Yritin olla hyvä (ja kärsivällinen)

Lupasin eilen, että tänään olen ihanainen söpöliini. En sitten  tiedä olinko. Olen hieman siivonnut, puuhakkaasti jo aamupäivällä valmistanut illan kasvissosekeiton, leiponut sämpylöitä ja voimaillut. Erityisesti sämpylöistä sain kiitoksia. Pojat oli ihan innoissaan ja söivät kaksi pellillistä hups vaan. Taidan kokeilla joskus sitä vinkkiä, että illalla teen taikinan, laitan yöksi jääkaappiin ja paistan aamulla. Montakohan hyvä äiti -pistettä sillä saisi?

Voimailu oli taas törkeän mahtavaa. Peeteeni seurassa treenatessa mä ylitän itseni. Teen esim. pystypunnerruksia niin raskailla painoilla et saan pahimmillaan tehtyä viisi punnerrusta. Salilla vähentäisin painoja rutkasti, mutta en kehittyisi. Tässä on enää kaksi kuukautta aikaa tehdä muutoksia itseen ja etenkin urheilujuttuihin, ennenkuin ystävä muuttaa kauas pois ja mä jään omilleni. (ei tästä voi edes puhua)

Viikonloppuna yllätin itseni. Päätin ulkoiluttaa juoksutrikoitani ja lähdin lenkille. Oli ajatus juosta ja kävellä vuorotellen, mutta juoksu jostain syystä kulki ja päätinkin juosta niin kauan kuin jaksan. Kahdesta kilometristä kävelin kahdensadan metrsin mäen. Euforiaa!
Onneksi en tänään pääse lenkille, koska en kuitenkaan jaksaisi uusia tota. Torstaina on lenkkipäivä ja hyvällä tuurilla juoksu taas kulkee. Okei, mä vihasin juoksemista, ihan törkeän tylsää touhua, mutta innostuin siitä, että jaksoin. Mun todellakin täytyy hankkia musiikkia korville, etten joudu vain puuskutustani kuuntelemaan.

Olenpas tylsä tänään!

Erityiset kiitokset Kinttupolkujen Marikalle, joka laifstail-kirjoituksellaan nauratti. Marika ei ollut tylsä!

Jk. pojat ilahduttaa. Junnu aloitti viime viikolla aidan pesemisen rahan kiilto silmissään. Joka välissä kysyi paljonko saa rahaa jos pesee niin ja niin paljon.
Eilen esikkokin aloitti. "Monta lautaa pitää pestä, et saan kolme e?" Sit se meni ja pesi.
Vielä kun kolmaskin lapsi reipastuis, niin johan tulisi puhdas aita.

Ihana pinkki piristää päivän!

Aina kun avaan Facebookin, mun sivulle lävähtää Zalandon mainos, jossa tuo otsikon teksti. Jossain määrin se piristää mua.

Itse en ole ollut pirteä. Mun on keskiviikon vapaaillan jälkeen niin vaikea laskeutua arkeen. Mies tänään jo viisaana huomas, että mua vaivaa jokin. Sit kun mua ei vaivaa muu kuin kyllästys. Kaikki hyvin ja sit tylsyttää kuitenkin.
 Asiaa ei kyllä auttanut, kun aamuisessa säbäturnauksessa oleva tuttu äiti kertoi sanoneensa miehelleen, et heitä yhdistää vain lapsi ja asuntolaina. "Siksi me Rouva x:n kanssa käydään koko ajan baareissa hauskaa pitämässä".
Musta se  oli aika surullista. MINÄ EN HALUA ajatella noin. En aio ajatella. Mutta silti asialle täytyy tehdä jotain. Helposti elo menee siihen, ettei ole mitään ihmeellistä juteltavaa. Etenkään kun asutaan eri maissa. Vaikka ehkä juuri siksi pitäisi olla kerrottavaa. Mut ei ole. Toinen tekee töitä, toinen pyörittää kotiarkea. Eipä siitä aina juttua synny. (Näiden baaripomppijoiden avioliitot on muuten täsmälleen saman ikäisiä kuin mun. 15 vuotta tulee täyteen. Onko olemassa joku varttikriisivuosi?)

Mutta onneksi on taas arki alkamassa.Aion kääntää uuden lehden ja olla iloinen ja aikaansaava. Oikea supersöpöliini.

jk. Täytyy aloittaa laihdutuskin uudestaan. Selkeesti olin positiivisempi kuurin aikana. Tasapainoilu ei sovi mulle :)

Väsyneenä ei saa mennä kauppaan

Eilen olin keikalla. Join yhden siiderin. Äsken kävin kaupassa ostamassa sipsejä, kaksi suklaalevyä ja yhden karkkipussin. Niin ja tietysti mutakakkuainekset. (ja ainekset croque monsieur-leipiin)
Mitä mä olisin ostanut, jos mulla olisi oikea krapula, eikä vaan liian lyhyet yöunet-krapula?

Olen muuten aika ajan hermolla vieläkin.
Tavastialla bongasin Haloo Helsingin Ellin (iik) ja Kengurumeiningin kitaristin (IIK). Mä siis tunnistan ihmisiä. Tätä nuorisoa. En ole kalkkeutunut.
 Mutta voisko keikat olla istumakeikkoja ja n. kuudelta illalla?

Kiva ilta!!! Mut saako jo mennä nukkumaan?

Vai sittenkin musta hevonen

Mistä tietää, että mun elämässä kaikki on todella hyvin, olen vailla ongelmia? No siitä, et mulla on aikaa pohtia vieläkin sitä, mitä laitan keikalle päälle.
Mutta MÄ RAKASTAN pinnallisuutta. Etenkin jos tiedän että mussa tai muissa pinnallisissa on muitakin puolia. (seliseli taas)

Mistä tuli mieleen, että ystäväni Runningup, oli saanut kiinnostavan koulutehtävän. Piti yhdellä kuvalla kertoa itsestään. Kaveri laittaa juoksukuvan.
 Mä jäin miettimään, mitä mua kuvaavassa kuvassa olisi. Minä lakkaamassa kynsiä, minä lukemassa, minä leipomassa pullaa... En yhtään keksi, kuka olen ja miten sen kuvaisin. Mutta superkiinnostava pohdinnan aihe. (Ilman ystävän kouluttautumista, en tätäkään siis pohtisi. )

Mutta alla se musta hevonen. Joko tämä tai sitten "kissapaita".

(Vähänkö olis siistiä, jos Tavastialla joku ventovieras tulis sanomaan, et "ton sitten laitoit". Lähes harmi etten ole "vaimon" kaltainen julkkis. (Luoja kiitos en ole. Se olis kamalaa)

Mulla ei ole mitään päälle pantavaa

Ihan kauhea kriisi on kuulkaas. Mä menen huomenna Von Hertzenien keikalle ja mitään ei ole missä hauskalta näyttäisin. Hauskalta, hyvältä, särmältä, kiinnostavalta. Sinänsä asialle ei ole väliä, koska meen katsoon keikkaa ja kukaan ei tuu katsoon mua. Olis vaan kiva olla cool :D

Alla epätoivoisia yritelmiä.  Valkoisen t-paidan tilalle tulossa harmaa veeaukkoinen, mutta nyt se on pesussa.

Miksi mulla on näin synkät ja tylsät vaihtikset, kun mun kaverilla on paljon hauskemmat ja tosi paljon hauskemmat?

Oisko ehkä tärkeempää kuunnella Youtubesta bändin biisejä, eikä uikuttaa keski-ikäisen naisen vaateongelmista?

Sit mulla on roikkujalkakriisikin. Juu, olen laihtunut, mutta olen sellainen kuivahtanut roikko nyt. Saan ilmeisesti seuraavan vuoden JOKA ilta tehdä kyykkyjä ja askelkyykkyjä ja sumokyykkyjä ja sekään ei ehkä riitä, Tiedoksenne: en ikinä ota enää vaatteita pois päältä. Eilen kävi mielessä sekin, et lihotan itseni pulleroiseksi...

Huomaatteko mun euforian kadonneen. Tiedän mistä se johtuu. Olen kaksi kk laihduttanut ja koko ajan saavuttanut jotain. Nyt paino ns.jymähtänyt. En ole laihduttanut vaan pitänyt painoa samassa. Eihän siitä euforiaa tule. Lievä tyytyväisyyttä ainoastaan.

Mut olen ihana olen ihana olen ihana olen hauska olen kiinnostava olen hassu olen outo olen pullanleipoja

Marttana

Taloudellisuus iski. Tuli järisyttävä visalasku, mikä sai mut viidessä minuutissa pykäämään pitkän ruokalistan täynnä hyviä ja halpoja perussafkoja, joita syödään seuraava kymmenen päivää.
 Ninjagovuokaa (se pepin voimavuoka siis), kasvissosekeittoa ja sämpylöitä, pekoni-kanttarellisoosia ja tuorepastaa, tortilloja, horneteja ja ranskalaisia (viikonloppuruokia nuo kaksi), jauhelihakastiketta, risottoa, pinaattilettuja. Päälle jugurtteja ja leipää ja pari säkkiä jauhoja. Hinta Lidlissä 85e. (Olutta ja siideriäkin. Ja karkkia.)

Marttakohtaus siis.

Olen myös myynyt vaatteita nettikirppiksellä ja nyt hihittelen ja lasken pennosia. "Hihhih, 20 euroa, tällä me syödään pari päivää."

Muuten ei siis naurata yhtään tollanen talouskriisi. Onneksi se menee ohi, kun lakkaan korjaamasta autoa ja maksamasta lomalentoja.

Olen mä marttailun lisäksi muutakin tehnyt. Urheillut. Olen niin paljon saanut jo palautetta siitä, että näytän sporttiselta (Ihan epää muuten. Musta sporty-spice oli ällö, Geri oli hottis), joten pitää käyttäytyä sporttisesti. Ystävä sanoi tänään, et olen jo aika kauan ollut sporttinen, mutta ilmeisesti en vain tajua sitä. Totta. Mä olen tottunut olemaan sohvaperuna, että pää ei pysy mukana muutoksessa. Kävelen tunnin lenkkejä n.kolmesti viikossa plus voimailen ehkä kahdesti. Ja kävelen koiran kanssa. On se  jo aika liikkuvaa.
 Mutta siis. Eilen voimailtiin kaverilla, aika kovaa. Illalla sain juoksupuuskan ja testasin aloittelijan juoksuohjelmaa. Minsa kävelyä, kaksi juoksua. Sattui vaan niin, että puolimatkassa kohtasin kotiin kävelevän keskimmäisen, joten treeni jäi kesken ja kävelin kotiin. Mutta aloitin silti.
Illalla vielä tein kyykky ja punnerrustestin. (tulos hyvä ja keskinkertainen). Aamulla oli vaikea nousta. Erityisen vaikea on istua.
Ap käytiin tunnin kävelylenkillä ja nyt etenkään ei istumaan meno suju ähkimättä.

Huomenna kokeilen juoksua, jos jalat antaa luvan.

Alkuviikosta diettaan tiukasti ja keskiviikkona VON HERTZENIT Tavastialla.(pitää laihduttaa ennen tiukkavatsojen näkemistä. Hmmm, kuulemista)  Mitä mä laitan päälle? Jotain joka ei näytä Mel C:ltä.

Kymmenen purkkia maitoa

Marikan mieliksi kyselin eilen tutulta 12 lapsen äidiltä, paljonko heillä menee maitoa. PALJON ja menisi enemmän ellei säännöstelisi hieman. Perjantaina ostetaan 10 purkkia maitoa, välillä litran ja välillä puolentoistalitran purkkeja, ja maanantaina ne on loppu. Jos jaksaisin, laskisin monta purkkia se tekee kuussa. Ehkä 100 purkkia ???

Jauhelihakastiketta tehdään 800 grammasta tai kilosta. Mikä on vähän, mutta asia selittyy yhden toisen suuren perheen äidin vinkillä. Makaronia paljon, lihaa vähän. Valmiiksi tehtyinä lihat ja makaronit sekoitetaan toisiinsa.

Perunoita tehdään yhdelle aterialle viisi kiloa. Mikä erityisesti nauratti, kun muistin tehneeni  perunamuusin pojille kuudesta perunasta. (Kukaan ei kauheasti perunamuusia syö, mut silti. Neljän lapsen muusi, kuusi perunaa.)

Jos makaronia lisäkkeenä, sitä tehdään neljästä pussista.

HEI; nymmä keksin. Kun kerran olen seuraa vailla, niin taidan ilmoittautua  tämän äidin päiväseuraksi. Mä haluan vaklata millaista se on ja kuinka kauhian paljon sitä ruokaa tehdään. Miettikää, 12 lapsen lettukestit vaikka???

Taidan leipoa jotain ja mennä oven taakse kylään joku päivä.

Eilen mutsi kävi meillä leipomusten kanssa. Ihan mielettömän hyvää mutakakkua oli tehnyt hän. Traagisen ajattelemattomuuden vuoksi junnu jäi ilman, mikä aiheutti kirkumista ja tavaroiden paiskomista. Olin ennakoinut tämän ja esittelin kakun reseptiä. "Leivotaan huomenna uusi, yhdessä". (Miten niin lellin tota lasta?)

Kakun lisäksi tänään teen riisipuuroa. On siis sekä edullinen päivä, että kasvisruokapäivä. Hiilijalanjälkeni kutistuu radikaalisti. Hyvän ihmisen sädekehä kelluu pääni päällä. (taitaa kyllä meillä kahden auton perheillä olla tekemistä tuon hiilijalanjäljen peittämiseksi)

Kesälomaa suunniteltiin. Ensimmäistä kertaa ikinä, mä pidän työstä taukoa peräti kaksi viikkoa. Yleensä lomaillut vaan reissun verran, mutta nyt otan viikon siihen päälle. Aika ihanaa. Monen monta vapaapäivää tiedossa.

Laihduttamisesta en ole puhunut moneen päivään. Luulitte varmaan, että lopetin jo. Ei en. Nyt mä optimoin eli välillä syön "väärin" ja välillä syön oikein, tasapainoilen. Paino laskee mutakakuista ja pullista huolimatta. Olen pohtinut, että jos tämän painoisena haluan pysyä, saan tehtyä sen iisisti, mutta jos muutaman kilon haluan kevyemmäksi, niin sen ylläpito voi olla raskaampaa. Pohdin asiaa.

Aamulla vedin farkut jalkaan ja kiristämällä kiristin vyötä. Kiljaisin, että "tarvitsen lisää reikiä vyöhön, vitsit mä olen laiha". Miestä hieman nauratti siinä vieressä.

Tänään yritän keksiä sen mielekkään ja kiinnostavan elämän. Vinkkejä vastaanotetaan!