Mulla ei ole melkein ketään kaveria, joka ei haluis muunlaista työtä ja sen mukaan tuomaa toisenlaista elämää.
Vaihtoehtoja on:postinjakaja, shindo-valmentaja, personal trainer,bloggaaja, opettajan sijaisuuksien tekijä, minkä tahansa keikkatyöntekijä, MINKÄ tahansa työn tekeminen, kunhan sitä on neljä tuntia päivässä.
Sen sijaan en ole kuullut yhdestäkään miehestä, joka haluais jotain muuta. Jotain vähemmän vaativaa, jotain tosi helppoa ja mukavaa. Miksi?
Voiko se olla niin, että nää ruuhkavuodet uuvuttaa naiset tehokkaammin kuin miehet? Ja johtuisko se siitä, et lapset on useimmiten enemmän äitien vastuulla, kuitenkin? Vaikka kuinka tasa-arvoisia oltais.
No sama se.
Mä tajusin tänään, että mun on kirjoitettava best seller, josta tehdään leffa, tv-sarja, näytelmä ja tietysti jenkkeihin tehdä oma versio kaikista näistä ja sitten saan elellä lopun elämääni rauhassa.
Kotona raapustelen joitakin rivejä kun siltä tuntuu, leivon pullaa kotiin palaaville lapsille ja heti jos joku korottaa ääntään, mä lähden kävelylle. Päätellen viime päivien menosta, mä kävelen paljon ja usein.
Best seller kertoisi naisesta, joka alun alkujaan oli hauska ja iloinen, mutta josta aikojen saatossa tulee tylsä kuivimus, joka laskee päänsä pöydälle ja sanoo "en jaksa". (Tän naisen tosi kuvitteellinen esikuva tänään olis voinu itseltään ja lapsiltaan kysyä "Miksi olen muuttunut tällaiseksi" ja sen naisen kuvitteellinen aviomies olis sanonut painokkaasti "niinpä".)
Mutta koska se nainen on pohjimmiltaan fiksu ja tosi syvällinen pinnallisen kuorensa alla, hän tajuaa olevansa hyväosainen ja pilalle hemmoteltu ja pyrkii paremmaksi ihmiseksi. Saa huikean ajatuksen, jolla parantaa omansa ja kaikkien lähimmäistensä elämän, saa nobelin ja oscarin ja ruusuja...
Tai jotain. Jotain se nainen keksii. Huikean kiehtovia tapahtumia, oivalluksia ja tietysti kasvua ihmisenä luvassa. Lopussa se nainen kuolee, ja siitä kirjoitetaan niin liikuttava negrologi lehteen, että se nainen sen lukiessaan olisi voinut sanoa "olin minä sittenkin aikamoinen".
Jk. Kustannustoimittaja joka luet tämän. Eikö tää raakile ole todella lupaava ja eikö tosta voisi tehdä näytelmän jo tollaisenaan?
4 kommenttia:
Loistavaa tekstiähän tuo on taas kerran!
Ja kyllä se niin on, että tasa-arvo ei koskaan toteudu perheessä niin, etteikö äiti väsyisi isää enemmän. Vaikka meillä on ollut tilanne, että miestä on vaivannut työttömyys useammin kuin minua ja tulee jatkossakin olemaan sama tilanne, niin kyllä hän on miettinyt usein myös uran vaihtoa. Se uusi vain olisi sellaista, ettei meidän perhe elele niillä tuloilla, joten on pakko jatkaa tuota omaa inhaa elämää.
Voisko olla että miehet eivät mieti niin paljon sitä jaksamista tai muuta? Ehkä ne vain menevät ja tekevät, kun taas me naiset analysoimme niin paljon kaikkea?
Mitä muuten tapahtui sille loisteliaan nerokkaalle ja terapeuttiselle kokkisarjalle, missä viipyy sen käsis?
ja ps. voitko kiltti kustannustoimittaja käydä myös minun blogissa?
Kerrassaan upeaa tekstiä, tarjoan sinulle kustannussopimuksen. Ota yhteyttä minuun Kusti Soppa at kustannus.fi
t. kustannustoimittaja
Sari, kiitos. Se on harmi, että ne uudet suunnat usein on pienempipalkkaisia. Kai se välillä on pakko ajatella vain lompakolla ja niin kai useimmiten tehdäänkin paitsi niissä haaveissa.
Marika, kyllä, naiset vatvoo ja haaveilee enemmän. Kärsii epämääräisestä tyytymättömyydestä??? Miehet on ja tekee. piste. Hyvä niin.
Anonyymi, olispa se noin helppoa :D
Lähetä kommentti