. Ei.
Me ollaan läheisiä ja meillä on tosi tosi hauskoja keskusteluja ja hyvä meininki, mutta EI! Me jopa kuulkaas vihdoinkin sivuttiin aihetta miksi erottiin. Mm. tottumus-sana kävi puheessa ilmi. Eksä myös tajuaa tekemänsä virheet ihan vapaaehtoisesti, kuten myös minä.
No joo, vaikka tämä ajatus oli ystävän eikä mun, niin kävin sitten ajatusleikkiä pääni sisällä. Et mitä jos kaikki muuttuis ja kaikki tsemppais ja yrittäis ja panostais ja muuttuis ja ja...
Niin EI, se ei vaan olisi mahdollista.
JA se tajunnanräjäytys oli tämä: MÄ pidän ITSESTÄNI enemmän nyt. Mä tykkään elämästäni enemmän nyt. Mä todellakin olen nähnyt sinkkuelämän monet kasvot ja olen vakuuttunut et maailmassa ei ole miestä mua varten, mutta minä pidän itsestäni enemmän nyt.
Ajatusleikki jatkui: me palattais yhteen, mä muuttaisin kotiin...
Mä olisin aina lasten kanssa kotona kuten ennenkin, mulla ei olis lapsivapaita viikkoja, ei vapaita viikonloppuja. Ei seikkailua eikä jännitystä. Mulla olisi ehjä perhe, mutta MINÄ tekisin itsestäni taas uhrautuvan vangin! ENKÄ pitäisi itsestäni enää.
Mulle on tämä itsenäisyys hyvää. Tosi hyvää on tehnyt tämä tasa-arvoinen jaettu vanhemmuus, mihin kuuluu se, et mieskin käy vanhempainilloissa jne.
Aika karua, mutta kiehtovaa. Mä haluan olla itsekseni.
Tästä todistaa sekin, että kun mies jonka kanssa mulla ei ole suhdetta, pyysi mut perjantaiksi kylään syömään, niin ajattelin et joko taas?! Toki kysyin et riudutko ikävästä ja hekottelin koneelliselle vastaukselle Riudunriudun! Höpö höpö se riutuu.
Jatkanpa sen pohtimista mitä elämältäni haluan!
Haluan sen, mitä ystävälleni tapahtui eilen. Hän sai viestin tunntematomalta mieheltä. Mies on satunnaisesti nähnyt ystävääni ja kiinnittänyt huomiota hyvällä. Pitää ystävääni valontuojana. Hän oli ottanut selvää ystävän nimestä ja etsinyt numeron ja otti yhteyttä. Ovat nyt kovasti vaihtaneet ajatuksia, mies laittanut myös kuvansa. Ja kas, he tapaavat!!!
ELOKUVA!!! Elokuvampi juttu, kuin mikään!
Odotan jatkoa!
Kävi jutussa miten tahansa, niin älyttömän upea tämä tällaisenaankin on!
jk, Eilen sanoin ystävälleni et haluan kertoa tätä juttua kaikille. Sain luvan!
4 kommenttia:
Olipa elämänmakuinen kirjoitus.
Such is life, aina kesken ja hyvä niin, todennäkösesti vasta kuollessa tulee valmista. Sillä aikaa voi ihastua, aloittaa alusta, kokeilla, inspiroitua ja ruveta uudestaan.
Uaaaaah, tuosta ystäväsi jutusta tuli mieleen tuo oma juttuni siellä pikkukylän baarissa. Mie selvitti mun numeron, liehitteli pari vuotta ja kun aika oli kypsä niin tavattiin. Ja sitten soittaakin miehen tyttöystävä. Ah mitä satua :D. Mutta muitten sadut on toivottavasti erilaisia!
Mä pidän myöskin itsestäni enemmän avioeroni jälkeen. Siitä on jo yli 4 vuotta, en onneksi enää oikein muistakaan sitä aikaa...
Elisa, aloittaa uudestaan ja uudestaan. Kyynisempänä kerta kerralta :D
Puolis, Neljä vuotta!! En osaa vielä edes kuvitella millaista se on. Mä jotenkin kuvittelen et erosta loputtomasti pari kk :)
Liehittelikö se mies sua tosiaan pari vuotta? Toi tyttisjuttu oli niin outo. Elämä on.
Ei se koko neljää vuotta liehitellyt, muutaman kerran sinä aikana yritti :D. Vähän liiottelin :D
Lähetä kommentti