Taloudellisuuskompurointia

Ei vaan suju multa tuo rahan käyttämättömyyys. Koko ajan jotain. Tarpeellista tai vähemmän tarpeellista.

Illalla iski taas kohtaus ja kavverin kanssa alettiin laskeen budjetteja ja miettimään ruokia. Kurkin kaapit ja pakastimet ja pohdin ruokia niiden ympärille. Tiedossa ainakin pulled porkia, esikoisen tekemää lihamureketta ja kuopuksen tekemää jauhelihakastiketta. Ajattelin et kaikki pojat saa leipoakin jos siltä tuntuu.

Minä en niitä voi maistella. Nyt alkoi herkkulakko! Hirvittää jo, vaikka ollut hereillä vasta tunnin, enkä tässä kohtaa herkkuja tapaakaan syödä. 

Jos on herkkulakossa, senhän kuuluisi näkyä rahatilanteessa, eikö?

Oli kyllä karuja laskelmia eilen. Kaveri neuvoi lisäämään budjettiin ne yllärimenot, joita koko ajan tulee. Mm. juuri meni veljenpojan lahjaan 30 e. Budjetissa pitäisi näkyä myös poikien parturit ja oma kampaaja. Näitä kun ynnäilin, tajusin että viikkobudjetti on n.200e ruokaan ja bensaan ja omiin juttuihin. Hmmm, mitkä omat jutut kysyn vaan.

Onneksi olen tyyppiä vähään tyytyvä, eli hengailen kotona lähes mielelläni. En tarvitse ravintoloita ja kahviloita. Uusia vaatteitakaan en aio ostaa, koska NYT ON MAHDUTTAVA vanhoihinkin pe...le. 

Viikon tavoite, liikkua paljon, tuhlata vähän.

 Tavoite käyttää myös jotain muuta vaatetta, kuin mustaa kaapua!

Itsetunnosta

Olen miettinyt suuria. Lähinnä omaa kummallisuuttani.
 Kaikki alkoi viikonloppuna, kun mies kysyi miksi olen aina pahalla tuulella. ( Ei muuten ole kyssäri, jonka haluaa kuulla, ei.)
Minähän en edes ole ollut pahalla tuulella sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen vaan nalkuttanut pojille ja sehän ei ole muuta kuin sitä itseään.

No siitä pääsin parin päivän ajattelun jälkeen huikeaan läpimurtoon itseni ymmärtämisessä.
 Mulla on ollu kautta aikain parempi itsetunto sinkkuna, kuin parisuhteessa. Nyt sitten ratkaisin jotta miksi.
Mä pidän itsestäni enemmän pienissä paloissa. Ja jos olen sinkku ja tapailen jotakuta(kymmentä) tyyppiä, niin nehän näkee musta sen mun parhaan puolen. Olen kiva ja hauska ja rento ja itsevarma. Mutta lykkääpäs mut parisuhteeseen. Sit mua nähdäänkin paljon enemmän, kuin vain se  pari hassua tuntia. Koko aikaa en ole hassu ja hauska. Ja se ärsyttää minua itseäni, että olenkin tavallinen tylsä ihminen, joka ei koko ajan ole viihdyttävä.
Kun tätä mietin, petyn itseeni ja pelkään olevani pettymys toiselle= itsetunto on alhaisempi

Mä vaadin itseltäni oikeasti todella kummallisia asioita, joita en kyllä muilta edes ajattele vaativani.

Ja kuten olen vuosia sanonut, mun kriisit on kyllä ihan itseaiheutettuja.

Kiteytettynä tämä oivallus oli tämä: mä pidän itsestäni siis niissä pienissä paloissa ja mun on vaikea uskoa, että joku tykkäis musta aina, ihan vaan minuna.
Sinkkuaikana musta oli ihan päivänselvää, että olin miesten mielestä ihmeellinen :D (Pakko käyttää noita hymiöitä, ettei liian vakavaksi mene)

Mies kyllä sanoo tykkäävänsä ihan koko ajan. Se on vain minä, joka ei, Koko aikaa.

Aloin sitten märehtimään sitä miten kauhea olen entisessä avioliitossani ollut. Sopivasti eksä soitti ja pääsin kysymään kuinka kamala olin ja olinko aina pahantuulinen.  Ei kuulemma kokenut asiaa yhtään niin. Lohdutteli minua ja tsemppasi uskomaan itseeni ja rentoutumaan hieman.
 Oli todella hyvä keskustelu.

Puhelun jälkeen sain vielä viestin,  jossa eksä sanoi ettei varmaan tarpeeksi usein avioliiton aikana sanonut kuinka huipputyyppi olen ja kuinka hyvännäköinen.

Itkin. Onnekkuuttani. Eksä ja nyksä puhuu mulle samalla tavalla. Kuinka onnekas olenkaan.  Ja MIKSI en ole yhtä hyväksyvä itseäni kohtaan, kuin kaikkia muita kohtaan..

Mä täytän ihan ihan kohta 46 vuotta ja ajatukseni tätä tasoa :D :D

Taloudellisuuspuuska

Mä sain taas taloudellisuuskohtauksen. Säännöllisin väliajoin yritän olla käyttämättä rahaa juuri ollenkaan. Yritys kestää yleensä noin vuorokauden.
Tänään katsoin että tilillä on rahaa puolet siitä, mitä kuuluisi olla kahdeksi viikoksi käytössä. Kurkistelin kaappeihin ja yritän hyödyntää kaiken siellä olevan. Mustikoilla ei kyllä viikkoa elä, niitä ja punaviinimarjoja olisi eniten.
No jokatapauksessa. Tilille kurkkaamisen jälkeen laitoin nettikirppikselle myyntiin pari halloween-asua ja lenkkareita. Myin yhdet kengät ja yhden asun. Riittääkö 14 euroa muutaman päivän ruokiin? Etenkin jos aikoo syödä lähinnä mustikkarahkaa (minä) ja kahdelle muulle henkilölle olisi tarjolla  lihapullapastavuokaa  pariksi päiväksi, koska pakastimessa on Ikean lihapullia.
Pakastimessa on myös perunasipulipussien jämiä. Ehkä teen kasvissosekeittoa. Selvästi puuska!

Koomista tässä on se, että menen kampaajalle keskiviikkona ja rahaa palaa reilu 100 e! Mutta sehän on ihan eri asia ...
Nyt kun hiukset on kauhian ylikasvaneet, niin mietin kasvatanko sittenkin pidemmän tukan, jotta saisin sotkuisen sykerö päähän. Ehkä käynkin kampaajan juttusilla miettimässä tätä asiaa.
Sehän olisi sitäpaitsi taloudellista, hiusten kasvatus. Ei enää kuuden viikon välein leikkaamista.

No kuitenkin, tienaamani 14euroa sai minulle kunnianhimoisen Martan olon.

Taidanpa myydä kaikki vaatteenikin, kun kaikki on liian pieniä tai ainakin saa mulle sen olon.

Missä on hyvä kevyt urheilullinen fiilis?

Mustat kaavut

VAATEKRIISI!

Mä alan olla lähellä hetkeä, et ostan verkkareita ja pukeudun koko ajan niihin. Mua ahistaa kaikki vaatteet. Huomaan, et olen koko ajan pukeutunut löysiin mustiin paitoihin, mikö on outoa, koska en ole vuosiin käyttänyt mustaa juuri ollenkaan. En pyri taiteelliseen ulkonäköön, peitän vaan läskejäni. Mulla on koko ajan tosi pönäkkäpaksulöllö-olo. Järjellä tiedän, etten ihan kamalan lihava ole, mutta olo on sellainen ja vaatteet ahistaa.
Tänään pakotin itseni pukeutumaan oranssiin neuleeseen, etten ihan synkäksi muutu.

Seuraava ongelma. Mistä saa kivoja reiluja keveitä neuleita. Ei mistään.

En jaksa taas alkaa valittaa siitä, että on ihan sama paljonko syön tai liikun,kun en laihdu, lihon vaan. Eilen kapinoin tätä kaikkea vastaan ja söin suklaata ja jäätelöä jos myös salaattia. Hahah siitäs sai pehva ja reidet!

Tänään olen koko aamupäivän nukkunut ja torkkunut ja nysvännyt. Taloa&kotia selasin  ja sain inspiksen kuvata keittönpöydän kaaoksen ennenkuin siivoan pöydän ja ostan vaikka kukkia pöydälle. Siivous alkoi sillä, että kaivoin tietokoneen lehtikasan alta ja päädyin bloggaamaan. Lähes siivoamista.
Seuraavaksi pitää selata kaikki lehdet ja repiä talteen reseptit, jotka jää käyttämättä ja piilottaa ne jonnekin, mistä en niitä löydä kuitenkaan.

NO okei, sitten kun pöytä on siisti, niin tuoko se minulle erityistä iloa? Itseasiassa ei. Mä sokeudun sellaiselle nopeasti enkä siis edes huomaa.

Olen jopa kokeillut vanhaa haavettani kynttilön polttamista. Joo, kynttilä paloi, mutta en mä sitä huomannut. En istunut katselemassa.
Mies tuli töistä kotiin ja huomasi. Kysyi olenko juhlistanut itsekseni oloa, omaa nais aikaani.
Yritin olla ihminen, joka en ole. Kynttilänsytyttäjä ja tunnelmoija.

Haaveissa vainko oot mun

Luin juuri Trendistä lapsettomasta nelikymppisestä naisesta. Hän ei halua lapsia ja on sen sijaan mm."ottanut kaksi löytökoiraa, opetellut tanssimaan balettia, purjehtinut Kreikassa, tanssinut salsaa Kuubassa ja  osallistunut seikkailukisoihin".

Muistin taas olevani tylsä ja ikävystyttävä. Mä en ole tehnyt mitään noista ja voin vannoa etten olisi tehnyt vaikken olisin hankkinut lapsiakaan.
Mun elämän tasaisesti nouseva "kriisi". Mulla ei ole mitään kiinnostavia harrastuksia tai haaveita. Pari iltaa sitten juttelin miehen kanssa. Hänhän oli aikonut muuttaa lämpimään jonkun vuoden kuluttua, mutta tulin sitten "tielle". Kyseli nyt mitä kuvittelen meidän tekevän kymmenen vuoden kuluttua. Hän haluaisi sinne lämpimään maahan elämään. Minä tylsänä en haaveile siitä. Tykkään asua Suomessa, haluan asua lähellä perhettä ja ystäviä. Mitä kummaa mä esim. siellä Espanjassa tekisin. Joisin punaviiniä ja kiroisin kylmää kotia ja ankeita suihkuja?

Mitä mä sitten haluan tehdä?

Tiedän, että olen pohtinnut tätä asiaa kymmeniä kertoja blogin historiassa, mutta kun ärsyttää etten keksi mitään kiinnostavaa.

Ehkä mä tämän takia rakastan lukea naistenlehtiä. Mullahan on usein se olo lehden avatessani, että täältä mun kohtalo löytyy. VOIKO yhtään lapsellisemmalta ihminen enää kuulostaa. Kikatusta. Mutta olenhan mä mm sijaisperheasioista kiinnostunut lehtijuttujen vuoksi. Ehkä mä  lopulta päädyn vaikka Sos lapsikylään äidiksi.  Siitäkin lukenut ja vähän haaveillut kaksikymppisestä asti.
 Pieni ristiriita kyllä todellisuuden kanssa tässä haaveessa. Mä olen itakärttyinen ja odotan aina että lapset menee  nukkumaan. Miksi mä haluaisin vuodesta toiseen elää valvovien teinien kanssa?

Nyt menen kotijumppaamaan, ennenkuin tapaan säihkyvän Sutkautus-Elisan pikaisen, mutta nautinnollisen kahvin äärellä.

Ikäänkuin kotijumppaisin muuta kuin haaveissani...

Hellitä hieman

Hihhei, olen vielä olemassa.

Syksyn teema:urheilu

Mä en enää juuri muuta haluis tehdä kuin urheilla. Ja nyt urheilen kun voin ja kerrankin haluan.
Eilen oli viimeinen pt kerta ja kehonkoostumusmittaus. Sain varmistuksen siihen, että laihtumattomuuteni ei ole tekemisistäni kiinni. Lihasmassa oli lisääntynyt muutamassa kuukaudessa lähes kaksi kiloa, mutta siitä huolimatta rasvaprosenttini NOUSEE. Musta ei irtoa kuonat eikä rasva eikä mikään. Ei vaan lähde.
Pt käski  lääkäriin ja verikokeisiin.

Yritän nyt ensin vedenjuontia. Juon ja juon ja juon.

Purskahdin muuten kyyneliin, kun sain tulokset. Yritin hokea itselleni, että älä itke, mutta itkahdin silti. Pt halasi!

Sitten treenattiin ja illalla juoksin taas ystäväni kanssa lenkin. Uudestisyntynyt olo!

Eksän kanssa juttelin puhelimessa taas yksi päivä. Eksä kertoitykkäävänsä nykyään siivoamisesta. Ettäon kiva puuhata jotain, jota ei tarvitse ajatella. Vähän jäykistyin. Kun se olin aina minä, joka ennen teki kaiken. Eksä sanoi, että se "ongelma" oli se, että aina tein. Että "hellitä vähän, anna muidenkin tehdä. Nauti nyt siitä, että sulla on mies, joka siivoaa. Älä kanna huonoa omaatuntoa siitä, HELLITÄ".
Ja taas itkahdin!

Mutta ehkä se on mahdollista. Että toinenkin tekee, jos vaan hellittää itse.

Vanhatt tavat on tiukassa. Eilen tultiin miehen kanssa yhtä aikaa töistämme kotiin. Mies käytti koiran ulkona pikaisesti ja aloitti heti tiskikoneen tyhjentämisen ja keittiön puunaamisen. Mä istuin levottomana sohvalla. Oli olo, että minun kuuluisi tehdä se. Että olen laiska jos en tee.  Että on Synti, jos mies tekee.
Päässä kaikui "hellitä".

Kauhean paljon saa tehdä itsensä kanssa töitä näinkin hölmöissä jutuissa.

Mulla on kyllä työsarkaa itsessäni.

Eksälle naureskelin sitäkin, että koska hän oli aina niin paljon poissa, niin on outoa että nyksä on kotona NIIN paljon. Että lähes ärsyttää. Eksä nauroi sen olevan kosmista tasapainoa.

Niinpä!

Sanomisen puute

Luin lehdestä Woody Allenin sanoneen, että onnelliset ihmiset ovat pinnallisia ja onttoja, vailla ideoita tai mitään kiinnostavaa sanottavaa.
Mun kohdalla tää taitaa pitää paikkansa. Mä haluaisin kirjoittaa tätä blogia, mutta ei ole mitään sanottavaa. Elämä on rauhallista ja tavanomaista vailla mitään kunnollista sanottavaa.
Mikäs se on se juttu siitä että onnelliset ovat onnellisia samalla tavalla ja onnettomat on onnettomia omilla tavoillaan. Jotain sinnepäin.
Kyllä mä selvästi olin tuotteliaampi, kun välillä tympi joku. Nyt tympii sit kai tympimättömyys :D

Saisko ideoita? Kyllä mä mielelläni olen mielipideautomaatti, etenkin jos  ei joudu ottamaan kantaa  maahanmuuttoon tai johonkin muuuhun hankalaan.

Taloudellisuuskannanotto: tuli hurjan rikas olo, kun peruin kaksi lehtitilausta ja sain repiä kaksi laskua. Itseni huijaamista tuo toki on. Ostan lehdet sitten kaupasta hyvää tarjousta odotellessa.

Pankkitilini saldoa katsoin synkkänä.  Viikkobudjetti 300e ei kyllä pidä mitenkään.  Siis oikeasti, miten se raha riittää ruokaan ja bensaan? Juuri kuulin naisesta joka ruokkii perheensä 60 e viikossa. Jos syö vaan laatikoita ja keittoja niin joo, mutta pelkästään lasten aamu,väli ja iltapalat...
Huokaus!

Nyt menen salille inspiraatiota hakemaan. Neljäs salikerta tällä viikolla btw...