sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jo on uusi elämä. Kaksi ripeää puolen tunnin lenkkiä ja yksi tunnin lenkki. Tänään. Kaksi tuntia. Olenko huomenna laiha?

Tänään sain hämmentävän pimahduskohtauksen kaverille, sille, joka jouluna käytti lukioaikaista nalletonttulakkineuletta.
Kaveri on laihtunut kunnioitettavat 14 kg ja sen kunniaksi sovitellut kaapista vanhoja vaatteita, joihin osaan oli mahtunutkin. Muistin tonttupaidan ja kysyin onko ne uudestaan mahtuvat vaatteet sellaisia, joita saa käyttää. Kaveri hieman ihmetteli kysymystä ja toistin KOVALLA äänellä, et SAAKO niitä vaatteita käyttää. "No ainakin yhdet farkut on hieman liian leveälahkeiset ja liian lyhyet, mutta aion niitä käyttää. Mä ilmoitin jyrkästi että ei ei ei käy. "Mutta kun mä olen käyttänyt niitä vain muutaman kerran, ei niitä pois voi heittää". VOI heittää! "Mitä järkeä on laihtua hirveästi jos ihmiset sit vaan kadulla katsoo et mikä ihmeellinen laiha variksenpelätti toi on"?
Vielä suurempaa kiljumista aiheutti kaverin selostus vanhoista neuleista, joista hän ratkoi olkatoppauksia pois.... SIIS oikeasti, kuinka helvetin säästäväisiä jotkut on? Pakkoko on säästää vaatteita kakskyt vuotta. Ilmoitin et mu seurassa et niitä sitten kyllä käytä.

Mikä mua vaivas? En normaalisti ole tollanen. Mut kun korpee, et ihminen on ihan kivan näköinen ja nyt vielä roimasti laihtunut ja aikoo pukeutua Uffiksi. Haaskuun menee. (ja mitä se mulle kuuluu)

Nyt jään odottamaan, et joku tulee mun vaatteista karjumaan mulle pää punaisena.

4 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Anteeksi, mutta nyt naurattaa! (Tosin sun kaveria ei ehkä naurattanut?)

Mä vannon, että KUN mä olen laihtunut, niin mä todellakaan en pukeudu Uffiksi, vaan hankin jotain tyrmävää uutta. Ja sinä kans!

Rva Kepponen kirjoitti...

Mä oon hankkinut tosi paljon uutta, mutta mä kans kaivelen noita kaapin pohjia.

Mä olen säästänyt hirvittävän määrän vanhoja vaatteitani. Pari kesää sitten perattiin babysitterin kanssa koko 40 ulos ja hän otti kaiken itselleen. Pesetti ja korjautti talvenpakomaassaan.

Vaatehuoneesta löytyy vielä 10+ vuotta vanhaa kamaa ja mä olen kanssa alkanut käyttää niitä. Ja olen kuvitellut näyttäväni muultakin kuin UFFilta. Ehkä mun pitää tehdä joku kuvapostaus aiheesta, jotta joku kehtaisi kertoa mulle totuuden. Mutta toisaalta suorat housut ja paitapusero oli aika samannäköisiä silloin 10v sitten.

Nyt suorastaan jurppii, kun laitoin ne 20v vanhat huivikauluspuserot räteiksi, kun uskoin siihen että ne eivät enää ikinä tule muotiin. Mä olisin tykännyt niistä, mutta ne oli hävityshetken täysin out.

Ehkä mä voin samalla tunnustaa, että mun parempi talvitakki on perintöni äidinäidiltäni (ostettu joskus 80-luvulla). Koska vaihtoehtona oli karvansa tiputtava kaniturkki, oli valinta aikoinaan helppo. Mä olen käyttänyt sitä 12v, ensin varatakkina ja nykyisin vielä ykköstakkina. Oikein repäisin ja ostin siihen täksi talveksi uuden huivin.

t: UFFilainen?

P kirjoitti...

Mirka, kyllä mua kaveria naiuratti.

Kepponen, mulla on pikkumusta vuodelta 94, ei sekään ole mennyt miksikään.
Mutta on kuitenkin eroa vanhalla ja vanhalla. Jotkut kestää aikaa ja jotkut ei. Vaatteet siis.
Mä olen aika satavarma, et sä olet toimistoklassinen etkä uffi :)

Se sun uusi minimekko on muuten todella ihana. Sun säärillä käyttäisin ilman muuta. Saisko vielä kuvaa sun slim fiteistä. Motivaatiokuvaksi mulle :)

Rva Kepponen kirjoitti...

Mä oon pitänyt vanhoissa rytkyissä sen verran rotia kuitenkin, että mihinkään mitä olen käyttänyt koululaisena tai opiskelijana en todellakaan yritä ahtautua ;)

Mä en ole vielä kehdannut liikkua niillä slim fiteillä missään :) Onneksi on lahkeet lyhentämättäkin - voivat olla pitkäänkin lyhentämättä, ehkäpä ikuisesti ;)

Mutta katsotaan, jos kehtaan vetää ne jalkaan, niin laitan kuvaa tulemaan. Ongelmana on niissäkin se, että jotenkin korostavat mun jättivatsamakkaraa :(