sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Näkökulman muutos

Ystäväni oli illalla kylässä. Ensin vain kahviteltiin, mutta sitten aloimme miettimään seinien maalausta (mun kotona) ja sitten kaveri keksi, että voisin muuttaa keskimmäisen mun makkariin ja itse ottaa hänen huoneensa, joka on VALTAVA. Siinä huoneessa asui aiemmin kaikki kolme poikaa. En kyllä tässä kohtaa tajua miten se oli mahdollista. Etenkään nyt, kun se huone tosiaan on yksin hänen ja minä ja kuopus asutaan mun makkarissa vuoroviikoin. :D

Alettiin sitten miettiä sitä järkyttävää tetris leikkiä, jonka tämä muutto aiheuttaisi. Että miten tyhjentää mun huoneesta iso jenkkisänky ja kuinka saada kamat kuskattua edes takaisin, kun välissä on pieni aula ja portaikko. 

Sitten se huoneen kunnostus... Seinillä on kiinnitettynä kaappeja, jotka pitää irrottaa. Seinät paklata ja hioa ja pohjamaalata ja maalata ja sit mulla onkin jo burn out pelkästä ajatuksesta. 

Mutta tulisi siistiä ainakin hetkeksi ja tavarat karsittua taas. Siitä sitten keskimmäisen helppo lähteä omilleen, kun kaikki kerran jo muutettu. 

Mutta tämä oli nyt sivupolulle hyppäys.

Tein meille päivällistä ja siinä syödessä ystäväni sanoi, että täällä mun luona on ihanan eloisaa hälinää, että kun hän menee kotiin, siellä on täysin hiljaista ja tyhjää. 

Jäin miettimään, että olen kyllä sittenkin todella onnekas, koska mun elämä on täyttä ja elämänmakuista. Että mä en ihannoi sitä aikaa vielä yhtään, että elän yksin ja saan tehdä mitä haluan. (Toki jos saisin vuoden kokeilla sitä elämää, en ehkä pystyisi palaamaan enää tähän. Kesäloman jälkeen olen aina ihan positiivisella fiiliksellä aloittanut työt. Se on ehkä paras mittari omalla kohdalla. Et sit jos ahistaa, pitää miettiä muuta. )

Jossain lehtijutussa ikäiseni nainen, yksinelävä sanoi että käy teatterissa, konserteissa ja elokuvissa monta kertaa viikossa. Ensin olin että OOH, kateus, mutta sitten muistin että mä en vain ole sellainen. En mä jaksais eli viitsisi niin paljoa käydä riennoissa. 

Vieläkään en tiedä mikä olisi mun ihanne. 

jk. Olen parina päivänä lukenut vanhoja lehtiä. Melkein jokaisessa lehdessä on haastattelu ihmisestä, joka on sairastunut  tai loukkaantunut vakavasti . Jokaisessa haastattelussa sanotaan että ihan tavallinen arki oli sittenkin parasta, tavallinen tiistai on hieno päivä. Yritän taas muistaa sen. 




5 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Minä olen aika kova menemään, mutta en mitenkään jaksaisi mennä monena päivänä viikossa teatteriin, konserttiin tai leffaan. Ihan hirveästi vaivaa :) ja en usko, että teatterin suhteen koko ohjelmisto kiinnostaisi. Nykyisillä lippuhinnoilla pitää olla kyllä aikamoiset tulot, että voi koko ajan käydä riennoissa. Mä niin näen itseni tulevaisuudessa koko pitkän kesän mökillä verkkareissa ja kumppareissa - vain Hankkijan lippis puuttuu. En menisi mihinkään :) Sit syksyisin voisin harrastella jotain kulttuuria.

marikan polut kirjoitti...

Ehken pystyisi monta kertaa viikossa mihinkään, mutta mä kyllä tarvitsen jotain ohjelmaa. Haaveilen vetelehtimisestä, mutta en pysty kovin pitkään vain vetelehtimään.
Tekemiseksi riittää kyllä kauppareissu tai vastaava, kunhan nyt pääsen kotiovesta johonkin ulos.

Taru kirjoitti...

Riennot on kivoja mutta vetelehtiminen myös. Molempia elämään niin tasapaino pysyy!

Taru kirjoitti...

Heips ihanuus, mun blogissa on sulle haaste ❤️

P kirjoitti...

kepponen, mun mielestä sä olet juurikin se rientonainen ja tämän sanon oikeasti ihaillen ja kehuen. Sä olet kekseliäs ja viitseliäs big time.
Mä en yhtään näe sua lippiksessä mökillä tekemättä "mitään", mutta toki sä voit mut yllättää. Jään seuraamaan.

Marika, ymmärrän tuon että haluaa vetelehtiä mutta tarvitsee ohjelmaa. Mulla on sama, mutta tosiaan ohjelmaksi riittää välillä juurikin vaikka kauppareissu. Tai joku UUSI hyvä ohjelma telkkarista.

Taru, tasapaino näiden välillä on hyvä. JA kiitos haasteesta.