keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Päätös pitänyt toistaiseksi

 Mullahan on tapana päättää vaikka mitä ja sitten "päättää" päätökseni. Viimeisin "päätös" oli mun ruokaremppa. Muutaman viikon rempan ansiosta hankin itselleni syömishäiriön. Tai sitten se johtui mun parin viikon takaisesta "dramaattisesta murheesta", aiheena Kuolen yksin ja yksinäisenä ja mitä väliä sillä on mitä syön ja paljonko painan, koska pysyn kaukana kaikista miehistä joka tapauksessa. 

Kyllä, te ette saa mun aivoituksista selvää, kun en minäkään saa. Miten mä voin henkeen ja vereen vastustaa suhteita ja kuitenkin murehtia, että kaukaisessa tulevaisuudessa olen rakkaudeton??? Olen täynnä rasittavia ristiriitoja. Ikävintä tässä on se, että mä ajattelen tätä koko ajan, vähintäänkin alitajunnassa. Voin kyllä miettiä muuta ja tehdä jotain kivaa, mutta kun tulee tauko, nää kurjuudet käy kimppuun. Blääh!

No mutta se kiva päätös, mikä on pitänyt, on se, että käyn vesijuoksemassa aina (lähes aina) kun vain mahdollista. Mä olen käynyt uimahallissa jo 14 kertaa! Uskomaton suoritus. Kävin maanantaina ja tiistaina, tänäänkin olisin ehtinyt, mutta koska pääsen viikonloppunakin, niin turha revitellä liikaa. Tämä kiivas vesijuoksutahti on myös ristiriidassa mun taloustavoitteiden kanssa. Se kun maksaa 6,30 kerta. Kunpa mun työhön kuuluisi jotkut liikuntasetelit. 

Mun kunnianhimoinen tavoite oli myös pärjätä viidellä sadalla kuussa. No en ole onnistunut. Mennyt vasta 900 euroa ja reilu viikko kuuta jäljellä. Jos hirmusti skarppaan, saan ruokakulut tiputettua hiukan alle 600 euroon. Ja sekin on liikaa. Mun kuuluisi pärjätä vähemmällä. 

Vinkit kehiin :)

jk. Mutta kehitys kehittyy. Nordea walletista katsonut ja mun ruokakulut ollut aiemmin useinkin 800e.


3 kommenttia:

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Tuo vesijuoksu on hyvä juttu! Olisiko sarjaliput edullisempia? Marttana vinkkaan Martat.fi sivustolle ja Martta-sovellukseen tutustumiseen. Martoilla on hyviä ja järkivinkkejä arkeen.

Rva Kepponen kirjoitti...

Oletko miettinyt ikinä sitä, että toimisiko suhde paremmin, jos molemmilla olisi omat kodit? Silloin voisit selvitä pienemmällä määrällä syyllisyyttä siitä, että työsi on niin sitovaa, kun kumppani ei olisi koko ajan siinä vieressä ja läsnäolollaan "muistuttamassa" että tässä mä oon ja mitä tehdään yhdessä.

Älä luovu vesijuoksusta kustannuksen vuoksi! Tuohon ainoa mieleentuleva juttu on sarjalippu. Mä käyn yleensä aamu-uintiaika, jolloin mulla maksaa uinti 4,50.

P kirjoitti...

Tarja, sarjalipuilla säästäisin yhden uintikerran. En ole valmis sitoutumaan :) Täytyy mennä marttojen vinkkejä lukemaan.

Kepponen, joo olen miettinyt että kaksi kotia olis toimivampi mulle. Mutta ei ole ketään kenen kanssa testata. Palaan tähän postauksessa.
Kymmenen kerran sarjalipulla säästäisin yhden käyntikerran. En uskalla ostaa sitä, koska se olis varmin tapa tappaa mun liikuntainnostus :D