tiistai 27. marraskuuta 2012

Uupumuksesta eroon

Miksi mä olen uupunut? Kertokaa nyt joku. Kaikki on hyvin, kuten tiedän, olen vaan poikki. Ja tiedän että minä ja vain minä voin sille jotain tehdä. Jos jaksaisin.
 Sunnuntaina meille vihdoi tuli koiranpentu. Ihana ja suloinen ja siis pentu. Eli pentu jos tiedätte mitä tarkoitan. On ihanaa, mutta kun olen poikki, niin en ole juuri ihan niin innoissani kuin haluaisin olla. Olen väsyneen innostunut. Tiesin ennalta, että sitä saa koko ajan vahtia ja käyttää pihalla, mikä on kivaa, mutta saisko tää poikkinainen nyt joskus vaan olla.
Mun pitää potkia itseni liikkeelle ja tehdä jotain isoa, jos vaikka sitten saisin siitä pontta muhunkin puuhailuun. Jos siivois (muutakin kuin pissoja lattialta) ja etsis joulukoristeita ja lähtis joulostoksille. Tekis joulua. Innostuis joulusta.

Yksi suuri syy tähän "poikkinaisuuteen" (on ehkä väärin puhua uupumuksesta, kun mulla on aika vähän työtä verrattuna "kahta" työtä tekeviin) on kamalan pitkä urheilutauko. Työn ja elämän takia olen viimeksi ollut salilla kuun alussa. Mies sanoo, että se johtuu siitä kun olen niin valikoiva ajan suhteen. Mut anteeksi vaan, mä en voi mennä salille seiskan tai kasin jälkeen.

Niin ja eilen sain se vikan niitin ketutukseen. Mies joutuu työmatkalle tällä viikolla. Mulla piti olla lauantaina kampaaja, mutta se pitää perua :( Mulla on ylipitkät ja yliharmaat hiukset, mutta ollaan sitten vanhoa ja rumia ja väsyneitä. Blääh!

Huomaatteko miten epäZEN mä olen? Ihan kauhiaa. Anteeksi!

Nyt menen siivoamaan kotia, lapsen kanssa ulos ja puruluukauppaan ja etsin itseni niistä hommista.
Palaan kirjoittamaan jos löydän itseni.

3 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Mun täytyy sanoa, että kunnon kuormasta huolimatta, olen jaksanut tarpoa kivasti eteenpäin. Itselläni avain jaksamiseen tuntuu olevan ulkoilu. Yhtenä viikkona en päässyt kertaakaan kävelylenkille ja olo oli sen mukainen. Uskon, että liikunta auttaa jaksamaan. Salille vaan ja kirkasvaloa päälle :)

Sitäpaitsi välillä saa olla väsynytkin, se on normaalia.

Mirka kirjoitti...

Onko joku jotain muutakin kuin uupunut näin marraskuussa? Eikä se sitä paitsi ole kiinni työn laadusta tai täysin ihan määrästäkään se uupumus. Mä olen mielestäni eniten uupunut silloin, kun mun vähiten pitäisi sitä olla. Eli just silloin, kun pitäisi olla hiukan ns. helpompaa, niin sitten mä olen ihan poikki, enkä jaksa yhtään mitään. Toisaalta sitten taas, kun on kohtuullisesti suht mielekästä hommaa meneillään, niin jaksaa parhaiten (tai ei kerkiä ehkä miettiä uupumustaan niin paljon). Näin siis mulla...

Liikunta on kyllä hyvä lääke, sanoo hän, joka ei jaksa uupumukseltaan yleensä nostaa persausta sohvasta. Mä olen myös aikojen suhteen aika valikoiva, tosin seiskan jälkeen illalla sopii kyllä mulle hyvin, mutta yli yhtä iltaa viikossa en raski perheeltäni viedä. Mies hoitaa iltatoimet ja mä tulen sitten poimimaan rusinat pullasta kotiin päästyäni puoli ysiltä (eli lukemaan iltasadun). Sellaiseen on vaikea kyetä, että pystyisin käyttämään kaikki liikenevät hetket liikuntaan. Mä tarvitsen suunnitelmallisuutta elämääni muutenkin, eikä pikalenkki pikkukakkosen aikana kuulu siihen. Mun mies on ihan toista maata siinä suhteessa, mikä selittää ehkä sen, että se on hyväkuntoinen ja hoikka... :D

Mikä sua ilahduttaisi? Yritä ihmeessä miettiä parhaita mahdollisia toteutettavia juttuja ja keskity niihin! Vaikka sitten sohvassa nyhräämiseen, mutta tee se kunnialla, äläkä syyllistyen. Ja laadukasta ruokaa poskeen (sanoo taas se, joka elää jälleen pelkillä voileivillä).

Taru kirjoitti...

Toi väsymys kuullostaa niin tutulta. Kaikki niksipirkat täällä jo käytössä. Aamusin juon beroccaa koska ae auttaa. Suklaata ja kirkasvalolamppua iltaisin. Tulokset tosin kyseenalaisia ;).

Miksi et saisi olla väsynyt? Anna itsesi olla väsynyt. Ole väsynyt antaumuksella! Lepää, lue hömppää, ysö suklaata jos siltä tuntuu. Kun sitä on tehnyt tarpeeksi, sussa alkaa olla virtaa kuin pienessä kylässä. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon! Sitten mars jumppaan jne..

Nauttimista koiruuden kanssa. Puss!