Onhan mulla toki muutakin elämää ja paljonkin. On myös laiskaa luppoaikaa. Lenkkiaikaa ja salatupakka-aikaa ja ystävien kanssa höpöttelyaikaa. Miehen kanssakin on ollut niin paljon enemmän aikaa kuin ennen, ja on niin ihanaa.
Yritä tässä kirjoittaa, kun junnu tekee vieressä läksyjä ja höpisee epäolennaisuuksia. "Jos me hankitaan taas se jalkapallosuklaakalenteri ja sitten legokalenteri ja sitten mummi ostaa suklaakalenterin, niin sit on paljon avaamista. Tehdäänkö diili, jos mä halaan sua kiitokseksi siitä, että hait mut koulusta, niin saanko mä jätskiä palkinnoksi siitä, että teen läksyt kiukuttelematta."
Reilu viikko sitten mä olin bioisäni 70-vuotispäivillä, joista etukäteen hieman angstasin. On outoa mennä juhlimaan isää, joka ei ole isä ja olla muka lähiperhettä vaikka ei ole. Oli myös aika jännää tavata sukulaisia, joita ei ole nähnyt 20 vuoteen. Ärsytti etukäteen.
Itse juhlapäivä oli loistava. Lahjaksi "me läheiset" ostimme "isälle" limusiiniajelun. Minä ja mun sisrpuolet mentiin ensin "isän" parkkipaikalle odottamaan limoa ja sen savuttua mentiin limusiinin sisään piiloon. Isä vaimoineen ja poikineen tuli autolle ja ällistynyt "isä" sai kuulla et auto on hänelle. Sit onnellisena löysi meidät tyttäret autosta. Jee. Skumppaa juotiin ja ajeltiin ympäriinsä ja oltiin niin hienoja ja cooleja. Tokikin otettiin kamalan paljon kuvia itsestä ja toisista limusiinin vierellä. Tuntini filmitähtenä.
Juhlissa sitten oli tosi kivaa. Kaikki "lähisukulaiset" ilahtui niin paljon, kun näkivät tän suvusta erkaantuneen ja sitten itkettiin ja naurettiin ja halailtiin.
Koomista kyllä esitellä itsensä kaikille "se ja se, sankarin vanhin tytär". Eikö olis luultavaa, että mut tunnettais? No ei mun suvussa.
"Isällähän" on viisi lasta kolmen eri naisen kanssa. Kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Mä olen se, jota ei ei nähty 12 vuoteen ollenkaan....
ja tokikaan asia ei mua kiusaa...
Siirrytään pinnallisempaan aiheeseen. Perjantaina aloitin ex tempore taas kehokuurin. Mua nyppi se, että elämä pyörii taas juustonaksujen ja suklaan ja viinin ympärillä. Halusin katkaista himoilta siivet ja mun elämässä kehokuuri on toimivin. Nyt syön neljättä päivää pelkää kananmunaa, kanaa ja kalaa eikä tee tiukkaa. On niin selkeää. Motivoivaa on se, et kilot karisee nopsaa tahtia. Ei ole kiusausta lopettaa kuuria alkuunsa. Neljä viikkoa olis jaksettava ja sit pääsee harjoittelemaan tavallista syömistä ja sitä et herkkuja voi syödä joskus eikä joka päivä. Miten sen oppiminen on niin hankalaa?
Okei, suurin motivaattori on sunnuntaiset synttärit. Mieluiten vanhenen hieman laihempana kuin paksumpana. Turhamaisuus se on, mikä minua motivoi.
4 kommenttia:
Mä olisin niin tuollaisen kehokuuri tarpeessa, mutta en ole vieläkään osannut valkata, että mitä ostan ja kuinka aloitan. Parempaa tietoisuutta odotellessa menen syömään kääretortun jämät ;)
PS. Hieno idea tuo limusiiniajelu
Mulle jäi tästä mieleen lapsen ehdotus. Siinä oli hienosti oivallettu monta asiaa: että pitää antaa, jotta voi saada; että asenne ratkaisee; että arkisistakin teoista on syytä osoittaa kiitollisuutta. Upea pieni ihminen sulla. Saiko hän jätskiä?
Oli kyllä varmasti upea yllätys isällesi tuollainen limusiiniajelu.
Eikä nuo aina niin helppoja tilanteita ole, että kuka on kenenkin lapsi ja mistä suhteesta. Mieheni isällä oli vielä vanhana uusi perhe ja siitä pieniä lapsia, joten aina saimme olla selittämässä, että mieheni on ensimmäisen avioliiton jälkikasvua ja hänen lapsiaan. Varsinkin kun "anoppini" oli miestäni kaksi vuotta nuorempi...
Kepposka, mä voin laittaa sulle infoo jos kiinnostaa.
s, junnu tosiaan ymmärtää nuo kaikki.seon aika mainio. Se on myös lapsi jolle mun on vaikea sanoa ei.
sari, joo isä oli joskus heittänyt et olis hienoa tuollainen ja vaimonsa se mieleen painoi. Kun 70 v ei tarvitse materiaa, niin elämys on tosi kiva lahja.
Näitä hullunkurisia sukuja taitaa riittää. Mun isäpuolen puolella sitä on myös. "Mummi" about samaa ikää "poikansa" kanssa ja noin.
Lähetä kommentti