Bright side

Kaiken tän outouden keskellä keksin yhden loistavan puolen tästä ajasta, tästä himputin pakko eristyneisyysajasta. Mun menoista aika suuri osa menee kahviloihin ja kirppareille. Eipä mene enää. Kaiken järjen mukaan, mun rahatilanteen pitäisi siis kohentua, kunhan vain PYSYN terveenä ja työkykyisenä. Ja minähän pysyn. 

Tässä porukka (minä) ehtinyt angstata sitä ettei kuukauteen ole koulua ja ollaan vain kotona. Nyt mä en oikeasti uskalla edes miettiä, mitä tarkoittaa, että koulua ei ole koko keväänä ja porukka on kotona KOKO ajan. Perhe on mulle hirmu rakas ja etenkin näinä aikoina olen tajunnut kuin hyviä poikia ja ihmisiä ne on. Ne hoitaa asialliset hommat mallikkaasti ja ilman eri rutinoita. Ovat luotettavia. Ja suloisia.  Mutta oikeasti, koko ajan kotona, ilman sosiaalista elämää kellään. Apua!!!

Suurin jännitys kohdistuu kyllä siihen, että kuin kestän, että mies on kotona aina. Kun aiemmin se oli hyvin hyvin paljon pelaamassa bilistä ja nythän siihen tulee stoppi. Mä en vaan ole ihminen, joka haluaa olla miehensä kanssa koko ajan. Siis oikeasti! En ole nyt, enkä ole ollut koskaan. Huuh! 

Kaikkien kotona oloon, kun lisää sen, että mun työ on pienten lasten kanssa kotona oloa... :D

Mut ei pitänyt marista, vaan iloita siitä ettei raha hupene turhaan. 

Eilen bonustytär selaili mun keittokirjoja ja ihastui Halparuokakirjaan. Nyt aiomme tehdä sit ruokia siitä PLUS tehdä jälkkäreitä. Because we can. Yritä tässä paino sit pitää alhaalla :D

Eilen neitonen teki sairaan hyvää suklaamoussea ja marenkeja pellillisen. Perustiistai!

Tänään ruokana kasvis-vuohenjuustopastaa ja ehkä rocky roadeja. 

Huomenna the avokadopastaa. 

Mikäs täällä ollessa. 

Nyt joudun antamaan koneen pikkukoululaisen käyttöön, koska etäkoulu. 

Voikaa hyvin!

Mä oon ennenkin huomannut, että tiukoissa paikoissa olen varsin cool. Sitä olen nytkin. Mä en kykene stressaamaan oikein mistään. NO okei, yöllä vahingossa valvoin ja tajusin, että saattaa pinna olla kireä jos sekä pojat että mies jäis kotiin. Mä olen tottunut omiin päiviini, en kaipaa tänne etenkään miestä etäilemään ja puuttumaan mun asioihin.
Mutta tähän asti kaikki sujunut kivasti. Etenkin junnu yllättänyt omatoimisuudellaan. Aamulla herää tekemään kaikki kouluhommat alta pois, kunnolla, ja loppupäivän ulkoilee ja lenkkeilee jne.
 Jopa keskimmäinen väkertää lukiohommia ihan säälliseen aikaan. Ylpeys!
 Esikoisella on tänään vika kirjoituspäivä ja sit onkin ongelma, että mitä sit?

Ristiäiset sujui sunnuntaina mainiosti. Kiittelin eksän nyksääkin kummikutsusta. Sanoin, ettei ihan jokainen kelpuuttais puolisonsa eksää kummiksi. Nyksä totesi tyynenä, että sehän onkin eksästä kiinni, ettei kaikilla ole tällaista ex-vaimoa.  Voiskohan ton saada huoneentauluksi?

Huraa, kirjoittaja tuli kotiin ja saan auton ja pääsen liesuun eli äitiä onnittelemaan!

Voikaa hyvin!

Jk. Olen aloittanut kotijumpan. Kuten myös junnu ja esikoinenkin. Tai ei ne jumppaa, ne kotitreenaa.

Hullunkuriset perheet

Bonustyttäreni sanoi eilen, että meidän perheistä vois tehdä tv-sarjan. Ihmisiä ja tapahtumia riittää. Uusin tapahtuma on se, että tänään eksän ja nyksänsä vauva kastetaan (vihdoin) ja mut on pyydetty kummiksi.
Olen varsin otettu tästä kummiudesta. Kertoo meidän hyvistä väleistä, siitä, ettei uusi vaimo inhoa mua, siitä, etten mä (enää) inhoa häntä (no en mä olen inhonnut, mutta..), siitäkin, ettei eksän kaveripiiri ole laaja., koska olen hänen lähin ystävänsä. Siitäkin, että kaikki ei eroa vihassa.
 Mut jee vauva!

Bonustytär kävi perjantaina siivoamassa eksällä reilut neljä tuntia ja eilen leipoi juhliin kolme juustokakkua.
Sitä tautia, jonka nimeä ei mainita, uhmaten BT (no se bonustytär) ja mun esikoinen on rampannut viikon salillakin harva se päivä.
Mä ostin 8viikkoa verkkokurssilta ladytreenin ylläri ylläri 8 viikolle. Olen tehnyt ekan viikon kaksi treeniä ja tykkään. BT teki mulle myös käsitreeniohjelman, jonka tein eilen ekaa kertaa.

Mun ystävä, joka aiemminkin on rempannut (laatuaikaistanut) mun kotia, kävi tällä viikolla yllättäin rymsteeraamassa. Se kun on puhunut, että mun vaatehuoneesta pitää tehdä huone tai walk in closet. Hirveästi sai aikaan muutamassa tunnissa ja nyt tilanne on se, että halutessaan BT voi nukkua siellä. On nimittäin ollut puhetta, että hän ehkä mieluummin olisi täällä kuin toisessa kodissaan.
Esikoinen vitsailee, että BT on sit kuin pikku Myy, joka nukkuu vaatekaapin hyllyllä.

Elikkä! Viikkoni on ollut loistava. Työlapsetkin on kotilomailleet, niin mä olen saanut hengähtää, levätä ja rentoutua.
On olo kuin uudella ihmissellä.
 Huomenna alkaa taas päivystys, eli 24/7 tuijotan puhelinta ja odottelen uutta muksua. Onneksi voin kotijumpata odotellessani. :D

Viime aikojen parhaat

Muistamis, ei tärkeysjärjestys
-Hyvät kirppislöydöt (pojille tosi hyviä vaatteita)
-kestävät kukat (neilikkakimppu kesti 3 viikkoa)
-bonustyttären auttaminen (Esikoinen ajoi tänään hirmu reissun viedäkseen pöydän isoimmalle tytölle, kun pöytä ei mahtunut tytön autoon. Aiheeseen liittyy myrskyssä ajoa Kallioon)
-bestiksen tapaaminen (huomenna!)
-pilates (jo kaksi kertaa)
-ruokavalio (aika kohdillaan vaikka vilona mässäilinkin)
-vapaa( työlapset kotilomailee)
-kivat ostokset (korson aseman puodista tarttui taas käteen)
-hyvä kirja (Kimppakämppä)
-esikoisen halaus (Halas, koska "on kiva että täällä asuu tuollainen ihminen)
-bonustytön, known as käenpoika, työllistyminen. Alkaa siivota mun eksän kotona. Naurua)
-kaappi seinään (Ystävä kävi jatkamassa syksyistä remppajutskaa täällä)
-viherkasvit (poikien huoneeseen)
-kinattomuus
-ei sakkoa (Säikähys ku tuli kirje poliisilta. Vain huomautus ❤)
-teatteri-innostus (Keskimmäisellä. Tää ilahdutti koko perhettä. Teini INNOSTUI  kun näki Kom teatterin näytelmän Poika)

Tällainen postaus tuli nakuteltua puhelimella kun makoilen nukutuspuuhissa 🙂

Jk. Ainiin, voitin instakisassa Fendin aurinkolasit. Kuvissa kauniit, mutta en tiedä sopiiko ne mulle. Toivottavasti.

Universumi, vetovoiman salaisuus ja sen sellaista

Voi miksen muista ikinä kirjoittaa ihaniin muistivihkoini kaikkia ajatuksia, joista haluan kirjoittaa? Olen viimeisen viikon ollut oikea ajatuskuningatar, mutta nyt on vain mielessä tämä yksi.
Te kaikki tiedätte universumilta pyytämisen ja aarrekartat ja kaiken muun "hömpän". Että sitä saa mitä tilaa.
Mulla on loistava esimerkki tästä aiheesta. Ja jos joku nyt opetti paljon, kuinka universumille puhutaan tai ei puhuta niin tämä. (Pikaisesti vain sanon, että universumille puhutaan kuten pikkulapselle. Pikkulapselle ei pidä sanoa, että "ei saa juosta, vaan esim kävele". Universumi ei tunne sanaa EI vaan kuulee ne muut sanat ympäriltä. )

Viime viikon maanantaina istuskelin bonustyttäreni kanssa ja puhuin että seuraavassa kuussa tienaan ihana sikana. "Toivottavasti autot EI hajoa, niin saisin pitääkin sen palkkani.". Koputettiin puuta,  (viime aikoina joka kuukausi jommassa kummassa autossa pikkuvika tai kumi puhki)

Seuraavana aamuna käänsin uuden sivun Eniten vituttaa kaikki-repäisykalenterista. Päivän tekstin alle esikoinen oli kirjoittanut : Se fiilis kun EI pääse inssistä läpi. (Mua nauratti)

Mentiin sitten aamusta esikoisen inssiin, minä takapenkille. Oltiin ajettu vartti, oltiin motarilla, kun yhtäkkiä auto hajosi. Kesken matkan. Auto ei vaan enää vetänyt. Lopputulos oli se, esikoinen ajoi  tien sivussa hätävilkut päällä, ykkösvaihteella, jarrut savuten. Ajokortti jäi saamatta, koska auto!
Inssimaksu 95 e kankkulan kaivoon.
Seuraavalle päivälle auto lainattiin autokoulusta ja sen kanssa sitten inssiin. Kortti tuli, 195 euroa lähti. (Kova vuokra tuolla autolla tunniksi!)

Viikon olen ollut sressaantunut ja ahdistunut. Luottokorjaajani oli ihan kuutamolla, että mikä autoon tuli. Lupasi kysyä neuvoa tutultaan, joka erikoistunut Toyotaan. Vihjaili, että saattaa olla tarve mennä merkkikorjaamolle, mutta hän nyt tsekkaa.
Sunnuntaina ajelin toisella autolla pikkumuksut kyydissä ja veisasin kovaan ääneen "Huomenna tai tiistaina saan autoni ehjänä takaisin, koska X on niin hyvä korjaaja. Hintakin on kohtuullisen pieni ja laalaaa".
Eilen sain viestin ihanalta korjaajaystävältä. Auto ehjä ja hinta maltillinen 110euroa.

Niin että miettikää nyt tarkoin, miten sille universumille höpäjätte.

(eilen olikin sitten eka päivä, kun olen ollut hyväntuulinen enkä rahastressiin kuolemassa)

Muihin iloisiin asioihin. Ruokavaliomuutos sujuu! Mä olen tiputtanut kuudessa viikossa kuusi kiloa. Bonustytär viidessä viikossa viisi. Mikä sinänsä jännä, koska hällä "ylikiloja" on vain noin viisi.
Me ollaan tosi iloisia tästä yhteisproggiksesta ja siitä, että päästiin sokerikoukusta. En mä täysin ilman suklaata ole ollut parina päivänä, mutta sehän on vain elämää.

jk. Luen juuri kirjaa Rikkaaksi, hoikaksi naimisiin. Kirjassa kirjailija testaa self help-kirjoja kuukauden kerraallaan. Kirjassa käsitellään myös Rhonda Byrnen Salaisuus kirjaa, josta ekan kerran luin tuosta universumille höpöttämisestä ja Ei sanan välttelystä.
 On muuten kiinnostava kirja, Tekisi mieli, itse testava vastaavaa. Palaan aiheeseen,

Historiallinen tyylipostaus

Mä saatan nyt astua Tyylilyyli- Tarun varpaille tyylipostauksellani, mutta se riski on otettava.
 Kerrankin luin lehdestä muoti/tyylijutun, jonka voin kopioida itselleni. Uusimmassa ja samalla vimeisessä Ellessä oli hyvät vinkit tälle vuodelle. Niistä ällistyttävän moni löytyy omasta kaapista ja on toteutettavissa.
Ensiksikin statement-värinen liehumekko. No sitä ei vielä ole, mutta äkkiäkös sellaisen hankkii ja nimenomaan pinkkinä. En jää näkymättömäksi.

Ja kyllä, minimekkoja nimenomaan käytän farkkujen kanssa tunikana. Vähän kun vielä laihdun, niin saan lempivaatteeni käyttöön. Hääpuvuksi kutsumani valkoinen pitsimekko. Vaate jossa muuten menin ekatreffeille nyksäni kanssa.

Mulla on mutsilta saatu TODELLA paksu kaulaketju, jossa on timangejakin. Olen joskus yrittänyt käyttää sitä nimenomaan farkkujen ja teepparin kanssa, mutta se on tuntunut överiltä. Nyt täytyy rohkaistua olemaan varsinainen statement-koru tyylilyyli.

Ja montas tuollaista perustoppia mulla on kaapissa? !0? 15? Just olin miettinyt, että siivoan kaapin ja luovin topeista, mutta enpäs luovukaan.
Se, että haluanko tunkea topin housujen sisäään ja esitellä vatsaani, on sit toinen juttu. Mut ainiin, minähän laihdun.

Eli tadaa, tässä olin P:n vinkkinurkkaus kaikille aikuisille naisille. (Tai siis Ellen oikeasti)

Mun on pakko skarpata vaatejutuissa. Mä oon koko ajan tyhmissä turvavaatteissa enkä missään kiinnostavassa.
Ja ei tartte mennä edes kauppaan etsimään uutta, senkun pemistää vaatehuoneen käyttämättömät vaatteet.

Niin sekin vielä. Idolini Laura Friman on tämän vuoden vaatteiden ostolakossa ja kirjoittaa siitä kirjankin. (Vähän epää. Se instassa mainitsi aloittavansa ostoslakon ja heti joku kustantamo otti yhteyttä ja pyysi kirjoittamaan kirjan. Voisko joku kustantamo mua pyytää kirjoittamaan jostain?  Mutta mistä...)

Jk. Muistatteko kun joku viikko sitten intoilin siitä, että aloitin taas suunnittelemaan viikon ruoat ja ostamaan ne kerralla. Olin ihan liekeissä.
Lauantaina juttelin ystäväni kanssa joka kysyi aiheesta. Nauroin katketakseni, koska ihan oikeasti olin unohtanut koko jutun ja suunnitelman. Mä siis noudatin sitä viikon ja UNOHDIN koko jutun. Kuinka näin voi käydä?

Voisin taas herätellä itseäni panostamaan tähän.

Jk2. Taru, vaikka mä astuinkin sun varpaille, niin olet kyllä vielä influensseri ruokajutuissa. Mutsi luki sun blogista Anna-lehden  kalakeitosta ja teki sitä. Minäkin pääsin maistamaan, Herkkua oli!

Tämä viikko

Sissus sentään sanon. Elämä kahden kaksivuotiaan kanssa on vähintäänkin kiinnostavaa. Ehkä montaaa muutakin asiaa. Tänään on pinna katkennut muutamaan otteeseen ja pohdin kauhuissani, että tällainenko mä olin silloin kun omat muksut oli pieniä. Kireä!
Höpisin näitä juttuja ystävälleni, jonka omat traumat heräs ja pyysi etten kerro enää mitään mun työstä. Hymiö. Voi olla että reagoin samoin sit joskus...  Milloin tämä joskus on, ei ole tietoa.
 Mutta onneksi yleensä olen voiton puolella. Elämässä ja työelämässä. Joohan?

Pikkuasioista sain kiksejä äsken. Mulla oli Elisalle kolme osamaksusopimusta. Tilasin niiden loppulaskut. Jatkossa puhelinlaskut on siis pienemmät. Kuulostaa niin hohdokkaalta.
Luottokorttilaskutkin yritän pienentää vikkelään, kun nyt on töitä ja tuloja. Pitää saada kuluja alas, kun kohta lähtee ne tokavikat lapsilisät elämää sulostuttamasta. (Montakohan kertaa mä tästäkin jaksan valittaa?)

Tänään käytin esikoisen autokoulun teoriakokeessa ja ensi tiistaina pääsen sitten inssiä seuraamaan takapenkiltä käsin. Ihan hirveää. Saattaa olla että jännitän enemmän kuin omaani. JA sitä jännitin törkeän paljon!
Jos kaikki menee putkeen, niin seuraavalla poikaviikolla mä en enää harrastuskuskaa. Mä itken onnesta, kun pääsen iltamyöhäkuskauksista.
Itken myös onnesta, kun toinen näistä taaperoista lopettaa yöheräilyt ja kiukuttelut. Nyt kun herää muutaman kerran yössä kuunteleen kiukkuitkua, niin tietää ikänsä. Ja pinnansa pituuden.
No, oon mä aamuisin onneksi ihan pirteä. Illalla vaan väsyttää entistä aikaisemmin. Kymmenen on jo mun latest, johon jaksan :D

Ruokajutuissa olin ensin ekstaasissa. Tein jauhelihakeittoa lounaaksi pienille. Mä pidin sitä saavutuksena.
Tänään onkin sit perhe ruokittu lidlin ranuilla ja hamppareilla. Huomenna ehken jaksa enää sitäkään.
 Ja hei, mistä tietää, että olen vähä väsy? Olen tänään syönyt patonkia, muutaman ranun ja puol levyä suklaata. Elämäntapamuutos hellitti tänään toviksi. Ehkä iltaruoka on jo normin mukaista. Tai ei siis ehkä, vaan ON.

Vaatehuoneprojektin ajattelin aloittaa huomenna. Jos mä läpikäyn vaatteita samalla kun ipanat leikkii viereisessä huoneessa. Olen ilokseni voinut jo käyttää t-paitoja, jotka ennen nuoli pintaa, mutta nyt asettuu ihan löyhästi aloilleen. Sanon tämän siksi, etten söisi suklaalevyn loppuakin puolikasta.

Tällainen viikko so far. Ei hohtohetkiä kovin montaa, mutta aikamoinen selviytyjä olen. Hyvä minä!