torstai 5. marraskuuta 2015

Yllärijuhlat ja muu elämä

Mihin tämä viikko katosi? Mitä ihmettä mä olen tehnyt? Ei voi tietää.

Viime lauantaina olin onnellinen. Rakas Kuopion ystäväni ja Sutkautus-Elisa järkkkäsivät  mulle yllätyssyntärit!!! Voitteko kuvitella? Mitään niin ihmeellistä mulle ei ole ikinä  tehty. Nähty vaivaa etenkin sen eteen, että keksivät ketkä ovat mun ystäviä, joita paikalle kutsua. Kiehtovaa erityisesti se, että järjstäjätkään eivät toisiaan entuudestaan tunne.

Jännittyneenä lähdin Helsinkiin ravintolaan, yhtään arvaamatta, keitä paikalle tulee.
 Amarillossa istuin tovin itsekseni, ennenkuin ensimmäinen saapui. Lopulta meitä oli paikalla kolme kaveria ja mun rakas sisko. Etenkin sisko oli ihana ylläri, en olisi arvannut että lapsenvahti järjstyy.
Suureksi surukseni yksikään läheisimmistä ystävistäni ei päässyt paikalle, eivät edes nämä juhlat järjestäneet kaksi. Mutta ajatus on tärkein! Olen superhappy!

Syötiin, juotiin ja naurettiin.
Siinä ne tärkeimmät!

Aamulla olin ihan hyvissä voimissa ja pääsin kaverini kanssa tunnin kävelylenkille jo kello 11. Kuinka hämmästyttävää se on?

Muuten tämä viikko on ollut outo. Olen vähän sisäisesti poikki, itkeskelen vähän väliä, ilman syytä. Telkkariohjelmat sen yleensä laukaisevat. Jostain tulee mieleen jotain ja kyyneleet tulvahtaa silmiin.

Eilen meinasi itkettää se, että wifi yhteys katkesi.  Pojille se oli erityisen suuri draaman aihe, Tänä aamuna sitä murehdittiin erityisen kovasti, mutta juuri ennen pahimman draamakuninkaan kouluun lähtöä netti palasi. Voi sitä iloa! Kannattaa kokeilla!
Mitä sitä ennen teki, ennen nettiä? Oliko ehkä jopa elämä?

Kuntosali ei ole minua kovin kovaa huudellut. Toissapäivänä olin salilla ja tänäänkin aion mennä. Toivon, että viikonloppunakin saan potkittua itseni treeneihin. Huomatkaa, into ei ole vielä herännyt. Ihan puhdas velvollisuus vielä!
Voisko siellä salilla olla edes komeita miehiä, joista ottaa mallia? (Ei, minä en katsele komeita miehiä, minä vain mallia otan, uskokaa pois)
Tai please, edes Antti Tuisku. Sitten kyllä kiipeilisin hymyhuulin porraskoneessa ja lauleskelisin kuiskaillen "peto on irti".

Nyt on irti vaan vanha nainen, se laiska vätystelijä.

4 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Jos sä punttikselle pääset, kyllä SÄ OOT VOITTAJA.

Niin ja me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan ;)

TiinaJ kirjoitti...

ah, hyvä kuulla, että muutkin itkeskelee. Hmmm...tosin susta se ei ole uutinen. Minusta se taas on breaking news...hpmph.
Olin metsässä lenkillä ja mua itketti kaikki biisit, joita kuuntelin samalla, olen töissä ja meinaan itkeä silkasta uupumuksesta, juttelen työkaverille henkilökohtaisia vedet silmissä ja nytkin vähän vesi taitaa valua silmistä.

Hyvä tavaton koska tämä yliherkkyys rauhoittuu? Ei voi tietää.
Naurua kiitos!

Anteeksi, etten päässyt bileisiisi, mut mä niin olin ajatuksissani siellä :) niisk ja pus.

Tuula kirjoitti...

Olis ollut ihanaa olla mukana juhlistamassa! Ehkä ens vuoden puolella pikkumustat päälle ja skoolaamaan?

Ja hei, kuntosalilla on todellakin sallittua tuojotella komeita miehiä (tai edes miehiä, jos komeita ei ole tyrkyllä). Jotain iloa vaaditaan sen raadannan ja kärsimyksen keskelle!

Tuula kirjoitti...

Ai niin, sulle on haaste mun blogissa :D