Puuska

Mä olen taas puuskan vallassa. Urheilukärpänen iski. Mielikuvissani olen urheilullinen ja hyvkuntoinen. Enhän mä tiettty ole, mutta aina voi kuvitella.
Sunnuntaina keksin, että alan kävelyjuoksemaan iltaisin. Pakotin kaverini mukaan. Ajastin piippas kahden minuutin välein. Kaksi juoksua ja kaksi kävelyä. Yhteensä 20 minuuttia plus kotiinkävely. Tänään otetaan uusiksi ja haaveissa muutama kerta viikossa säästä huolimatta. Toivon ettei tämä puuska lopu, kuten kaikki muutkin puuskat.
Salilla käyn aika paljon edelleen ja nyt pääsen taas fustraankin. Peräti kahdesti tällä viikolla. Hurjan monipuolista näin keski-ikäisellä epäurheilijalla tämä liikkuminen.

Viikon outous on se, että huomaan välillä lähes hermostuvani miehen siisteyteen. SIIS KUKA nainen voi ärsyyntyä, kun MIES siivoaa keittiötä? Ehkä sellainen nainen, joka tuntee epämääräistä syyllisyyttä ettei koko ajan teekään kaikkea. Eli siis tosi höhlä!!!Eli kyllä kiittos, ajattelen nauttia saavutetuista eduista.

Mutsini kävi eilen ex-anopillani kylässä. Koomista siinä on se, et ei koskaan ole  nähneet kahden kun oltiin vielä naimisissa. Nyt eron jälkeen sit näkivät. Minä tietty olen utelias kaikesta mistä  puhuvat. Saan kieroa nautintoa siitä, et anoppi inhoaa tätä eroa ja ettei oikein pidä eksän uudesta. :D
Äsken sit itse soitin tälle anopille. Sanoi kuulleensä äidiltäni et mulla ja miehellä menee hyvin. Sanoin et juu. Anoppi: sitä vaan mietin et kuinka kauan teillä menee hyvin, että kestääköhän se. Kun alussahan kaikilla menee hyvin, muttei se välttämättä alun jälkeen enää menekään hyvin.
Tarkoitti tällä meitä molempia uusia pareja.
Nauratti kauheesti. Tottahan se on,eihän sitä koskaan tiedä. MUTTA onpa  kiva tapa  vaikka onnitella uutta paria. "Millonkohan te eroatte"?

Mesetin tässä yhtenä päivänä  bonuslapseni kanssa. Kutsuin sen meille viikonloppuna yökylään. Ihmeekseni tyttö haluaa tulla. Aatelkaa, teinityttö, joka haluaa tulla meille! Kuinka helppoa tää voikaan olla.
Esikoinen ei ole tyttöä vielä tavannut, joten ehdotin sille et tulee käymään viikonloppuna. Sanoi vaan et okka.
Onkohan nää teinit oudon iisejä?
Lucky me!

Nyt tää lähtis jumppaan!

Säälittävä olento (Minä)

On kyllä jännää, miten paljon "traumoja" multa löytyykään sisältä. Löytyy nyt, kun asiat on hyvin. 

Vanhat ajatukset siitä, kuinka kukaan ei haluaisi olla mun kanssa, kun mukana tulee kolme poikaa. Kuinka kukaan jaksaisi laumaa vapaaehtoisesti, mun vuoksi. Myös se ajatus, että  miten osaisi elää sellaisen kanssa, joka ei ole lapsiini yhtä rakastunut.

Kaikki on mennyt hyvin, mutta noita mietin.

Tänään istuttiin sohvalla aamulla ja minä ALOIN ITKEMÄÄN. Mies kysyi mikä tuli. Siinä sopertelen, etten osaa olla parisuhteessa, koska en tiedä miten parisuhteessa ollaan ja mitä siinä tehdään YHDESSÄ. Olen niin tottunut elämään, jossa kaikki tekee omiaan ja kukaan ei ole yhdessä tekemässä mitään, eikä varsinkaan puhumassa. 

Jännä miten kaikki nuo ajatukset pyrkii pintaan, nyt kun niihin ei ole varsinaisesti aihetta.  Hienosti olemme eläneet ja olleet. On arkea ja on juhlaa.

Mutta mutta... hurjan mielelläni minä edelleenkin vain istuisin ja lukisin, enkä osaa ajatella haluaisiko joku tehdä kanssani jotain ja varsinkin jutella.

Teenköhän kriisejä turhasta?

Mies lupasi, että teemme ja tulemme tekemään asioita yhdessä ja arki ei tapa niin, että se halu katoaa minnekään.

Saan aikaa tutustua itseeni jotta keksin, mitä haluan.

Olen selvästi tullut parisuhderiippumattomaksi, koska tämä on minulle oikeasti näköjään aika hankalaa.

Yllättävää on myös se, miten outoa on, että toinen tekee kotitöitä niin paljon, että tuntuu ettei minulle jää mitään. Ikinä ei ole keittiö ollut näin siisti, jatkuvasti. Ei ole miinuspuoli tämä. Tästä hyvästä pesen pyykit enemmän kuin mielelläni. 

Hohdokasta on elämääni tulleet bonuslapset.

Viikonloppuna juhlittiin tupareita, joihin tämä nuorisokatraskin saapui. Ihania tyyppejä. Kerrassaan.

Erityinen suosikkini on nuorin, melkein 16v tyttö. Meillä synkkaa oikeasti. Yöllä käytiin kahdestaan saunassa, hänen toiveestaan (Jos teini haluaa saunaan vieraan naisen kanssa, niin mentävähän se on halusi tai ei). Juteltiin paljon poikajuttuja, hänen aloitteestaan jopa.

Aamulla lakkailtiin kynsiä ja sain asiaankuuluvaa ihailua järjettömästä kynsilakkamäärästäni. VIHDOINKIN joku ymmärtää!!!

Olin ystäväni kanssa lähdössä Korson aseman (blogi ja nettikauppa) järjestämään tapahtumaan ja sinnekin teini halusi lähteä mukaamme.

Mulla on teinityttö! Mulla! Vähänkö siistiä. Etenkin se, ettei kasvatusvastuu ole minulla ja en ole omia traumojani häneen pystynyt siirtämään :D

Että joo, olen tallessa ja elämä on mennyt etiäpäin kovaa vauhtia.

Päätin lopettaa laihduttamisen. Joku härö minussa on ja en laihdu, joten lopetin sen lajin.

Edelleenkin urheilen ja näen Pt:täni, mutta se laihtuuko jalat ja tippuuko paino on ihan se ja sama.

Pyrin syömään hyvin, mutta myönnän syöväni liian usein esim. brie-pekonileipiä. Onko sillä väliä? Ei.

jk. Kertokaa omista traumoistanne.

"Rakkauspostaus"

Sellaisen oli kuulemma Rouva Kepponen tilannut. Täältä pesee:

Olin mökillä puuceessä. (Arkirealismia)  Luin rakkausvessapaperiarkkeja. Osui silmiin yksi teksti, joka kosketti.
Tuntia myöhemmin kannoin miehelle kahvikupin pöytään ja laskin sen vessapaperiarkin päälle, joka oli pöydässä. Mies nappasi arkin ja antoi sen minulle. Oli osunut kuulemma vessassa silmään ja tuonut minut mieleen.
 Tokikin juuri se, joka oli minua koskettanut.
Nyt minulla sitten on kirjanmerkkinä kahvirinkulainen vessapaperi muistona tästä. Kaikesta.

"Rakkaus tuntuu halulta tehdä toinen ihminen maailmn onnellisimmaksi".

Tällaista meillä on.

Mies kävi työpaikkahaastattelussa, sai paikan.  Uusi työ neljän kilometrin päästä meiltä.
Kaupunkiasunto irtisanottu.

Eksänikin onnitteli meitä kovasti kaikesta!

Eilen allekirjoitin avioeron kakkosvaiheen.

Elämä on helppoa ja onnellista.  Olen säilynyt itsenäni, en ole kadonnut.
Haluaisin löytää itsestäni kärsivällinen ja rauhallisen jämäkän äidin, joka ei konahtele lapsilleen ja nolostu kuoliaaksi. miehen edessä.


Pojat vieläkin tykkäävät miehestä tosi paljon. Hengaavat meidän seurassa liiankin paljon. Mukavaa molemmista, etenkin miehestä.
Junnu sanoi että menkää naimisiin, niin saan vihdoinkin suorat housut. SAANHAN?
Esikoinen hymyili ja sanoi "menkää ihmeessä".

Vieläkin nolottaa miten helposti ja vaivattomasti kaikki kävi. Ei olisi haitannut elää itsekseen vielä, mutta minkäs tälle nyt mahtaa.
Johan mä ehdin iltavillini viettää ja deittailla aivan liikaa, mutta nauttia monistakin hetkistä. En nyt ihan jokaisesta kuitenkaan....

Miehiä on maailma pullollaan, osa hyviä, osa huonoja. Harrastusmielessä siis.
Edelleenkin tiedän, että NE oikeat ovat kortilla, mutta kyllä, sellainen voi löytyä yhden klikkauksen päästä.

Kai se on uskotattava, kun itse sen koin!

Yksi ystäväni vitsailee viikottain : Ajattele, se haluaa sut vaikka sulla on noin kauheat jalat :D

Jk. Harrastakaa deittailua. Ihan huviksi. Siinä oppii itsestään paljon. Ja siitä, mistä tykkää.

Jk 2, älkää nyt herrantähden harrastako deittailua, jos olette varattuja.
(Älkää tehkö niinkuin minä tein,,,,)

Haaremin tuho

Onpas ollut mahtava viikko. Elämäni parhaita ehdottomasti.

Ensin oli rippijuhlat!!! Ennen niitä kiukkusin ja tuskailin, mutta itse juhla oli ihana. Kirkossa vollasin vähän väliä mitä kummallisemmissa kohdissa. Jopa Isä meidän-rukous sai kyyneet virtaamaan.
Vähiten itkin ehkä siinä, kun rippipoikani luki raamatttua koko kansan edessä. Niin selkeästi ja hämmentävän möreällä äänella. Mun rakas!

Juhlissa oli kivaa. Meittä oli n.30 vierasta. Ilman äitiä en olisi selvinnyt. Ehti olla kotiorjana seurustelun lomassa. Minähän keskityin vaan vieraisiin.

Kaikki oli iloisia ja ihania ja naurua riitti.

Sisko, sen poikaystävä ja veli jäi skumpalle juhlan jälkeen. Eksä haki koiran hoidosta ja jäi skumpalle hänkin meidä kanssa. Selvästi viihtyi, juttu kulki jopa MIEHEN kanssa.
Olen tästäkin onnellinen!

Seuraavana päivänää oli ns. rääppiäiset, jonne tuli paikallisia ystäviä. Hmmästyksekseni meitä oli enemmän kuin luulinkaan. Syötiin, juotiin ja höpistiin kolmeen yöllä. Täydellinen ilta.

JA kas, seuraavana päivänä yksi ystävä tuli kylään pyörää tuomaan. Jämähti terassille istumaan ja punaviiniä juomaan ja jäi yöksi.

Myönnän, että nyt arki tuntuu hyvältä. Se, että syö normaalisti eikä juo viiniä. Pt:kin antoi ukaasin, et nyt rouva ruotuun ja treeniä kehiin. Hieman on vähälle jäänyt...

Parisuhde on koko ajan parisuhteempi. Ei siitä voi muuta sanoa. Helppoa ja vaivatonta eloa.
Miehelle piti hankkia pyörä, että pääsee junalle näppärästi, koska ei se kaupunkiasunto edes työpäivinä enää kiinnosta. Mies ei viihdy siellä yksin ja minäkään en enää muista millaista oli elää yksin.

Tämä asia ei ole pelkästään hyvä. Tai miten sen nyt sanoisi, ei ole huono mutta jotenkin hassu. Juuri viime viikolla muistin, miten onnellinen olin kun tänne muutin. Oli ihanaa asua "yksin" ja pärjätä eikä yhtään kärsiä mistään. Ei ollut kriisiä tai epätoivoa.
Omalla tavallaan petyin, että pariuduin näin nopeasti. Että lyhyeksi jäi. Tietystikään en ole pettynyt rakastumiseen tai mieheen ja yhteiseen arkeen, mutta jotenkin nolottaa, että tämä meni näin. Niinkuin minä uhosin etten halua parisuhdetta tai elää kenenkään kanssa ikinä enää :D

No, ei se rakkaus aikaa näköjään kysele. Tyhmähän mä olisin jos sanoisin, että menes nyt mies mäkeen, haluan vielä näyttää maailmalle ja itselleni, että osaan olla itsekseni.
 Johan mä sen näytin.

Suhteeseen ei liity epäröintiä. Kaikki sujuu. Ainakin on sujunut.
Tässä sitä sitten ollaan.

Haaremi kuollut ja kuopattu!


jk. Eksän nyksä teki oharit. Ei tullut juhliin.  Tuli "tärkeä konferenssi".
Blääh!

Kauheasti kaikkea

On hurjan vaikeaa olla onnellinen, kun monilla ystävillä murheita kasapäin. Olenko jo liian empaattinen, kun omin muiden surut itselleni. Kyynisyyttä välttelen. Kun nyt kerrankin olen epäkyyninen, enkä näe mörköjä missään, niin haluaisin pysyä tällaisena.

Ystäväni pettyi taas parisuhteessaan. Hän helposti pariutuu, mutta aika äkkiä kosahtaa kiville ja lujaa sittenkin. Surullista seurata vierestä toisen pahaa oloa.
Mutta ystävälleni tyypillisesti hän syöksyi Tinderiin n.kaksi h sen jälkeen, kun suhde kariutui.
Mä jopa tajuan. On kivempi jutella jonkun kanssa edes virtuaalisti, kuin märehtiä itsekseen. Se, onko kyynisen ja surkean hyödyllistä mennä nettiin on sitten eri asia.
Mutta mä niin tekisin samalla tavalla!

Olen tässä taas hekotellut kun muistellut omia ajatuksiani pariutumisesta. Etenkin se, että ihannesuhde on samanlainen kuin Anna-Leena Härkösellä ja Kirsi Pihallakin. Eli kaksi kotia. Tapaaminen säännöllisen epäsäännöllisesti.

Olen nyt tuntenut nöpöseni (buahhahah)  5,5 viikkoa, joista mies on ollut kotonaan kuusi yötä. Nekin pakon edestä.
On nähty lomaa ja mun arkea ja mun työtä ja miehen vuorotyötä yhdistettynä mun arkeen ja viiteen lapseen. Vielä ei ole kohille osunut mitään säikäyttävää.
Puuhakas ja mukava on mies kolmen tunnin yöunien jälkeenkin.

Mä olen se, joka on on ollut känkkis. MINÄ en jaksa arkeani ja sen tuomaa meteliä. Viikonlopun rippijuhlat jänskättää.
Pesin ikkunoita ja kiroilin. Mies työnsi minut sivuun ja alkoi pesemään niitä, kun "sinä niin kiukkuat".
Kiukkuan myös huolta siitä, että KUKAAN ei voi haluta minun työtäni ja minun lapsiani enkä minä voi olla niin ihana, että kaiken tämän ottaisi jne.  Ei siis ole kyynisyys ihan kadonnut.
Mies vaan hellästi toteaa, että haluan kaiken.

Eksäni kanssa puhuttiin taas pitkästi puhelimessa.
Kysyin jännittikö nyksää minun tapaamiseni. Jännitti kuulemma kauheasti. Eksä oli sanonut, et "älä jännitä, p on tosi tosi kiva ja käyttäytyy hyvin".
Nyksä oli sitten todennut taaamisen jälkeen, että NYT mä tajuan miksi olet rakastunut P:hen aikanaan, se oli todella kiva ja mukava".
Eksää nauratti ja sano et se tästä vielä puuttuu et vaimot alkaa hengaileen yhdessä.

Mun tilanne ilahdutti sitä ja sanoi et "x on hyvä tyyppi ja mulle tärkeää on se, että voin luottaa lapseni sen käsiin."

Kyynel!!!

Nyt on tosiaan esikoisen rippijuhliin enää kaksi yötä. Ikkunat pesty ja vaatteet hankittu. Siivoamisen jätän viime tippaan, koska jos tänään siivoan, niin kyllä viisi lasta plus koira kaiken sotkee lauantai aamuun mennessä.
Mua jännittää eniten, miten mahdutaan tänne. Sit se, miten anoppi osaa olla.

Aion liimaantua eksäni nyksän käsipuoleen ja suojella sitä kaikelta. J toki herättää keskustelua!!!!
En millään jaksa odottaa, et pääsen näkemään miten anoppi ottaa tuon nöpösen kohtaamisen :D :D

Mun draamapuoli rakastaa tätä!

Showtime

"Onpa kiva tavata". Miten teidän saksan reissu meni? "Entä mitä te olette tehneet täällä Suomessa".
Näin mukavia me juteltiin. Hymyiltiin iloisesti ja naureskeltiin.
Kysyin mimmiltä, et miten sen hermo kesti reissun. Hyvin kuulemma. Sanoin pojille, et menkääs ulos hetkeksi, niin kysyn saman kysymyksn uudelleen. Mimmi nauroi ja sanoi, et okei, kerrran meni hermo huolella ja joutui varaamaan yhden ylimääräisen hotellihuoneen.
Hurmaava rehellinen paljastus.
Lähtiessäni eksäni kätteli taas miehen ja sanoi et oli kiva tutustua.

Lähetin eksälle viestin ja sanoin et ollaanpa me kivoja. Se hymyili et kyllä ja sanoi vielä et olipas mukavan tuntuinen kaveri.

Niin oli mukavaa et lähes pitkästyttävää, kun ei mtn draamaa.

Pidin mimmiä ihan viehättävänä tyyppinä ja voisin kuvitella pyytäväni lasilliselle. Tai kahville.
How odd!

Pojat ilahtui kun MIES oli täällä ja puhu sille ummet ja lammet.

Eilen pojat tuli tänne pariksi tunniksi ennen mökille lähtöä ja junnu kieppui miehen kintereillä koko ajan.
Yhtäkkiä sanoi mulle "miksi toi tekee koko ajan kotitöitä ja sä et tee mitään". UPS!

Keskimmäinen kommentoi et "aina kun käydään täällä, niin tuo on täällä, miksiköhän". Sanoin et eiköhän sille ole luonnollinen selitys, mikäköhän se olis". Ei tiennyt. Sanoin et josko tää olis nyt se poikaystävä, mitä olette mulle toivoneet.

Se oli ihan ok!

Nyt "poikaystävä" valmistautuu työpäivään ja minä siihen, että vien esikoisen rippileirille. Nyyh ja liiks ja kaikki muut sanat.

Munkin arki alkaa tänään. Vien miehen kaupunkiin, haen hoitolapset ja sitten olenkin monen monta tuntia itsekseni niiden kanssa. Illalla katson Greyn anatomiaa dvd:ltä, kuten entinen minä :D
Kolme viikkoa elänyt tätä uutta elämää, hieman jännittää vanha elämä. NO äh, ei se jännitä. On vaan ollut niin kivaa tämä Premarriageksi miehen kutsuma tila.

Lauantai iltana meillä oli täällä pikkubileetkin. Mies tavannut monen monta mun ystävää ja kaikki on olleet et JEE, ihana mies, olettepa sopivat toisillenne. "Luojan kiitos lopetit sen nuorison kanssa hengaamisen".

Lauantain hauskin oli se, et mun ystävä oli täällä yökylässä ja sen kanssa vietti yön mies, joka oli mun talvinen "eksä". Ne on tässä viikon mesettäneet ja nyt kohtasivat...
Kuten arvata saattaa, asia ei ollut mulle ongelma. Kannustin itseasiassa.

Muinoin talvella ystäväni oli todennut mulle, et "jos sä et tota ota, niin mä otan". Näin kävi!

Onko tämäkin sivistynyttä?

Oma idolini osa 2

Mä oon niin mahtava, että saatan kuolla omahyväisenä.

Juttelin tänään eksäni kanssa puhelimessa ja kutsuin sen ja nyksänsä meille huomenna kahville. Haluan et me neljä aikuista tapaamme. Pojat toki tulee kanssa, joten hitto miten hienon mallin aikuisuudesta ne saa.
Mä en jaksa odottaa tätä kohtaamista. Mun draamaapuoli rakastaa tota älyttömästi.
Mä tiedän et kolme meistä on supercooleja, minä pirskahteleva ja jännityksellä ootan kuin kipsissä se neljäs on!!!

Voi elämä ja aikuisuus!

Mulla alkaa olla aiheet kasassa romaaniin jos toiseenkin!

Käsi pystyyn kaikki, jotka haluaa kuulla jokaisen yksityiskohdan.

jk. Eksä kysyi miten meni juhannus ja loma. Kerroin et olen 2,5 viikkoo ollut kolmansilla treffeilläni. Mies oliet "oikeestiko olette ollu koko ton ajan yhdessä. Katsopas sua, mähän sanoin sulle". Myönsin et hän oli ollut oikeassa.
Just kuukausi sitten puhuttiin pitkään ja nyyhkin etten halua parisuhdetta enkä osaa tai kykene tai tai...

Jumankekka!