Aloinpa tässä miettimään...
Pari päivää sitten viestittelin rakkaan ystäväni kanssa, joka on ottanut ison askeleen kohti unelmaa. Ja mikäs sen ihanampaa. Se, että keksii unelman, tavoittelee ja saavuttaa.
Ystäväni sanoi, ett nyt aletaan sitten miettiä mun haavetta ja askelta. "Sun oma aika tulee vielä".
Tätä sitten aloin miettiä. Onko kaikilla haave, onko kaikki omassa unelmassaan, etenkin työn saralla. Voisiko olla niin, että aika usealla on "vaan ihan tavallinen elämä"?
Mä pitkäään koin eläväni unelmaani. Tällä hetkellä en osaa sanoa, onko mikään osa-alue oikeasti enää unelmaa. Onko kaikki vain työtä ja arkea ja elämää pikku eellä.
Mä haluan innostua, muttä mitä enemmän minä tai joku muu käskee minua innostumaan, sitä kauemmas ajatus karkaa. Tyhjä pää.
Tässä mielentilassa olen näemmä hieman itkuherkkä. (No okei, väsymyksessä)
Illalla näin taas pikaisesti ystävääni, jonka elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Ihan parissa sekunnissa sain itseni kaihoisaksi, "kateelliseksi", riittämättömäksi ja hylätyksi. Nauroin erotessamme, että menen kotiin kyynelehtimään. En ole vielä ystävälle tunnustanut, että toteutin aikeeni. Mies oli lievästi sanoen hämmästynyt, kun sohvalla vuodatin kyyneliä sen jälkeen kun sisälle tulin. "Näit kaveria ja nyt itket, mitä kummaa." En kyennyt kertomaan syytä.
Suurimman itkun aiheuttaa ystävän tuleva muutto. Deja vu. Viime tammikuussa aloin suremaan rakkaan rakkaan ystävän kesäistä muuttoa. TAAS suren sitä, kun ystävä muuttaa kesän korvilla.
On vaikea olla se joka jää.
No, semihyvin nukutun yön ja kiinnostavan ja hyvän aamupäivän jälkeen mieli on taas ihan normaali.
Odotan iltapäivän postia ja sieltä saapuvaa naistenlehtipinkkaa. Minun unelmani saattaa löytyä lehtien sivuilta. Eikä olisi ensimmäinen kerta.
jk. Yksi unelma voisi olla Fustra. Meidän lähelle tulee kesällä uusi kuntokeskus, jonka valikoimissa fustra olisi. Juuri kuulin yhden kerran maksavan 80e. Josko siis ensimmäinen unelma onkin roima palkankorotus?
5 kommenttia:
Mulle ein toi unelmajuttu on haastava- unelma on NIIN vahva ja ISO sana.
Mitä jos käyttäis sen sijaan tavoite tai toive – sanaa.....
No mä haluun löytää rakkauden. Se ON mun unelma ja se on aika ISO unelma!
Toisaalta uskon, että etsivä löytää...
Minusta on ihailtavaa se miten avoimesti ja rehellisesti kerrot siitä mitä tunnet ystäväsi unelman toteutuessa. Moni varmasti pitää kateuden tunteet piilossa. Minä ihailen monia ihmisiä, jotka ovat toteuttaneet asioita, joita tahtoisin tulevaisuudessa itse toteuttaa. Joskus tunteet hipovat kateuttakin ja silloin käännän sen positiiviseksi: Jos joku on onnistunut tuossa, minäkin voin onnistua. Sitten on vielä se totuus: Kun toisilla menee hyvin, minullakin menee. Niin paljon kaikki vaikuttavat lähipiiriinsä. Onni voi tarttua.
Unelma on ollut minulle vuosia etäinen, nyt se on aika lähellä ja ymmärrän, että tärkeintä on ollut sittenkin matka kohti unelmaa. Oikeastaan unelma on aina juuri tässä ja nyt, kun sen huomaa, avaa silmät näkemään kaiken mitä jo on :)
Toivottavasti, en kommentoinut liian pitkästi. Olen tämmöinen ikuinen unelmien kannattaja ja aarrekarttailija :) Kiitos hienosta ja rehellisestä kirjoituksestasi.
Elisa, joku siinä unelma sanassa pelottaa mua. Se suuruus. Jos joku oon tosi suurta sen menettämistä tai saavuttamatta jättämisestä "kärsisi". Ja sit toisaalta, onhan mulla monta unelmaa silti toteutunut. Mut riittääkö se?
Runotalonsari, kiitos pitkästä kommentista. Tykkäsin. Joo, mä ihan mielellään olen rehellinen, myös silloin jos joudun myöntämään olevani "kateellinen". Jos mä en myöntäis, siitä saattais tulla KATEUS. TAjuan tän pienen kateuden näyttävän, mitä itsekin haluaisin. Huonossa fiiliksessä saatan kokea et kaikki muut saa sen kaiken NIIN helpolla. Eihän se totta ole.
Mutta kyllä, olen aidosti innoissani ystävieni puolesta. Saan iloa ja voimaa ja upean esikuvan muiden unelmien toteutumisesta.
Olet varmaan oikeassa sanoessasi et matka on tärkein :)
Minäkin olen ikuinen aarrekarttailija!!!!
P: Ehkä se unelma sana kandee unohtaa....
Mä uskon, että miniunelmia tms kandee olla koko ajan jotta elämä pysyis mielekkäänä!
Tuo on viisaasti todettu: Pieni kateus näyttää mitä itsekin haluaisi. Sehän voisi olla keino tunnistaa niitä omia unelmia.
Totta on, että ulkopuolisena ei tiedä sitä sinnikkyyttä ja työmäärä mitä jonkin unelman saavuttaminen on ehkä vaatinut. Toisekseen, kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Kaikkeahan ei voi saada kai kukaan. Toisilla on perhe, toisilla ura...elämä taitaa olla valintoja ja sitä, että osaa nähdä mitä itsellä on. Omassa elämässäni onnellinen <3
Tykkään myös tuosta Elisan miniunelma-ajatuksesta. Pienen askelin kun etenee saa iloita saavutuksista usein. Sopii ihan kaikkeen :)
Lähetä kommentti