Tehdyt kriisit piristää

Mullahan on sillai kiva elämä, että mulla ei ole ongelmia. Ja koska ei ole ongelmia, niin niitähän pitää sitten kehittää. Mun logiikalla.
 Eilen ystäväni kertoi seikkailuistaan nettideitailuviidakossa. Kertoi 41-vuotiaana saavansa yhteydenottoja vain 50-60 vuotiailta, koska 40+ miehet etsivät naisia ikähaitarilla 25-40. Mä järkytyin tästä sydänjuuriani myötn, vaikka tämähän ei mua koske sitten millään lailla. Olin vain pöyristynyt siitä, etten vapailla markkinoilla olisi enää kelvollinn soiva peli. (Putous läppää) Et miten niin en olisi?

Hetken mietittyäni tajusin tämän olevan vain nettiharha.  Johonkinhan ne ikärajat on laitettava ja kaikki meidän ikäiset ajattelee itseään nuorina ja muita nelikymppisiä vanhoina. Tai jotain.
Tämä siis paperilla. Livenä kohdattessahan ikä on vain numero, eikä kriteeri.

Tajusin myös, että tuossa maailmassa mun oma mieskään ei mahtuisi mun ikähaitariin. Saattaa olla että edes mun ikäinen ei mahtuis...

Sitten heräsin.  Mä olen naimisissa ja mun on turha murehtia. Mutta selvästi tämä oli jatkoa mun kuvittelliselle ikäkriisille.

Kuten sanottua, kun ei oe ongelmia, niitä pitää keksiä.

Muuten viikonloppu oli loistava. Mulla oli ensimmäinen vapaa viikonloppu kolmeen kuukauteen ja vasta vapaan aikana tajusin, kuinka "raskasta" mulla on ollut. Nyt nautin kaikesta todella paljon. Kävin isojen poikien kanssa elokuvissa, vietettiin kiva Putous-ilta, syötiin lasten tekemiä tortilloja. Sunnuntaina olin ystävän luona hemmottelupäivää vietttämässä ja sain jalkahoidon. Parannettiin maailmaa ja mietittiin työelämää. Yhden ystävän kanssa kävin kävelyllä, join kahvia ja luin. Pesin pyykkiä. Laitoin jouluvaloja. Hermolepäsin. Tein jalkakyykkyjä ja punnerruksia.


Tuli mitta täyteen mässäilystä. Siis nyt loppui tämä pakonomainen ahtaminen. Ei mitään järkeä. Piste.