Fanaattiset paasaajat

Olen joskus tainnut puhua siitäkin aiheesta, että jos mulle paasaa, niin toimin päin vastoin.
 Nyt niin tekisi mieli.

"Kaverin" kaveri linkitti faceen jotain uutista, kuinka lapsiperheiltä viedään loputkin rahat jne.
Tämä mun "kaveri" kommentoi: "Miten kukaan vihaa maailmaa ja luontoa niin paljon että tekee neljä lasta".

Tarvitseeko sanoa, että kommentoija on lapseton (ja toki naimatonkin). Ja ihan sairaan ärsyttävä paasaajasyyllistäjäbesserwisser.
Sain nyt oman osani aiheesta "pitää syöttää lapsille kasvisruokiakin".

Haluan tehdä neljännen lapsen ja pelkkää lihaa syön jatkossa.

Jotakuinkin 40 ruokaa

Sain eilen puuskan ja kirjoitin ylös ruokia, joita meillä syödään. (yleensä meillä kyllä syödään kuutta ruokaa, nyt keksin ainaskin 40)

Sattumanvaraisessa järjestyksessä:

Pekoni-kermakastike fusillipastan kera
Hornetit ja ranskalaiset
Lohikiusaus
Sosekeitto
Tacosalaatti
Kala+muusi
Pepin voimavuoka
Jauhelihakastike
Kalaa uunissa
Pihvit
Kana tikka masala
Jauhelihapihvi
Kanawokki
Kalakeitto
Uuniperunat täytteellä
Lihapullat+muusi
Kasvislasagne
Broiskulasagne
Kanakeitto
Tortillat
Avokadopasta
Carbonara
Kanaa + paistetut nuudelit
Jauhelihakeitto
Pinaattiletut
Lohimedaljongit
Pitsa
Quesadillat
Pähkinä-pinaattipasta
Nakkikeitto
Nakkikastike
Riistakäristys
HAmpurilaiset
Lihamureke
Risotto
Bolognese (keskimmäisen tekemä)

Näitä nyt pitäisi jakaa viikoille, huh.

Tarkistin jääkaapin ja pakastimen tilanteen. Tällä viikolla syödään:
Kanawokkia
Jauhelihakastike
Carbonara
Ikean lihapullat
Kalapuikot

Aika ankeaa sanon, mutta päätin nyt tyhjentää kaapit enkä käydä kaupassa.

Tänään välipalaksi paistan lettuja. Lupasin junnulle ekan koulupäivän kunniaksi.

Eka koulupäivä!!!! Erityisin päivä ikinä sanoi kuopus. (Viidesluokkalainen esitti koulunpihalla ettei näe meitä. Suodaan se hälle.)

Gourmet is not my middle name

Uskomatonta. Eilen Lidlissä käydessä silmät osui fenkoliin ja päätin tehdä viimeisen lomapäivän kunniaksi fenkoli-jokirapukeittoa.
Reseptiä en löytänyt mistään, joten hieman keksin omasta päästäni ja epätoivon vimmalla muistelin, mitä joskus olen saattanut tehdä.

Kuullotin voissa kolme pilkottua fenkolia ja neljä salottisipulia. Ripsautin joukkoon valko ja cayennepippuria ja merisuolaa. Pari ruokalusikallista jauhoja pyöräytettiin joukkoon ja sitten vettä, lots. Kalaliemi oli loppu ja meinasin mennä ilman. Maistui pahalta, joten lykkäsin kanaliemikuution joukkoon. Kun kasvikset oli pehmeitä viskasin sekaan katkarapuja. Hetken lämmitin ja sitten sauvaskoittimella sileäksi. (Lähes) Joukkoon kuohukermaa ja purkillinen punaravun pyrstöjä. (Juu, punarapu ei ole jokirapu. Big deal. )

Oli hyvää. Mies söi puoli kattilallista.

Koska olen teiniintyvän vanhempi, aloimme miehen kanssa yllyttämään poikia menemään "festareille" katsomaan Justimusta. Keskimmäinen ei innostunut, mutta vanhin otti kaksi kamua mukaan ja lähti. Omien sanojensa mukaan "matkalle alakoulusta yläkouluun". Oih!
 Kohta tänne tulee esikoisen kaverin äiti ja aion sille esitellä Youtubesta, millaista jengiä patistin pojat katsomaan. Epäilen, että saan selkääni. :D
 Mut oikeesti, onko hienompaa biisiä kuin Justimuksen Facebook?

Teho-osastoa, vauvoja, angstia ja paahtoleipäkostoja

Eilen oli myrskyä ja tyventä. Ehdin pomppia mielentilasta toiseen, hops vaan. Ensin intoilen tulevasta arjesta. Sitten asiasta ääneen miehelle puhuessa laskeuduin räminällä alas. Ei mun elämä muutu koulujen alusta mihinkään suuntaan. Samaa hengailua kuin tähänkin asti. Mitä nyt kuskaukset lisääntyy. Mutta muuten. Himassa himassa himassa.
 Aloin miehelle hokemaan "keksi jotain positiivista, keksi jotain positivista". Löytyi sitä. Mä joka päivä luen ihmisten statuksista, miten karseaa mennä duuniin ja ah ja voi, miksi lomaan on vuosi jne.  Mun elämässä ei käy noin.
Mutta ei mun elämässä olen kauheasti vaihteluakaan, kun ei vapaa ja työ vaihtele. (Huomatkaa, että tää on siinä nuivassa mielentilassa ajateltu. Heti kun säpisen hieman, niin näen tän asian ihan eri lailla. Mutta kyllä, on tässä kotona olemisessa huonot puolensa. Olenkohan mä tipahtanut yhteiskunnasta ulos?)

Tohon aiheeseen liittyen, juttelin eilen bioisäni kanssa, jota ei missään tapauksessa isään pidä sekoittaman. Mulla on hämärä mielikuva, että joku vuosi sitten bioI odotti eläkkeen alkua. Eläke alkoi ja puolessa vuodessa tuli mitta täyteen. Alkoi tekeen töitä vanhalle työpaikalleen. Vuoden alusta bioI vakinaistettiin vanhaan työpaikkaansa. Ikää ihan ihan kohta 70 v. How cool!

Eilen angstasin myös painosta. Viikon laihdutin ja yhden ainoa lauantain aikana sain pudottamani kilot takaisin. WTF? Eilen palasin kuitenkin normiruokavalioon, paitsi että söin yhden paahtoleivän iltapäivällä. Podin suurta tuskaa ja morkkista sen yhden viipaleen vuoksi. Oikeasti. Kostoksi sitten kaahasin kauppaan puoli ysiltä illalla suklaata ostamaan. HAHAHAH, siitäs sait! (Kuka sai, kenelle kostin? Paahtoleivälle kai?)

No suklaata syöden jumituin taas nojatuoliin (Ektorp, Ikea) nauttimaan Teho-osasto putkesta. Miten se voikin olla niin ihanaa? Mun elämän suuri ilo.
Siinä katsoessa muistelin miten erityinen suhde mulla on tehariin. Kaksi kertaa olen sen katsottuani mennyt synnyttämään.
Kolmannella kerralla Tehari oli tauolla ja synnytin poikkeuksellisesti muutenkin alkuillasta jo, mutta mutta....
Olin tehnyt alkuillasta raskaustestin ja odotin malttamattomana miestä kotiin. Kun mies saapui, olin tosi cool ja ihan normisti alettiin katsomaan Teho-osastoa tallennukselta. Ohjelman alkumetreillä päähenkilö kertoo toiselle päähenkilölle, että ne saa vauvan. Mun oli pakko sammuttaa ohjelma ja hihkuu et "Niin mekin". Nyt mä odotan malttamattomana törmääväni siihen samaiseen jaksoon. Kun en yhtään muista ketkä alkoi odottamaan silloin. Saatan kyyneleen tirauttaa.

Mun tutuille on syntynyt ihan kamalasti vauvoja viime päivinä. Kuukauden sisällä neljä vauvaa. Ihanaa. Erityisen ihanaa ettei mulle. Vielä erityisemmän ihanaa, että näillä helteillä mulla ei ole vauvaa.
Kamalaa, musta on tullut just sellainen ihminen, joita inhosin kun aloin kolmatta lasta odottamaan. "Ootsä hullu, kolmas? Onneksi sulle eikä mulle? Saat tulla kylään vauvan kanssa, mutta et enää taaperon."
En mä kyllä noin kamala ole. Mä vaan täällä jupisen, että onneksi en minä, vauvan äideille hihkun että "iih vauva". Olen kyllä oikeastikin sitä mieltä. (Mutta onneksi ei mulle)

Lomaviikko, viimeinen

Ehdin jo facessa hehkuttaa sitä, että on nyt on viimeinen lomaviikko. Olen julma ja kamala ihminen, mutta oikeesti tää lomailun loppuminen on hyvä asia, lapsille. Mä haluan takaisin normaalin unirytmin. Normaalit ruokailut. (Mä hieman poden morkkista siitä, että lapset on saaneet kesällä syödä mitä huvittaa milloin huvittaa. Päivisin siis. En yhtään ole kyennyt lounaan tekijäksi koko kesänä.)
Mä haluan isoille pojille muutakin tekemistä kuin nysväämisen ja koneella istumisen. Okei, ensi viikolla saan itkukohtauksia ja raivareita, kun joudun koululaisten angstin kohteeksi, mutta eiköhän ne siihen äkkiä totu. (Viikonloppuna oli yhden pojan ja koiran kanssa kävelyllä. Mainitsin että koulun alkuun on yhdeksän yötä. Poika raivosi aikansa ja alkoi sitten itkemään.)

Mutta oikeasti, arki. Ihanaa. Aamulla soi kello, syödään aamiaista, pojat kouluun, sitten saan rauhassa tehdä kotihommia, ilman että miljoona lasta keskeyttää joka välissä. Iltapäivällä on sitten edessä sitä epämääräistä angstia, mutta sitten onkin jo ilta ja pojat menee nukkumaan. ENNEN mua!

Tajusitte kai, että ton nukkumaanmenojutun takia mä sitä arkea odotan. Siis oikeesti, luulitteko että mä haluan kelloherätyksiä? Tai kouluunmenokiroilua?
(Mutta se, että junnu menee kouluun, on ihan uber suloista. Ihanaksi sen tekee sekin, että se on lapsi, joka ei ekana aamuna takerru mun käsiin ja jalkoihin ja itke. Olen nyt junnun kolmesta kaverista kuullut seuraavia asioita: ne ei uskalla olla minuuttiakaan yksin kotona, ne ei voi olla leikkimässä omassa kodissaan eri kerroksessa kuin muu perhe, yksi poika ei tällä hetkellä suostu menemään yksin edes vessaan. Okka, tällaista se voi olla, mutta onneksi ei meillä, ainakaan vielä. Valitettavan tuoreessa muistissa isojen poikien ekaluokka-ahdistukset, jotka alkoivat yhdessä yössä. En edes roskia saanut viedä, ilman että itkivät perään.)

Nyt pitäisi jotain muksaa keksiä, millä täyttäisi tämän viikon laadukkaasti. Hmmmm...

Salaperäinen nainen

Luin todella syvällisen analyysin-not-siitä mistä miehet pitävät.
Salaperäisistä naisista, jotka tekevät salperäisiä asioita, eivät tavallisista järkevistä naisista, jotka katsovat liian paljon televisiota ja käyttävät normaalinnäköisiä vaatteita.

Alanpa todella salaperäiseksi. Mies soittaa matkoilta:
M: Miten menee?
Minä: Nooo...
M: Mitä oot tehnyt?
Minä: Juttuja, kaikenlaista
M:Ootteko nähneet ketään?
Minä: Ehkä ollaan, ehkä ei
M:Mitä söitte tänään, haitteko pitsat?
Minä: Senpä sä haluaisit tietää....
Moi nyt, mun täytyy lopettaa, on korsetin nyöritys pahasti kesken, täytyy varmaan hakea naapuri apuun.

Kyllä, tosi kiinnostavan salaperäiseksi on ryhdyttävä. Valloitan mieheni uudestaan. Ei edes tajua mikä iski.

Mutta hellän hintelästi aion iskeä. Sain ruokavalioni vihdoin takaisin asialliseksi, mutta herkulliseksi. Melkein kaksi kiloa laihtunut tällä viikolla. Siitä se hintelyys.
En kestä, että  törmäisin johonkuhun pahanilkiseen, joka pääsisi hehkuttamaan, että "etpäs näemmä pitänytkään kilojasi poissa kaikesta uhoamisesta huolimatta".

Eilen junnu sai illalla hurjan urheilupuuskan. Teki hauiksia ja kyykkyjä painot kädessä, punnersi, teki lankkua, hirmuisesti istumaannousuja ja punnerruksia. Lapsi on 7v, mutta annoin tehdä,  vaikka ei kai noin pienet sais painoja käyttääkään.
 Aikani katsoin vierestä, mutta pakko se oli itsekin sit treenata. Tais olla eka "treeni" tässä kuussa. Mutta kivaa se oli.

(Täytyykin miehelle salaperäisenä vihjailla, mun upean näköisestä uudesta peeteestä, joka kotona mua treenauttaa.)

Laiska laiskempi...

Mies fillaroi eilen kolmen tunnin lenkin. Kun tuli kotiin, naureskeli, että taas sä katsot Teho-osastoa. Ärähdin, että olen sun mielestä varmaan laiska luuseripaska jne. Mies nauroi, että "taidat projisoida nyt omia tunteitas mulle". No älä!
Olen laiska laiskempi laiskin. En tällä helteellä tee mitään. Ja sitten toisekseen, jos mies fillaroi kolme h ja kotona on neljä lasta, niin mihin mä voisin mennä? Mutta totta puhuakseni, vaikka mies olisi kotona, mä en fillarois kolmea tuntia kuitenkaan.
 Eilen taas tajusin, että meen aikaisin nukkumaan kun on tylsää. Mies katsoi tyhmää leffaa, mun kirja loppui, isot pojat kikatti omissa huoneissaan luurit päässä tyhmiä videoita katsoen, mä totesin taas, että yhtä hyvin voin nukkua. Optimistisena ajattelin herääväni aamulla aikaisin ja meneväni lenkille. Heräsin päänsärkyisenä juuri ennen kuin mies lähti töihin.  Se siitä lenkistä. Illalla uusi yritys.

Jospa vaikka aloittaisin sen pyöräilyn.

Olen ollut tosi tyytyväinen tähän kesään, mutta se kaivelee, että mun liikunta on koko ajan vähentynyt ja vähentynyt. Mä voin paremmin kun liikun. Nää helteet sotki kaiken mun kohdalla. Ja ennen sitä ystävän muutto. No, se ei kokonaan, opin yksinkin liikkumaan, mutta helteet. Ja miehen työmatkat tietty.

Naurattanut on yksi asia. Miehen loma. Vietti kaksi viikkoa lomaa, piti olla kolme. Lupasi yhden viikon lomailla heinäkuussa. Sitten muuttui muotoon "en mä KOKO viikkoa luvannut". Lopulta lomaa oli yksi päivä.
Seuraavaksi luvattiin lomailla heinä-elokuun vaihteessa. NO se toteutuu. Kaksi päivää. Ai että hiemanko jää lomia tulevaisuuteen....
On se lykky, et mä olen kotona ja mulle on ihan sama milloin mies on kotona tai töissä.