maanantai 29. lokakuuta 2018

Lokakuun viimeinen maanantai


Maailma ei murjo tänään maanantaina, mutta ihan hyvä motto tuossa saamassani synttärikortissa on.
Jos mä eläisin jossain tv-sarjassa, niin just nytkin mulla olisi punaista huulipunaa ja kauniisti lakatut kynnet. Oliskohan elämä hauskempaa, jos koko ajan leikkis elokuvan päätähteä?

Perjantaina oli kivaa, kun muutama kaveri kävi hieman juhlimassa meillä. Lauantaina mulla oli vapaata, mutta olin väsynyt enkä mennyt vesijuoksemaan tai tekemään yhtään mitään. Iltapäivällä kuskasin esikoista, miestä ja kaveripariskuntaa. Loppupäivän völlyin kotona. Illan katsoin telkkaria ja join skumppapullon loput.
Heräsin klo 3 tätä uutta aikaa ja valvoin sitten siitä asti. Loppupäivän olin väsynyt ja äkäinen ja mua otti päähän kaikki. Ihan kaikki!

Aamulla nousin säällisen virkeänä ja keitin taas puuroa rakkaalle teinille. Miten voikin puuron keittäminen kiitolliselle syöjälle olla niin kivaa?

Päivän kohokohta so far ollut kolme punatulkkua pihapuussa. Ja niin, se semivirkeys.
 Huomenna tulee sossuja kylään, joten vähän olen siivonnut. Mietin kävisinkö vaatehuoneen kimppuun TAAS.

Ystävän kanssa juteltuani päätin leikkiä autotonta mahdollisimman usein, niin ei tule mentyä kauppaan ja käytettyä rahaa.
Aamulla kävin pikaiseen ennen kuin luovutin auton miehelle. Ruokalistalla YLLÄTYS YLLÄTYS, kanasalaattia ja kanaa ja kasviksia ja chili con carnea. Pakkasesta etsin jotain jos vaikka löytyis. Tällä viikolla saa mennä max 100 e rahaa. Nyt se on sanottu ääneen! Nostanko sen tililtä ja piilotan pankkikortin?

Loppuviikon odotetuin: sain ystävältä lahjaksi leffaliput Queen-leffan ensi-iltaan perjantaille. Minä ja mies päästään leffaan ja ystävä vahtii hoitopoikaa! Älyttömän ihanaa!!!
 
Ensi tiistaina mulla on se toinen ihanan jännä juttu. Puhelu tän huikean Tarotkortti-näkijän kanssa. Mitäköhän se näkee? Mitä mä uskallan edes kysyä? Mä en tiedä mitä pelkään, mutta jotain. Tai siis jännitän. Vaikka muka en usko noihin juttuihin, niin ystäväni kokemuksen perusteella toi nainen (mummeli) todellakin NÄKEE.
Huuh ja hiih!

Ei kommentteja: