lauantai 14. kesäkuuta 2014

Inspis

Mä sain yhtäkkisen, kauan kaivatun, inspiraatiopuuskan. Katsoin naamakirjassa yhden tuttuni kuvaa. Kuva oli otettu näissä tän päiväisissa suunnistuskisoissa. En saanut silmiä irti kuvasta. Varsin kaunis ja sutjakka nainen juokstrikoissa, onnellisen näköisenä. Kiehtovan tästä teki se, et alle vuosi sitten se nainen painoi 130 kiloa. Pääsi vatsalaukunohitukseen ja aloitti urheilun. Näyttää hyvältä ja on onnellinen.
Tuli sellanen vau-fiilis. Jos joku niin iso ja liikkumaton saa itsensä noin reippaaksi ja urheilulliseksi, niin ei kai se mullekaan voi olla  mahdotonta.

Tässä viime ajat mä olen keskittynyt herkutteluun ja välitettavan vähäiseen liikuntaan. Olen ollut pari viikkoa niin kiinni, että aika kotiorja olen vaan ollut. Parilla kävelyllä ja muutamat kyykyt suorittanut. NYT haluan enemmän. Paremman ja reippaamman elämän kiitos.
 Tänään olen vain ja ainoastaan nysvännyt kotona. Istunut keittiössä ja juonut kahvia ja lukenut kirjoja. Monikossa.
Odottanut huomisaamua, jolloin alkaa LOMA. Kuusitoista päivää LOMAA.
 Todellakin aion nauttia, olla perheen kanssa ja  urheilla. Nyt ei yhtäkään tekosyytä. Urheilen. Juu, rakas ystävä ja pt (meinasin kirjoittaa pms) on poissa, mutta HITTO mä selviän itsekin. Pitää varmaan peeteen kanssa perustaa yhteinen "laiska ja lihava keski-ikäinen ämmä liikkuu-blogi" ja näyttää kaikille. Tai siis itselleni.

Tänään ollut sellainen olo, että olen todellakin tylsä ja nuiva keski-ikäinen akka. Sellanen blääh-nainen. (Järjellä tiedän, että olen vain loman tarpeessa ja hieman yksinäinen)
Tällä viikolla olisi pitänyt nähdä ystävä ja eilen olla juhlimassa Elisaa, mutta kun mies oli poissa ja lastenvahtia ei ole, niin marttyyrinä kököttänyt täällä marisemassa.

Mutta nyt se muuttuu. Kaikki tylsät hetket käytän liikkumiseen. Ja jos ei ole tylsiä hetkiä, liikun silti.


3 kommenttia:

Titta kirjoitti...

Heipparallaa! Tulin tässä pari päivää sitten tänne kurkkimaan ja hetken plärättyäni sun juttuja klikkasin itseni lukijaksi. Olis vissiin kohteliasta tervehtiä... Että terve vaan, minä olen Titta!

Mun cross-trainerini on justiinsa tällä hetkellä sohvanpäällisten kuivatustelineenä... Perin kuvaavaa.

Lepposaa kesälomaa ja innokkuutta inspiksen ylläpitämiseen!

marikan polut kirjoitti...

Rentouttavaa ja sporttista lomaa!

Mä olen istunut seminaarissa /lojunut hotellissa /syönyt liikaa (makeaa, suolaista, epäterveellistä) ja olen kangistunut istuimen muotoiseksi. Taas kerran uuden aloituksen paikka :)

P kirjoitti...

Titta, tervetuloa.
Hyvin epätasalaatuista toimintaa täällä, mutta tervetuloa silti :D

Kumma miten noi treenivehkeet aina päätyy kuivatustelineiksi.

Marika, eikö se uusi aloitus ollut jotenkin tosi kiva juttu.
Uusi alku ja uusi jännittävä elämä?